Kirjoitus

Jännitys tiivistyy

Tänään 23. lokakuuta herran vuotta 2016 on Superliigan ensimmäisen kauden viimeisen jakson deadline, jossa ratkeaa 12 pudotuspeleihin menevää joukkuetta. Molemmissa lohkoissa tilanne vaikuttaa äärimmäisen tasaiselta ja mitä tahansa voi tapahtua. Tänä iltana ratkaistaan isoja asioita! Tässä artikkelissa ennakoin, miltä illan päätteeksi tilanne voisi näyttää ja miksi. Oletusarvona on, että jooh ja pojat eivät ilmaannu hoitamaan loppuja pelejään.

A-lohko

1. EC Kassel Huskies


pari peliä puuttuu, mutta piste-ero on niin valtava muihin joukkueisiin, että Kasseleita voi jo onnitella lohkovoitosta.

2.-3. Löylynheittäjät - Redskins

Viiden pisteen ero, mutta Redskinseillä on yksi peli vähemmän pelattuna. Siitä varma voitto ja yhtä monella pelatulla ottelulla Redskinsit saavat kavennettua piste-eroa Löylyihin vain kahteen pisteeseen. Löylyt ottivat jooh ja pojista voiton jo kauan aikaa sitten, mutta Redskinsit eivät ole tätä vastaan pelanneet otteluakaan. Jos JJP:n pelejä täytyy alkaa nollaamaan, kaventaa sekin näiden kahden joukkueen välistä piste-eroa ja taistelua toisesta sijasta kolmella pisteellä.

Redskinseillä riittää illaksi puuhasteltavaa, sillä vastassa on pitkälti vain A-lohkon kärkisijoista taistelevia joukkueita. EC Kassel Huskies, Chicago ja Phoenix Rising. Kaikista pitäisi saada saman illan aikana peräkkäin tärkeät pisteet kotiin. Pidän epätodennäköisenä, että he saavat napattua jokaisesta voiton. Redskins voittaa Chicagon ja Exoduksen, mutta häviää EC Kasseleille ja Phoenix Risingille.

Löylyillä taas on edessä hieman kevyempi ilta, kun vastaan asettuu Chicago, Napapiirin Sankarit, Neitikiekko ja Exodus. Mitä tahansa voi tapahtua, mutta luulisin Löylyjen voittavan 3/4 ottelua rutiinilla ja näin varmistavan A-lohkon toisen sijan.


4.-5. Chicago - Phoenix Rising

Chicagolla on kaksi peliä jäljellä. Toinen Löylynheittäjiä ja toinen Redskinsejä vastaan. Piste-ero takana olevaan Risingiin on vain kolme pistettä ja Risingilla on viisi peliä tälle illalle. Nelossijan säilyttämiseen tarvitaan aikamoiset taikatemput ja täydellinen epäonnistuminen Phoenix Risingin sakilta. Toisaalta, 4-5 sijoituksilla ei sinänsä ole merkitystä, kun pudotuspelit ovat kuitenkin vastakkain.

Epäaktiivisuudesta kärsineen Phoenix Risingilla on illalla jaossa vielä 15 runkosarjapistettä, joiden turvin on mahdollisuus vielä sijoihin 2 ja 3. Redskins, Halberdiers, Napapiirin Sankarit, Conquerors ja Grizzlies tarjoavat vastuksen illan kärkisijakamppailuihin. Redskinsejä vastaan pelattava ottelu tulee ratkaisemaan paljon. Pidän myös todennäköisenä, että peli tai pari peliä tulee jäämään pelaamatta ja joukkueelle voidaan antaa sanktioksi pistemenetyksiä, joihin ei Risingilla ole varaa.


6. Outer Continent

Yksi pelaamaton ottelu ja takana olevalla kilpailijalla seitsemän pistettä vähemmän. Outer Continentia voisi tässä vaiheessa jo onnitella historiansa ensimmäisestä pudotuspelipaikasta!

Tämän illan päätteeksi pudotuspeleihin jatkoon menevien osalta sijoitukset tulevat näyttämään tältä:

1. EC Kassel Huskies
2. Löylynheittäjät
3. Phoenix Rising
4. Redskins
5. Chicago
6. Outer Continent



B-lohko

1. SC Bern

Samoin kun A-lohkossa, myös Berniä voi jo onnitella lohkovoitosta. Takana olevalla Ilveksellä yksi peli jäljellä ja voitolla jäisi silti plussien turvin jälkeen.

