2. jaksokatsaus 1/21 - Liiga

Artikkeli

Toinen jakso on tullut päätökseensä. Toinen jakso oli normaalia pidempi, jotta myös kiekkoilijat saisivat pienen irtautumisen nettikiekkoon joulun pyhien ajaksi ja niinkuin oletettavissa oli niin lähes kaikki jakson pelit kohdistuivat DL-päivälle. Mutta suunnataan nyt katse 2.jakson tapahtumiin.

 

Katsaus sarjataulukkoon ja pistepörssiin

Sarjataulukko näyttää yllättävän tasaiselta, kärkikaksikko Nightmare sekä Viimeiset Hitaat viilettävät hieman korkeammissa pisteissä, mutta muuten vedetään aika pitkälti samoissa tuntumissa varsinkin sijojen 2-8 välillä. Tällä hetkellä näyttäisi siltä, että viimeisestä pudotuspelipaikasta taistellaan kolmen joukkueen voimin Kamloops Blazersin, farssin sekä alieneiden kesken. Caribbean voidaan laskea pois pudotuspelikeskusteluista sillä kokoonpano on lyöty toisen jakson aikana lähes kokonaan uuteen kuosiin ja kauden tavoitteena on ilmeisesti saada vain pelit pelatuksi. 3.jakson kuumin joukkue oli ehdottomasti Viimeiset Hitaat, kun viidestä ottelusta tuli täydet 15 pistettä ja maaliero oli 30 - 13.

 

 

Pistepörssin kärkipäätä pitää hallussaan Anakin, joka on parin edelliskauden aikana ottanut erittäin suuria harppauksia urallaan ja vaikka odotukset kyseistä kaveria kohtaan tälle kaudelle olivatkin korkealla niin pistepörssin kärkisija tulee silti ehkä hieman yllätyksenä. Toisella ja kolmannella sijalla perässä tulevat Viimeisten Hitaiden Archuleta sekä Janne. Sijalta kuusi löytyy Reto, joka tällä hetkellä johtaa Liigan maalipörssiä. Vaikka taso ei enään ole yhtä korkealla, kuin huippuvuosinaan niin on Reto silti yksi liigan vaarallisimpia hyökkääjiä ja tuleekin hän olemaan Nightmaren hyökkäyksen kulmakivi koko kauden ajan. Reton perässä sijalla seitsemän löytyy Nissinen, joka myös tulee kamppailemaan maalipörssin voitosta kauden päätteeksi.

 

HCTJ... Ei näin.

 

Ikävä kyllä tälläkään kaudelle ei vältytty kaatumisilta. Paperilla vahva HC TeamJoukkue ilmoitti lopettavansa kauden kesken.  Joukkueessa oli kyllä havaittavissa epäaktiivisuutta ja kiinnostuksen puutetta, mutta kaatuminen näin aikaisessa vaiheessa tuli hieman yllätyksenä. Tämän seurauksena jaettiin seuraavanlaiset rangaistukset:

Mos, pvh

-> 2/21 1. jakson loppuun pelikielto & 2/21 loppuun vh-kielto

tpi, vh

-> 1/21 loppuun pelikielto ja 2/21 loppuun vh-kielto

 

Myös pelaajamarkkinoilla hiljaisempaa

Pelaajamarkkinoilla oli myös hiljaista joulutauon aikana, mutta uusiakin sopimuksia solmittiin ja näiden joukossa oli yksi erittäin odottamaton pelaajasopimus. Nimittäin HC TeamJoukkueen kaaduttua Vanil kirjoitti sopimuksen Kamloops Blazersin kanssa ja jokainen varmasti muistaa mihin Kamloops Blazersin edellinen kausi liigassa päättyi, varmastikkaan kovin moni ei odottanut että Vanil enään paluuta tähän joukkueeseen koskaan tulisi tekemään. Moni saattaakin muistaa nähneensä Kamloopsin joukkuesivulla tekstin "Kiitos Vanilille joukkueen tuhoamisesta." KB onnistui myös parantamaan puolustustaan, kun Akon liittyi joukkueeseen. Toisaalta ovi kävi myös toiseen suuntaan kun koronan vuoksi talousongelmista kärsivä seura joutui luopumaan tähtihyökkääjästään Maikista, kun seuralla ei ollut varaa uusia pelaajan liigalisenssiä. Näin ollen Maikki joutuu todennäköisesti jatkamaan kauttansa 2.divarissa.

