Tribuutti Jannelle

Lehdistötiedote

Janne - The braindead

 

Jannella on peliuraa jäljellä enää 3-15 ottelua, joten ajattelin kirjoittaa kyseisestä kaverista muutamia muistoja vuosien varrelta.

 

Tiemme kohtasivat aikoinaan vuonna 2014, kun yhdistimme voimamme Viimeisissä Hitaissa. Alkuperäinen kokoonpanomme, johon kuului allekirjoittaneen lisäksi siis Janne, Reto ja Hayek dominoi alkukaudella 3/14 1.divaria miten halusi. Sitten tapahtui jotain uskomatonta.. Hävisimme yhden ottelun ja Janne siirtyi epäaktiivisuuden, sekä suuttumuksen tilaan. Värväsimme pelaajan Yan joukkueeseen tuurailemaan suuren kapteenimme, sekä henkisen johtajamme poissaoloa. Juhlimme Yan:in kanssa yhtä voittoa, jonka jälkeen Janne potki koko joukkueen rungon ulos joukkueesta. Syynä oli luultavasti kunnioituksen puute häntä kohtaan.

Vuodet vierivät ja lopulta Janne palasi häntä koipien välissä allekirjoittaneen luokse ja kertoi haluavansa oppia viimein pelaamaan, sekä käyttäytymään. Janne otettiin kaudelle 2/17 varapelaajaksi OKC:n kivikovaan rosteriin, jossa Janne pääsi opettelemaan voittamisen kulttuuria. Jannen tie joukkueessa ei ollut aina ruusuinen ja ensimmäisten kuukausien aikana hän saikin pelikyvyistään palautetta, varsinkin joukkueemme maalitykiltä, stemiltä. Janne juhli OKC:n paidassa vaihtopenkillä yhtä mestaruutta ja kirjautti joukkueessa yhteensä 18 ottelua, joissa hän tekaisi kohtalaiset 45 pistettä.

Tässä pieni otanta joukkueen chatista vuosien takaa.

 

Janne opetteli lopulta tavoille yhteensä kolmen kauden ajan, jonka jälkeen hän palasi kypsempänä, sekä valmiimpana pelaajana omaan joukkueeseensa.

Janne:lle ei ikinä kehittynyt mitään erityisiä taitoja, vaan hän on luonut itsellensä nimeä hengailemalla Tukholmassa, sekä tekemällä siellä asioita. Hän on myös tavaramerkinnyt itselleen ruskeat maalit. 

 

Sittemmin tarinan päähenkilö Janne on voittanut kolme kultamitalia ja häntä pidetään syystä tai toisesta pelin kärkipelaajana edelleen. 

 

Vaikka en henkilökohtaisesti Jannen kultamitaleita tunnista, sillä ne on voitettu poissaollessani, niin onhan Jannen ura ollut hieno. Siitä huolimatta, että kyseisellä pelaajalla onkin todettu kanssapelaajien toimesta aivotoiminnalisia häiriöitä, on hän johdattanut joukkuettaan hienosti kaudesta toiseen. Kausia toistakymmentä ja totaalisia idiootteja värvätty joukkueseen vain yksi, Archuleta. Tämä kertoo Jannen henkisestä kasvusta ja arviointikyvyn kehittymisestä.

Jannen uran kohokohdiksi lopulta jäävät seuraavat tilastot.

