Tuomisen kausiraportti

Lehdistötiedote
1.Jakso/Kauden aloitus

On taas hetki aikaa hiljentyä, kausi ohi. Paneudutaanpa hetki kauteen, mikä ei alkanut hyvin eikä se myöskään päättynyt kuten toivottiin. Kauden alkua odotettiin leirissä kuin kuuluisaa kuuta nousevaa. BAM! ja kausi starttaa, miten lähtee ensimmäiset pelit käyntiin, jännitys oli suuri. Noh, kuten tilastoissa näkyy, kolme neljä peliä tukkaan niin että jakkaroissa tuntu.

Hetki vedettiin jenginä syvään henkeen ja uutta matoa koukkuun, sama homma jatkui edelleen. Tämä kaveri toi uutta väriä ja siveltä koko joukkueeseen ja pelit alkoi rullaa hyvin. Hobber hoiti alakertaa helvetin hyvin, pelistä toiseen. Mutta jossain se pelaaminen tökki, hyökkäyspeli oli hieman kateissa vaikka tulosta saatiinki. Mietitäänpä kuitenkin että tiivis kokoonpano ja käytännössä vaan 1-2 harjoitusottelua kasassa tällä ryhmällä, nimenomaan 4vs4 harjoitusotteluita. Ehkä se syy sittenki löytyi tästä.

2.Jakso

No, kausihan tuttuun tapaan eteni ja pelejä oli pelattava. Sitten pienen pelitauon jälkeen joukkueeseen liittyi Stara, jonka myötä jokainen jätkä nosti tasoaan huimasti ja se alkoi jo näkyä pelaamisessa. Paria matsia voitettuna ja muutenki hyvää vääntöä jokainen ottelu. Se niin kutsuttu ja kaivattu peli_ilme alkoi paistaa. Toinen jakso oli yhteenvedettynä parasta Tuvea sitten joulukuun 2006.

3.Jakso

Sama ilme kasvoille kolmanteen ja viimeiseen jakso rytistykseen. Tiedossa oli mahdollisuus viellä hyppypomppuvomppu taktiikalla päästä poffeihin, kuitenkin takaraivossa myös karu totuus paistoi ettei sitä poffi paikkaa tulla ottamaan. Pienellä ja tiiviillä kokoonpanolla vedetty omasta mielestäni kunnialla koko kausi pakettiin ja enskaudella sitten hurjana takasin. Nyt astellaan 'kesäloman' viettoon!


Valmentajan arvostelut:


Jesben (A) - Joukkueen tehopyssy jolla erkkaa joko on lavassa tai ei ole, silloin kun se erkka siinä lavassa on, iskee mies maaleja kuin Balbuli marsuja. Hyvää joukkuehenkeä luonut koko kauden. Arvosana 8+

Hobber - Joukkueen ellei koko divarin parhain puolustaja. Tilastot näyttää pakkasta, mutta ilman Hobberin puolustustaitoja oltaisiin hukassa. Koko rungon/joukkueen tärkein pelaaja, ylivoimaisesti. All stars puolustaja, ehdottomasti. Arvosana 10-

Starba - Tämän kaverin liityttyä jengiin, alkoi koko pelaamiseen löytyä ideaa. Huikee ylemmänpuolustajan tonttia omaava pelimies. Maalinteko taitoa, pelisilmää, kaikkea sitä löytyy. Iso kiitos ja kumarrus! Arvosana 9

Tree - Vain muutaman peli pelattuna, eikä ne kovin lapaan mennyt. Rento sälli kuitenkin, epäaktiivisuus tuli yllätyksenä. Ei arvosanaa

Balbuli - Espanjan lämmössä ruskettunut komea uros karpaasi palasi isosti pelikentille. Huikea pelisilmä. Joukkueen vanhin ja kankein kaveri, ylivoimaisesti. Arvosana 8

Tenka (C) - Mulle riitti sisäisen pistepörssin voitto. GG boys.
Tietoja
Kirjoittanut: Tenka
Joukkue: Tuomisen veljeksetTuomisen veljekset
Julkaistu: 28.01.2018 21:35
Luettu: 1289 kertaa

Kommentit (2)

jck, 28.01.2018 21:37
Stara opettele pelaa fifaa
Juraj, 29.01.2018 00:20
Stan... Siis Stara <3

Kommentoi

Kirjaudu sisään, jotta voit kommentoida.