Lehdistötiedote

Hellhounds

Superdivarin ensimmäinen kausi runkosarjan osalta alkaa olemaan lopuillaan ja Hellhoundsien osalta pudotuspelit alkavat ilmeisesti betonimyllyä vastaan. Olen itse tyytyväinen kauteemme sillä aina kun tuore joukkue pääsee pudotuspeleihin se on positiivista ja jossain sentään ollaan onnistuttu. No mitä kauteen tulee niin alku oli todella vakuuttava, otettiin muistaakseni neljä voittoa ainakin heti alkuun. Sitten alkoi epätasaisuus näkyä otteissamme ja tuli tappioita tappion perään. Omat lagiongelmani joista sain kärsiä lähes koko kauden ei auttanut yhtään asiaa. Myös se vaikutti asiaan että jouduimme tekemään jatkuvasti muutoksia kokoonpanoihin ja tekemään hätävärvejä. Tosiaan pienellä kokoonpanolla lähdettiin kauden alkuun ja sekään ei auttanut että kauden puolessa välissä nimeltämainitsematon Exadan rupesi kiukuttelemaan ja tuli tiimin sisäisiä keissejä, lopulta hän vain lähti menemään. Loppujen lopuksi ei tullut ikävä häntä enään. Lähetän tässä kiitokset tertsille pirne5:lle jotka ovat lähes yksin pitäneet hyökkäystä kasassa ja ovat sellaisia pelaajia itselleni joihin voi aina luottaa ja  toki muille jotka ovat auttaneet joukkuetta pelejen pelaamisessa, silloin kun on ollut vaikeaa. Kiitän myös koko liigaa ja muita joukkueita, on ollut hieno kausi tähän mennessä kaikista vaikeuksista huolimatta. Hyvällä mielellä lähdetään pudotuspelejä kohti, onnea vain muillekkin pudotuspeleihin, paras joukkue voittakoon.

Kirjoittanut: Hellhounds
Julkaistu 29.01.2018 10:39
Luettu: 245 kertaa

Kommentit
BIGONE 29.01.2018 16:27
<3
Kommentoi

Voit lähettää kommentteja vasta sisäänkirjautumisen jälkeen.

© Superliiga 2018