Lehdistötiedote

SaiPa ja OC yhteistyöhön

Kyllä! Näin on näreet! Jääkiekon Liigassa pelaava Lappeenrannan SaiPa ja Superliigassa dominoiva Outer Continent ovat tehneet 5-vuoden mittaisen yhteistyösopimuksen. Sopimus perustuu seurojen molemmin puoliseen tukemiseen ja on ns. sponsorisopimus, jossa seurat pyrkivät saamaan toisiaan esille omilla pelikentillään. Tiiviissä yhteistyössä myös pelaajien liikehdintä seuroista toiseen on mahdollista ja todennäköistä.

Seurat ovat lyöneet jo päänsä yhteen ja ovatkin saaneet mainioita ideoita, osa on alustavasti lyöty lukkoonkin. Tulevalla Liigakaudella tullaan näkemään Kisapuiston ladon jäässä pienellä präntillä OC:n logon. Erätauoilla näytetään Outereiden pelien parhaita paloja, jos niitä vain on. Hallin vanha ruosteinen Zamboni saa uuden ilmeen OC:n värityksillä ja uudella kuljettajallaan Wezillä, joka lupaa puhaltaa alkometriin vähintään samat lukemat, kuin hallimestari. Yleisön iloksi seisomakatsomon päädyssä sijaitseva Sputnik-ravintola nimetään Jåne’s Cårneriksi allekirjoittaneen mukaan. Ravintolassa voi tulla nauttimaan esimerkiksi keittiömestari Miksalin erikois steakkia (ylikypsänä, kuivana). Munan makuun halutessaan, kuten moni meistä, täytyy suositella Miksalin muna(kast)a. Listaykköseksi on kuitenkin povattu joka miehen suosikki, keittoa jimin tapaan, eli pelkkää mallasjuomaa kitusiin. Kiekon puolella SaiPa:n näkyvyyttä tullaan lisäämään vaihtamalla OC:n logo Sputnik-logoksi. Joukkue on operoinut vähäisen rahatilanteen vuoksi viimeiset vuodet ilman logoa kokonaan, mutta SaiPa on luvannut kantaa kortensa kekoon tarvittavien pelimerkkien kasaan saamiseksi. Maalilauluna OC:n räkästessä kiekon pussiin hallin kajareista kuullaan, ainakin Lappeenrantalaisille tuttu Lätkä lentää kipale.

Sopimus on myös tosiaan pätevä liikuttelemaan pelaajia seuroista toiseen, vähäiselle peliajalle jääneille pelaajille tämä on otollinen näytönpaikka. Eli voi olla, että jo Superliigan loppukaudella OC:n riveissä nähdään tämän kauden Liigajumbon pelaajia. Puheet alkoivat heti sopimuksen varmistuttua, että Sputnikkien kapteenin Ville Kohon johtajuutta kaivataan sinipaidoissa ja maalivahdin Jussi Markkasen räpylä vaihtusi hiireen. Taktista osaamista OC:n tärkeisiin loppukauden matseihin olisi varmasti jaossa SaiPa:n valmennukselta. Ai niin, nehän saikin kenkää. Hihihi.

Spekuloida voi myös ketä ensi kaudella voitaisiin nähdä Liigaorganisaatiossa? SaiPa onkin kutsunut armoitetun maalintekijä Cylarin ja taitavan ylemmänpuolustajan jimin kesäharjoituksiinsa. Toimistopuolella GM-Tedy on menossa kesäksi harjoittelemaan SaiPa:n toimitusjohtajan rinnalle miten isot pyörät pyörii ja kuinka hommat voi vetää aivan vihkoon minimaalisessa ajassa. Lappeenrannassa tämä onnistui menneellä kaudella hienosti. Surfacin on ilmoittanut kiinnostuksensa liittyä SaiPa:n huoltojoukkoihin väittäen tietävänsä optimaalisen urheilujuomatiivisteen ja veden suhdanteen. Tätä hän on varmasti treenannut, mutta ei ehkä urheilujuomalla.

Vielä tuoreita sopimuksen jälkeisiä kommentteja:

Liiga kiinnostaa, treenaaminen ei – Cylar
Saako sielläkin juoda kaljaa erätauolla? – jimi
Hienoa päästä pitämään pelituntuma yllä, jos kutsu käy jääkiekon MM-kisoihin – Ville Koho
Johtokunta voi yhdistää mun Super- ja Eliittiliiga statsit =) – Jåne
Four passes break any defence – Juhani Tamminen

Toivon mukaan molemmat joukkueet saavat yhteistyöstä uutta buustia tekemiseensä. Ei muuta kuin jännittämään selviääkö OC kolmannen kerran putkeen Superliigan playoffseihin. Syksyllä sitten näemme saako SaiPa taas voittamisen langasta kiinni. Tyhjähkössä Kisapuiston hallissa on varmasti tilaa lähteä seuraamaan pelejä, juomaan kuravettä ja syömään silliä!

Terveisin, Jåne ja Outer Continent

Kirjoittanut: Outer Continent
Julkaistu 01.04.2017 12:21
Luettu: 584 kertaa

Kommentit
Moses 01.04.2017 14:04
Toivottavasti tuoreen yhteistyön johdosta outer continentin pelaajia näkyisi myös kiekossa enemmän.
Fettis 01.04.2017 19:10
Upeata, uskon tämän yhteistyön siivittävän OC:n vielä Superliigan voittoon!
BIGONE 01.04.2017 22:05
Samoja piirteitä on... ? Molemmilla jää pudotuspelit vain haaveeksi !
Kulakov 02.04.2017 12:43
Loistavaa! Onhan OC jo varannut lappeen_rannan kauppatorin kevääksi? Kaupunki voisi jo alkaa etsimään sopivaa rahareikää kansanjuhlaa varten.
Kulakov 02.04.2017 12:59
Lisäyksenä edelliseen, pyydän OC:ta sekä SaiBua avittamaan armeijan loma-anomuksessa, jotta voin olla paikalla tuona historiallisena päivänä. Sumatralaisilla ei paraatiin ole asiaa, joten vaadin myös rajatarkastuksia imatran rajalle. (sry fettis)
Kommentoi

Voit lähettää kommentteja vasta sisäänkirjautumisen jälkeen.

© Superliiga 2017