2. Ilves

Kirkkaimpaan sijaan ei ole enää mahdollisuutta, mutta kukaan ei voi enää kilpailla Ilvestä vastaan lohkon toisesta sijoituksesta. Hyvä, ja varmaotteinen runkosarja heiltä. Heiltä puuttuu enää yksi ottelu Knightclubia vastaan, joka ei ratkaise Ilveksen osalta mitään, mutta Knightclubin osalta voi merkitä paljonkin. Nähtäväksi jää, millä asenteella Ipa tuon pelin tulee hoitamaan.


3-4. Halberdiers - Berries

Kaikkein tiukin taistelu käydään tänään B-lohkon kolmannesta sijasta. Halberdiersiä erottaa nelosena majailevaan Berriesiin vain kaksi pistettä, mutta Halberdierseillä on yksi pelattu ottelu enemmän. He voivat kasvattaa eroa maksimissaan kuudella pisteellä lisää. Tämän tiellä on Phoenix Rising ja Exodus. Risingin sakki kamppailee itsekin tärkeistä pisteistä, joten ottelun lopputulosta on mahdotonta ennustaa joukkueidin ollessa muutenkin suhteellisen tasaväkisiä.

Berries on ottanut hirmuisen voittoputken kaatamalla ylivoimaisesti muun muassa EC Kasselit ja Phoenix Risingin. Kolme viimeistä ottelua ovat SC Berniä, Knightclubia ja Outer Continentia vastaan. Kaikista pitäisi saada irti pisteitä ohittaakseen Halberdiersin ja hallitakseen lohkon kolmossijaa. Jos Halberdiers häviää yhden ottelun, Berriesille riittää kaksikin voittoa. Nykyisellä flowlla pidän todennäköisenä, että Berries taistelee vielä tiensä lohkokolmoseksi.


5-6. Rapid City Rush - Knightclub - Grizzlies - Exodus

Rapidin yhden pelaamattoman pelin ja 29 pisteen eväillä he eivät voi muuta kuin toivoa muiden joukkueiden epäonnistumisia vitossijan säilyttämisen kannalta. Ainut peli on juuri pahinta kilpailijaa eli Knightclubia vastaan. Voitolla voisi hieman kerryttää pisteitä ja suurentaa väliä takana olevaan joukkueisiin.

Knightclubilla on myös tulossa vauhdikas ja tärkeä ilta pudotuspelipaikan kannalta. Tarjolla olisi vielä 12 pistettä, joilla se voisi varmistaa viidennen sijan ja ainakin teoriassa helpomman vastustajan pudotuspeleihin. SC Bern, Berries, Exodus ja Rapid City Rush antavat heille liiaksikin haastetta ratkaiseviin otteluihin. Heidän tulisi voittaa Rapid City Rush, joku toinen joukkue ja saada kolmannesta ainakin yksi piste, jotta he voisivat vielä päästä viidennelle sijalle.

Grizzlies voidaan nähdä vielä pudotuspeleissä, mikäli Knightclub ja Exodus häviävät kaikki pelit ja he voittavat Phoenix Risingin. Liian monta liikkuvaa osaa ja pelkäänpä, että Grizzlies jää valitettavasti playoffien ulkopuolelle tällä kaudella.

Exoduksella on kahdeksan peliä edessä ja mahdollisuus tienata 24 pistettä. Kahdeksan peliä yhdelle illalle on kuitenkin liikaa. Luulen, että aika loppuu heidän osalta kesken, eikä kaikkia pelejä saada pakettiin. Vastassa olisi kuitenkin SC Bern, Löylynheittäjät, Redskins, Halberdiers, Napapiirin Sankarit, Neitikiekko, Knightclub ja Conquerors. Saa nähdä, taktikoiko Exodus pelit siten, että pelaa heikompia joukkueita vastaan pelit etunenässä. Exoduksella on kuitenkin mahdollisuus mustana hevosena vielä tiputtaa sekä Rapid City että Knightclubkin taaksensa.

Veikkaan illan jälkeen B-lohkon näyttävän pudotuspeleihin jatkavien kannalta seuraavanlaiselta:

1. SC Bern
2. Ilves
3. Berries
4. Halberdiers
5. Rapid City Rush
6. Exodus



Aamutuimaan krapulaisena herättyään
-Instagram

Kirjoittanut: Instagram
Julkaistu 23.10.2016 11:20
Luettu: 336 kertaa

Kommentit
Ei kommentteja.
Kommentoi

Voit lähettää kommentteja vasta sisäänkirjautumisen jälkeen.

© Superliiga 2017