Kirjoitus

Finaaliennakko: Analyysit




Finaalin joukkueanalyyseistä vastaavat anton, joka kirjoittaa Kuolemasta ja nimettömäksi jättäytyvä laupias samarialainen, jonka vastuulla oli Kamloopsin tarkkailu.


Kuolema

Monien vaiheiden jälkeen Kuolema on kun onkin saanut raivattua tiensä jälleen Superliigan finaaleihin. Jos Kuolemalta pitäisi joku sana keksiä kuluneelta kaudelta kuvaamaan joukkueen kautta, olisi se sana tasaisuus. Kauden avaavaa Jerusalem-peliä lukuunottamatta ei joukkue ole kompuroinut oikeastaan laisinkaan, vaan jokainen koettu häviö on tullut muiden liigan kärkijoukkueiden toimesta. Playoffeissa ei koneessa ole yskimisen merkkejä näkynyt, vaan joukkue on jyrännyt vääjäämättömästi kohti finaaleita kärsien playoffeissa ainoastaan kaksi tappiota.

Toinen silmiinpistävä asia joka Kuolemasta paistaa esille hyvässä mielessä on se, että joukkue pystyy hämmästyttävän hyvin kääntämään ns. maalin pelit oman joukkueen eduksi. Vaikka Kuolemaa ei tunneta mistään silmittömästä ilotulituksesta, ottaa se tasaisen tappavasti niukkoja voittoja tiukoista paikoista ja se on ainoa asia mikä merkitsee kun kamppaillaan kirkkaimmista mitaleista. 

Playoffeissa Kuolema on noudattanut jo runkosarjasta tuttua ja turvallista trendiä, jossa se kampeaa vähämaalisilla voitoilla mieluisia voittoja itselleen. Kuolema on kuin katujyrä, joka etenee hitaasti, mutta vääjäämättömästi eteenpäin litistäen eteensä tulevat esteet. Tämä jyrä koitui kohtaloksi ensiksi CSKA:lle, joka joutui myöntämään Kuoleman paremmakseen voitoin 3-1. Huomionarvoista on, että 2 näistä peleistä päättyi niin tuttuun 2-1 tulokseen. Seuraavana kohteena oli Caribbean, joka tarjosikin jo huomattavan paljon paremman vastuksen, mutta jaossa oli vain häviäjän asema. Sarja oli äärimmäisen tasainen, missä ei todellakaan maalintekopaikoilla mässäilty, vaan joukkueet saivat sarjan aikana vaan noin 6 vetoa per peli aikaiseksi, mikä kuvastaa melko hyvin miten sarja on edennyt. Jokainen peli päättyi yhden maalin marginaalilla ja peräti kolme kertaa piti ratkaisua hakea aina jatkoilta asti. Tälläinen jäätiköiden shakki sopii äärimmäisen kurinalaiselle Kuolemalle todella hyvin ja onkin se suuntaus johon joukkueen tulee pyrkiä myös finaalisarjassa, mikäli kultamitalista haaveilee.

Kuolema on pelannut koko kauden kokoonpanolla Django-Nico-Falco-perälä runkosarjan muutamaa poikkeusta lukuunottamatta, eikä kokoonpanossa nähtäne muutoksia myöskään finaalisarjaan tultaessa. Loistavasti yhteen hitsautunut nelikko täydentää toinen toisiaan ja mahdollistaa Kuoleman saumattoman joukkuepelin, joka on koitunut niin monen joukkueen kohtaloksi tällä- ja menneillä kausilla. Puolustajien hommaa helpottaa ehdottomasti työteliäät hyökkääjät, - Falco etunenässä - jotka takaavat sen, ettei pakkipari Django-Nico joudu ottamaan vastaan ylivoimahyökkäyksiä, vaikkakin noin laadukkaiden puolustajien kohdalla se ei edes olisi suuri ongelma.

