Lehdistötiedote

Jälkiehkäisyn tarpeessa

20.11.2018 kello 00:30

2-8 sampo

.. Maanantai-illan kiekkotrilleri Kamloops Blazersin ja Skavaböle Bollklubbenin välillä on muuttumassa verilöylyksi. Toisessa erässä vielä 2-2 lukemissa ollut ottelu on revennyt erittäin pahan näköisesti. Skavabölen poikien selkäranka on napsahtanut ja Kamloopsit leikittelevät ja sahaavat erehdyttävästi harjoitustötsiltä näyttävää puolustusta kerta toisensa jälkeen.

2-9 Vanil (Jamo)

Skavabölen leirissä kauan odotettu liigadebyytti on ollut kuin nyrkin isku todellisuuteen. Valmistavassa harjoitusottelussa Sinappikoneelta ryöstetty voitto loi joukkueen sisälle uskon kipinän myös kovimpien liigajoukkueiden voittamisesta. Maanantai-illan 4 ottelua ovat kuitenkin kertoneet karua kieltä joukkueiden taso-eroista, ja ennen kaikkea siitä, kuinka hyvin valmiit liigajoukkueet pelaavat yhteen. Peli on äärimmäisen yhteen hiottua ja kontrolloitua. Orkersterit soittavat samaa säelmää, siinä missä Skavabölen autotallissa vasta viritellään rumpusettiä ja sähkökitaraa töpselisarakkeisiin.

2-10 Vanil (sampo, Jamo)

Vanilin iskiessä viimeisen armolaukauksen, valot sammuvat. Skavaböle B.K. on menettänyt tänä maananaisena iltana liiganeitsyytensä. Neitsyys on menetetty neljällä rökäletappiolla, ruman maalieron 5-32 säestämänä. Tämä lukeutuu niihin neitsyyden menetyksiin joissa alapää vuotaa ja aamulla harmittaa. Myöskään jälkiehkäisyistä tai katumuspillereistä ei tässä tilanteessa ole apua.

Joukkueen pukukopissa on hiiren hiljaista. Pelaajien päät ovat painuneet maahan ja edellisen ottelun syntejä harmitellaan. Ainoastaan joukkuetta koko ensimmäisen erän pystyssä 11 torjunnallaan pitänyt maalivahti, goalkeeper, touhuaa kulmassaan. Goalkeeper pakkaa suurehkon kokoista lätkäkassiaan vauhdikkaasti, kuin armeijan P-kaudella taas olisi. Kassin pakattuaan Goalkeeper nostaa sen olalleen, kävelee pukukopin ovelle ja huikkaa viimeiset terveisensä: ''ty paskoille'', poistuen välittömästi koppikäytävän pimeyteen.

Seuraavaksi joukkueenjohto saapuu koppiin. Valtava tasoero on huomattu myös yläkerran nacholautasten ääressä ja joukkueenjohdon viesti onkin selvä. Skavaböle B.K. lähtee heti seuraavana aamuna viikon loppuun kestävälle harjoitusleirille. Harjoitusleirin päällimmäisenä tarkoituksena on yhtenäistää etenkin puolustuspelaamista ja hyökkäyksiinlähtöjä. Harjoitusleiriltä joukkue palaa määrittelemättömästi loppuviikosta, ja on silloin jälleen valmis liigakoitoksiin. Skavaböle Bollklubbenin tarina on vasta alkamassa.



Nähkäämme siis tämän viikon ajan harjoitusotteluissa!

Kirjoittanut: Skavaböle B.K.
Julkaistu 20.11.2018 11:15
Luettu: 326 kertaa

Kommentit
Jamo 20.11.2018 11:30
Propsit lehtiksen toisen osapuolen puolelta, että ette kuitenkaa pistäny lekkeriks touhua. Tsemiä pojille kauteen :)
Gilardino 20.11.2018 12:02
Ei missään nimessä! Tsempit sinne suuntaan kans!
Kommentoi

Voit lähettää kommentteja vasta sisäänkirjautumisen jälkeen.

© Superliiga 2018