0 voitettua ottelusarjaa allekirjoittanutta vastaan

keskinäisten otteluiden häviö voitoin 3-8 allekirjoittaneelle

keskinäisten otteluiden pistepörssin häviö pistein 23-24 allekirjoittaneelle

 

Kiitos vuosista Janne! <3

Kaipaamaan jäävät: 

Tietoja
Kirjoittanut: jlo
Joukkue: Oklahoma City ThunderOklahoma City Thunder
Julkaistu: 08.02.2022 10:20
Luettu: 980 kertaa

Kommentit (12)

Reto, 08.02.2022 10:36

tätä oli mukava lukea

Holden, 08.02.2022 10:42

good read

Spears, 08.02.2022 10:54

:D

Anakin, 08.02.2022 11:01

XD

stem, 08.02.2022 11:04

Wat duuink:D

welu, 08.02.2022 11:33

>ole yksin salilla 
>vain hetkeä myöhemmin joku 16-18 v. siimasamikääpiö tulee paikalle 
>nyökkää tervehdykseksi ja menee vetelemään ylätaljaa 
>vetelee 30 kg painoilla selvästi aivan tuskissaan 
>naamalla niin paska bogerface
>siirtyy muutaman minuutin kuluttua eri vehkeelle 
>kiertelee kaikki laitteet kuin paikka olisi jokin vitun huvipuisto, aina se 10-30 kg painoa 
>mittani_on_täyttynyt.rar 
>kysy että "Ookko sää ihan varma että sun pitäis olla täällä?" 
>luihuläski katsoo minua hämmentyneenä ja alkaa änkyttää jotain "mi-miten niin..?"
>"hä?" 
>"että miten..?" 
>"HÄ!?" 
>paiskaan käsipainot lattialle ja alan kävellä kaveria kohti 
>"KYSYIN ETTÄ MITÄ VITTUA TEET TÄÄLLÄ?" 
>lähtee kuset housuissa äkkiä pois
>everything_went_better_than_expected 
>ei ole sen jälkeen tyyppiä näkynyt 
>salikulttuuri pelastettu 
Juuh elikkäs onko muilla vastaavia kokemuksia? Vieläkin vitun ebin fiilis, voin vaan kuvitella kuinka se kakara kotonaan lappaa hampurilaisia poskeen ja itkee neitsyyttään

Archuleta, 08.02.2022 11:55

Kaunis kirjoitus.

 

Jannen aivotoiminnan häiriöt eivät ole leikin asia. Tämä asia lienee monen asian summa. stem opetti Jannen suhtautumaan tappioihin, jonka jälkeen saapui Kiekkoliigan kausi 1/19. Näistä asioista Janne ei puhu koskaan ("en legit muista"), mutta alitajunnassa nämä asiat selvästi painavat. Parilla onnistuneella värväyksellä kyseisellä kaudella saatiin kasaan ViHin paras kokoonpano koskaan, jota tähditti mm. nasty sekä myöhemmin GM:n roolin ottanut Metrak. Tulokset olivat alla kuvatun kaltaisia:

https://gyazo.com/1ef052036214b04271e68f9fd7adec60

 

Seuraavaksi Janne teki myös erittäin rohkean ratkaisun, ja siirsi Metrakin pelaajan tontilta general managerin virkaan. Metrakin johtamisen peruspilarit tuli lähes heti selväksi - otteluita pyrittiin voittamaan raskaan työnteon kautta. Tämä ei myöskään sopinut ViHi-pelaajien ideologiaan ja hyvin pian ViHin pelaajistosta mm. Yojimbo alkoi kritisoimaan uutta general manageria. Ei mennyt kauaa, kun myös sby luovutti paikkansa pelaavassa kokoonpanossa nälkäisemmille pelureille. Luojan kiitos joukkueeseen värvättiin lopulta allekirjoittanut ja hänen mukanaan Fice, ja ViHin kultajuna alkoi puksuttaa hyvin nopeasti!