 

Eniten liikehdintää kuitenkin tapahtui Caribbeanin riveissä, kun seurajohto päätti reagoida alkukauden heikkoon menestykseen. GM-raiq päästi kallispalkkaiset pelaajat muualle ja tilalle värvättiin korvaajia alemmista sarjoista. Allekirjoittaneen näkökulmasta oikea ratkaisu sillä menestys näkyi selkeästi katsojamäärissä eikä seuran talous olisi koronan kiusaamana todennäköisesti kestänyt kautta loppuun kalliisti palkatuilla pelaajillaan.

 

Poimintoja 3. jaksolle

farssilla kohta kuukausi takana ilman ainuttakaan ottelua. 3.jaksolla pitäisi pisteitä haalia, jotta pudotuspelipaikka aukeisi, mutta näkyykö pelaamattomuus liikaa?

Missä mennään Devils? Kaksi kourallista taitoa ja kokemusta hyökkäyspäässä, mutta mikä on puolustuksen laita? Löytyykö loppukaudeksi se kaivattu vahvistus puolustuksen viimeiseksi lukoksi vai vuorottelevatko Yan sekä Girard kyseisellä tontilla.

♦  Tyrmäyksellä olisi mahdollisuudet vaikka mihin. Kolmikko Hjerpe - seqe - Anakin tekee aivan järkyttävän loistavaa tulosta, mutta Devilsien tapaan alakerrasta puuttuu se viimeinen lukko. Fettis ja pönttö ovat kyllä hyviä puolustajia, mutta riittääkö vain "hyvä", kun tosipelit alkavat.

Hold on, I still want you, Come back, I still need you. Rataksesin puuttuminen näkyy totaalisesti ankkojen otteissa. sharb on ottanut hyvin ylemmänpuolustajan tontin haltuunsa, mutta paljon on vielä joukkueella tehtävää, jotta päästäisiin pelaamaan pudotuspelejä.
Älä huku CaribbeanJoukkueessa on vaikeat ajat menossa, mutta liigaan ei tarvita enempää kaatuneita joukkueita, eihän? Kunnialla kausi maaliin ja kohti uusia haasteita.

♦ Viimeiset Hitaat.  Löytyykö joukkueelle 3.jaksolla pysäyttäjää? ViHi on pelannut erittäin vahvasti ja Ficen paluu joukkueeseen teki pelkästään hyvää. Kannattaa saapua hallille, jos laadukas nettilätkä kiinnostaa.

 

2. jakson tähdistökentällinen

 

 

 

Pahoittelut, että jaksokatsaukseen ei enempää sisältöä irronnut, sillä tällä jaksolla ei kauheasti kummoisempia tapahtumia ollut ja aika on rajallista. 3. jakson aikana kuitenkin tulee julkaisuun aivan toisenlainen artikkeli ja jakson päätteeksi taas perinteisesti jaksokatsaus tekstin muodossa. (ps. voisitte vähä potkia noita podcastin tekijöit tekemää podcastei, kuuntelisin itekki mielummi niitä ku kirjottelisin näitä)

Tietoja
Kirjoittanut: Reaves
Julkaistu: 12.01.2021 00:59
Luettu: 301 kertaa

Kommentit (1)

Reaves, 12.01.2021 01:52

Jos on ehdotuksia minkätyyppisiä artikkeleita jatkossa haluttaisiin nähdä niin ehdotuksia otetaan ilomielin vastaan. Seuraava artikkeli onkin jo vähän normaalista poikkeava. Vihjeenä, että vanha koira ei opi uusia temppuja.

Kommentoi

Kirjaudu sisään, jotta voit kommentoida.