Hyökkäyspelaaminen taas rakentuu aikalailla loistavan puolustajien avauspelaamisen ympärille. Kapellimestari Nico pyörittää peliä syvältä omalta- ja keskialueelta ja on usein, lähestulkoon aina, sen murtavan syötön antaja jolla keskialueen yli päästään kohti hyökkäyspäätä. Nicon työkalupakkiin kuuluu myös vanhan koulukunnan jalalla nosto koko keskialueen yli, mikäli syöttöpaikkoja ei avaudu. Djangon repertuaarista taas löytyy välillä oikeinkin loisteliaat pitkät avaukset, jotka puhkaisee vastustajan molemmat linjat. Autopassilla avaamisessa Django lienee myös pelin parhaita. Avauspelaamista helpottaa myöskin aktiivisesti paikkaa hakevat hyökkääjät, jotka tekevät keskialueen tilkitsemisestä haastavaa. Myös todella ylhäältä, vihollisen siniviivan tuntumasta hakeva perälä venyttää ja sekoittaa vihun pakkaa ja toisinaan tämä palkitaan myös läpiajotilanteina.

Kuten todettua, Kuolema pelaa hyvin kurinalaisesti ja rauhallisesti, mikä on joukkueen selkeä vahvuus joka korostuu näissä niin sanotuissa kevään peleissä. Joukkue ei ikinä myy nahkaansa helpolla, vaan vastustaja joutuu tekemään jokaisen voiton, tai jopa jokaisen maalin eteen aivan järkyttävän määrän töitä. Kurinalainen peli heijastelee joka puolelle kaukaloa, sekä niin kiekollisena että kiekottomana. Kiekollisena joukkue pyrkii lähtemään riskittömästi omasta päästä joko purkaen prässin pakki-pakkisyötöillä, tai pitemmällä avauksella kohti hyökkääjiä. Joukkueelle onkin todella vaikeaa saada aiheutettua paniikkia omaan päähän, kun rauhallisuuden ruumiillistumat Django ja Nico selvittävät tiensä kohti väljempiä vesiä.

Kiekottomana Kuolema tykkää asettaa keskialueelle sellasen träpin, josta on todella vaikea päästä läpi. Toisinaan joukkue myös osaa karvata yllättävän hanakasti, mikä saattaa aiheuttaa vastustajajoukkueen puolustajille ylimääräistä ventilointia. Omalla alueellaan Kuoleman pelaajat ovat taitavia ottamaan vastustajajoukkueen pelaajilta tilan ja ajan pois hyvällä puolustuspelillä ja miesvartioinnilla. Joukkueen nelikko on tiivis, mutta aktiivinen, eikä näin vastustajajoukkueella ole helppo työ siirrellä kiekkoa kohti maalintekosektoria.


Kamloops Blazers

Koko kauden ajan tasaista suorittamista esittänyt Kamloops Blazers todisti viimeistään pudotuspeleissä olevansa runkosarjan neljättä sijaa parempi. Finaalipaikka ei irronnut missään nimessä helposti, vaan joukkue joutui varsinaisiin koetuksiin heti säälikierroksen jälkeen. Ensin täytyi kaataa A-lohkon runkosarjan voittaja, Lyhdynkeittäjät, minkä jälkeen vastaan asteli vain kolmessa pelissä kauden aikana nöyrtynyt B-lohkon kiistaton kärki Giants. Pelaajat tuntuivat heräävän juuri oikeaan aikaan pelipäälle. Molemmissa ottelusarjoissa täytyi antautua vain kerran. Tämä kertoo paljon Kamloops Blazersin moninaisesta pelitavasta ja ennen kaikkea yllätysvalmiudesta. Finaalikaukalon toisessa päädyssä odottaa kuitenkin täysin erilainen vastustaja - hallitseva mestari Kuolema.

On koettu IHT Guerrillasin epäonnistunut sumppu, Lyhdynkeittäjien pesukone ja Giantsin kahden suunnan pelaaminen. Mikä on sitten se suurin valttikortti näin syväliuskaisessa pelissä? Entäpä heikkous? Vastaus ei tule yksikön, vaan monikon muodossa. Puretaan ydinasiat kohta kerrallaan.

Vain puolet kentällisen pelaajista omaa sellaisen keskinäisen yhteyden, jota voi kutsua aidoksi kemiaksi. Kyseessä ovat ylempi puolustaja Jamo sekä hyökkäyksen kärki TheDoctor. Miten sitten he löytävät toisensa? Vastaus on joko telepatia tai vaihtoehtoisesti parin pitkä pelihistoria. Jamon yllättävät vetopassit ja Doctorin erinomainen sijoittuminen ovat aiheuttaneet harmaita hiuksia kauden aikana monelle joukkueelle. Tämä tulee olemaan yksi tärkeimmistä elementeistä Kamloopsin pelissä Kuolemaa vastaan. Doctor on muuten melko suoraviivainen pelaaja - erinomainen maalintekijä, jolta kuitenkin puuttuu se yleinen peliäly varsinkin puolustuksessa, mutta tämä yhtälö toimii ja antaa kyseisestä kaverista ihan erilaisen kuvan.