 

Suuri kiitos Jannelle. Miehelle, joka on yksi kiekko.tv-historian parhaista pelaajista. Mies ei ole pelihistoriansa aikana virheitä tehnyt. Joukkueen uusin tulokas ribe oli huomaavinaan Jannen "virheen" ja kuitti takaisin oli välitön. Vaikkakin vuosien saatossa Jan"yks lysti henkiselle kantille harkas"ne olikin kentällä kynnet ja hampaat esillä sähisten sekä omille että vastustajille, aina pelien jälkeen mies oli äärimmäisen hellävarainen joukkueen johtohahmo. Kiitos vielä kerran Jannelle monen vuoden uurastuksesta kanssani ja suurta onnea tuleviin koitoksiin!

veetirdo, 08.02.2022 12:02

Lestaleta pidä lättys

Osku, 08.02.2022 12:41

Tilannekomiikan mestari. viihdyttäjä. ja virtuaalikaukaloissa voittava pelaaja.
entisenä oululaisena, nykyisenä etelän vetelänä, Jannesta välittyy murteen myötä lupsakka vaikutelma. pelikentällä Janne on kaikkea muuta kuin lupsakka tai rento joukkuetoveri, näin ainakin olen muilta kuullut. koskaan ei onneksi tarvinnut Jannen (ent. playan) kanssa pelata samoissa väreissä, playa-nickin kanssa oon joskus kyllä tosin ottanut publalla yhteen. aika monen kanssa on uran varrella haastettu riitaa verbaallisin sanankääntein, mikä on aika ihme, sillä hyvin harvoin mielestäni annan näppäimistöni laulaa muita kohtaan...
tottakai Jannessa on piirteitä, joista en pidä, mutta niin niitä on meillä kaikilla. Janne välittää aidosti tästä pelistä ja yhteisöstä, siitä on myös merkkinä kuuluminen Superliigan Kehitysryhmään. Jos Janne jättää tämän kauden virtuaalikaukalot, toivon että hän ei tee ns. "tinot" että katoaa jäljettömiin määrittelemättömäksi ajaksi, vaan pysyttäisiin edelleen tekemisissä kääkästä huolimatta.

playa-nick ei pelaajana herättänyt oikeastaan koskaan minkäälaista pelkoa tälläiselle Hoki-liiga -konkarille. mieleen jäi oikeastaan vaan muille räksyttävänä pelaajana. räksytys vastapuolelle on jäänyt vähemmälle, hän omaa tätä nykyä jlo:ta lainaten uskomattoman taidon tehdä ruskeita maaleja. Maaleja, joilla on myös voitettu mestaruuksia. (c) Jan "Mr. Brown" ne.

maanantain 14.2.2022 klo 18 alkaen alkavat ottelut taitaa jäädä Jannen uran viimeiseksi. toivottavasti ei.

selänne10, 09.02.2022 14:00

Liikuttava kirjoitus. Kiitos Janne. <3

sby, 09.02.2022 22:36

Ei pidä myöskään unohtaa Archuletan (vuosien varreilla lukuisissa huippukokoonpanoissa) tähdittänyttä superstaraa jonka ura oli vahvasti alakierteessä ennen kuin Janne otti pojan hoiviinsa. Ei näkynyt kultaista mitaleita eikä pahemmin saavutuksia kehdannut baarissa naisille kertoa (kun ei vaan ollut kerrottavaa.) Yhteen on otettu, mutta se ei ole poikaa lannistanut ja Jannen rinnalle on muodostunut kypsä ja empaattinen miehenalku jonka takana toimii myös useat joukkuemitalit ja henkilökohtaiset palkinnot tilastosivulla. Molemmat täydentävät toisiaan ja molemmat pystyvät yhdessä luomaan jotain uutta ja pysyvää kiekkokartalle.

 

https://gyazo.com/64f2d8f0bea101d828b519dd07be9579

bartowski, 11.02.2022 02:19

Janne, tuolloin playa, opetti allekirjoittaneelle erään tärkeän perusasian kiekon pelaamisesta: virheitä ei saa tulla. Vaikka myönnän tekeväni nykyisin enemmän virheitä kuin 10 vuotta sitten ViHissä, olen jo hyväksynyt sen että virheistä täytyy käydä rakentavan henkinen kehityskeskustelu tiimichatin puolella välittömästi pelin jälkeen, ellei jopa sen aikana. Kiitos playa (ja Overkill)

Kommentoi

Kirjaudu sisään, jotta voit kommentoida.