Illan tullen

Lehdistötiedote
On aikoja, kun oman rakkauden kanssa pohdit mihin otat suunnan elämässäsi. On hetkiä, kun kyseenalaistat onko kaikki rakkauden eteen tekemä työ ollut turhaa. Nätti hymy ohikulkevalta, viini kutsu tinderissä, uusi nuori harjoittelijatyttö perehdytyksessä. Elämä on täynnä houkutuksia ja jossain vaiheessa kasvavat houkutukset ajavat väkisin kysymyksen äärelle, onko yhdessä jatkaminen enää uhrauksien arvoinen. Rakkaus ei koskaan kuole, se vain muuttaa muotoaan.

Rakkautta Anaheimiä ja sen logoa kohtaan joukkueen sisältä ei ole koskaan joutunut kyseenalaistamaan. Lojaalisuus ja välittäminen ovat asiat, josta se on saannut nauttia kuluneen 15 vuoden aikana enemmän, kuin se olisi ikinä uskonut saavansa. Se ei ole enää nuori ja kaunis, eikä sen ulkonäkö ole enää entisensä. Vuodet tekevät tehtävänsä väkisin, uudet tulokkaat vievät huomion ja kysynnän. Matka on taittumassa kohti iltaa, mielessä on ajatukset nuoruudesta ja valoisasta tulevaisuudesta, jotka ovat enää kaunis muisto ajatuksissa. Todellisuus on aikaa vastaan taistelemista, kuinka kauan elämää voi pitkittää ja kuinka kauan se on elämisen arvoista.

Kun ala-aste ikäisenä aloitit kulkemisen yhdessä ja tarkastelet elämääsi, niin voit todeta Ankkojen kulkeneen rinnallasi yli puolet elämästäsi. Sen aikana olet jakanut ja kokenut myös oman elämäsi surut ja ilot yhdessä. Olet kokenut sen matkan kiekossa myös yhdessä, niiden ihmisten kanssa, joilla on ollut riittävästi sydäntä rakastaa ja kunnioittaa ympärillä olevia ihmisiä.

Anaheim Mighty Ducks ei ole pelkkä joukkueen nimi, se on yhteisö. Se ei koskaan tule pelaamaan sarjoja sen jälkeen, kun sen luonneet pelaajat ovat poissa. Se ei koskaan myy sieluansa, mielummin se vanhenee ja rapistuu, kuin antaa entisöidä itsensä kasaan uusilla pelaajilla. Se ei koskaan yritä ostaa pikavoittoa mestaruuteen. Silti, aina se tulee antamaan sydämmestään kaiken pelikentällä toistensa eteen.

Se on tarina, johon kirjoitetaan uusi luku taas ensi kaudella. Se on tarina, johon ei koskaan tule jatko-osaa sen jälkeen, kun ensimmäinen tarina päättyy.

- Deco
Tietoja
Kirjoittanut: Deco
Joukkue: Anaheim Mighty DucksAnaheim Mighty Ducks
Julkaistu: 06.12.2020 14:54
Luettu: 903 kertaa

Kommentit (4)

Juraj, 06.12.2020 16:25

Ihana seura... ❤️

raiq, 06.12.2020 23:16

Juuri ku luulin, että kiekkoromantikot on historiaa. #jesuisAMD

Fettis, 06.12.2020 23:24

Se on ANA, ei AMD. Nyt jotain käytöstapoja!

Juraj, 07.12.2020 00:01

FetTITS Elä nussi taas "," (pilkkua)! 

Kommentoi

Kirjaudu sisään, jotta voit kommentoida.