Kuten tarkkasilmäinen on saattanut Kamloopsien peliä seuratessa huomata, on toiseksi ylin pelaaja hyvin usein pakkiparin parempi puolisko, Jamo. Tämä johtuu joukkueen toisen hyökkääjän, Vanilin, tavasta varmistella Jamon luutiessa hyökkääjän tontilla. Pahimmassa tapauksessa Kuolema pystyy ennakoimaan pakkivaihdot, mutta toistaiseksi tämä järjestely on sujunut erinomaisesti. Jamo on noussut viimeistään tällä kaudella kiekon eliittiin moninaisuudessa. Yltyy tarvittaessa maalinsylkijäksi ja rakentaa Kamloopsin peliä alhaalta ylös taitavasti ja riskittömästi. Jokainen taitaa oman tonttinsa ja rattaat rullaavat moitteettomasti yhteen. Ylivoimahyökkäyksiä tuskin tarvitsee pelätä varsinkaan finaalisarjassa Kamloopsin neuvokkaan hyökkäys- ja keskikenttäpelin vuoksi.

Doctor tekee maalit ja Jamo on pelinrakentaja, mutta mikä onkaan Vanilin tehtävä edellä mainitun lisäksi? Kyseinen pelaaja on tavallaan kuin suklaarasia. Joskus maku voi olla hyvä, joskus huono. Sama pätee kenttäpeliin, sillä Vanil näyttää välillä käsittämättömiä ratkaisuja yllättäen sekä vastustajan että omat puolulaisensa. Tästä esimerkkinä välieräsarjassa nähty lätty kulmasta suoraan one-timeriin Doctorille. Kyseessä on fiksu pelaaja erityisesti omassa päädyssä, mutta ikävä kyllä miehen heikkoutena on kiekonhallinta pienessä tilassa. Finaalisarjassa on passiivinen vastustaja, joten kenties siniviivan paremmalla puolella koettava karvaaminen on hillitympää ja helpottaa Vanilin suorittamista.

Ihastuttanut ja vihastuttanut alempi puolustaja Fettis on varsinkin vastustajan ottaen huomioon Blazersin turhin pelaaja. Tässä ei viitata suoraan pelilliseen tasoon, vaan Kuoleman yleiseen pelityyliin. Karvaus ei ole aggressiivista eikä erityisempää puskemista ole yleensä havaittavissa, mikä tekeekin aina alimmasta puolustajasta tarpeettoman jos vastassa on tämä joukkue. Fettiksen yllättävistä autopasseista monen pelaajan välistä ei ole apua, jos hyökkääjät eivät ole sotajalalla, kuten vaikka Lyhdynkeittäjien kärkikaksikko. Jos Kuolema saadaan pakittamaan tarpeeksi alas, on viivassa kierrättäjänä Fettiksestä hyötyä. Lisäksi tämän oletettavasti yllättävät nousut viiksien kohdalle laukomaan saattavat tehdä tuhoa - vaan onko tuttuja täynnä oleva Kuolema tietoinen kaikista Fetaneissönin metkuista?

Summa summarum: Doctor on sekä tärkein että riskialttein pelaaja Kuolemaa vastaan. Yhdellä maalilla voidaan jo horjuttaa Kuolemaa, ja tälle kaverille maalinteko onkin arkipäivää. Turhat puskut sen sijaan ovat herkkua tälle vastustajalle, eikä joukkue myöskään epäröi maalintekopaikassa, jos Kamloopsin puolustus rakoilee riitaisasti karvaavan Doctorin vuoksi. Onkin mielenkiintoista nähdä saako tämä pelaaja mentyä niin kauas mukavuusalueeltaan ilman sormiensa polttamista.


Kirjoittanut: Django
Julkaistu 13.02.2019 21:58
Luettu: 389 kertaa

Kommentit
Fettis 14.02.2019 09:05
Huh! Huikeeta settiä, kyllä minä nyt niin mieleni pahoitin kun turhaksi pelaajaksi sanotaan, mutta kun karvaajana on perälä niin... ymmärrän!
Kommentoi

Voit lähettää kommentteja vasta sisäänkirjautumisen jälkeen.

© Superliiga 2019