Lehdistötiedote

Tätä kaikki ovat odottaneet

Tämä ei ole vieläkään lopettamisilmoitus


Ensiksi haluan pahoitella kaikkia siitä, että emme julkaisseet jokaisen sarjan jälkeen lehdistötiedotetta, varsinkin cartia (kesä2018, vije, greizmian, kesä2017 ja mitä näitä nyt on). Yläasteen koeviikot kuitenkin verottivat joukkueen mediatiimiltä niin isolla kädellä aikaa, että lehdistötiedotteille ei vain yksinkertaisesti löytynyt sopivaa rakoa missään vaiheessa.


(carti kuului joukkueen aktiivisimpien fanien joukkoon kuluneella kaudella)

Puolivälierissä Kamloopsille vastaan asettui A-lohkon kärkisijalta kautensa päättänyt Lyhdynkeittäjät, joka osottautuikin ennalta odotettua heikommaksi vastustajaksi, ottelun kulku näytettiinkin jo ensimmäisessä ottelussa. Välierissä vastus koveni huomattavasti, kun Giants lähti taistelemaan Kamloopsin kanssa finaalipaikasta. Tasaisten vaiheiden jälkeen KB onnistui kuitenkin lunastamaan finaalipaikan 3-1 otteluvoitoin. 

Finaalissa vastaan asettui hallitseva mestari Kuolema. Kuoleman puolustusta kehuttiin läpi kauden ja suurin kyseenaihe Kamloopsin menestymisestä finaalisarjassa olikin se, että onnistuuko KB pitämään päänsä kylmänä ja murtamaan Kuoleman puolustuksen. Kuolema päästi runkosarjan aikana ainoastaan 31 maalia ja Kamloops onnistui rokottamaan finaalisarjassa viidessä ottelussa Kuolemaa peräti 17 kertaa, joka on yli puolet enemmän, kuin Kuolema päästi koko runkosarjan aikana yhteensä. Varsinkin TheDoctor yltyi finaalisarjassa huimaan maalivireeseen voittaen myös pudotuspelien maali- sekä pistepörssin. Aivan ansaitusti jätettiin tämä kaveri pois parhaiden hyökkääjien äänestettävien joukosta pois. Tämä hyökkäystehokkuus lopulta siivitti Kamloopsin kauden 1/2019 mestariksi. Iso hatunnosto myös timolle, joka huusi jokaisessa sarjassa äänensä käheäksi katsomossa, timoa nähdään taas ensikaudella kentän puolella, offseasonin aikana kuntoon hiotun lämärin kera. Ja tsempit myös jlolle, joka parin päivän visiitin jälkeen päätti perustaa oman joukkueen saatuaan 24h bannit joukkueen discord kanavalle ennen finaalisarjaa.


(Joukkueen fanit eivät vielä tavoittaneet joukkuetta finaalisarjan jälkeen Lahen torilta. Ehkä joku toinen kerta)

Haluamme vielä kiittää kaikkia faneja, joita on matkan varrella kerääntynyt, teitä oli tällä kaudella kiitettävä määrä, muistelemme teitä joukkueen saunaillassa (raiq laitan sulle aikatauluja myöhemmin).

KB kiittää ja kumartaa. Nähdäämme taas ensi kaudella! 
Terveisin,
Vaavi

Kirjoittanut: Kamloops Blazers
Julkaistu 15.02.2019 15:40
Luettu: 581 kertaa

Kommentit
raiq 16.02.2019 01:11
<3 docbror, exboss, mönier....
Anakin 16.02.2019 14:12
Perc luulin että olisi taas kb:n lopettamisilmoitus
Kommentoi

Voit lähettää kommentteja vasta sisäänkirjautumisen jälkeen.

© Superliiga 2019