1. jaksokatsaus 1/21 - Liiga

Artikkeli
Ensimmäinen kierros kaudelta 1/21 on nyt Liigan osalta taputeltu. Värikäs ja tapahtumarikas jakso, johon mahtui niin positiivisia kuin negatiivisiakin yllätyksiä.



Katsaus sarjataulukon tilanteeseen ensimmäisen jakson jälkeen






Sarjataulukon kärjessä viilettää odotetusti Nightmare, joka kärsi ainoastaan yhden tappion yhdeksestä pelatusta ottelustaan. Toki mukana on myös 3-3 tasapeli EHC Yläpörsää vastaan. Suurin yllätys löytyy kuitenkin sarjataulukon toiselta sijalta, jossa jakson päätteeksi on Kamloops Blazers. Toki joukkueella oli jakson päätteeksi pelattunaan täydet 10 ottelua, mutta piste per ottelu tilastolla joukkue on silti viidentenä. KB pelasi suurimmaksi osaksi keskikastiin sekä häntäpäähän arvioituja joukkueita vastaan, mutta mukaan mahtui myös tärkeä voitto Viimeisistä Hitaista. Suurimmat odotukset 2.jaksolle kohdistuvat farssiin sekä HC TeamJoukkueeseen. Viimekaudella erittäin vahvan ensiensiintymisen liigassa tehnyt farssi oli erittäin vaisu tämän kauden ensimmäisellä jaksolla ja 11 pelistä saldona on ainoastaan kolme voittoa, joista yksi jatkoajalla. Paperilla vahva HCTJ puolestaan onnistui saalistamaan viidestä ottelustaan ainoastaan yhden voiton. Joukkue on paperilla vahva, mutta aktiivisuus ja tuore kokoonpano herättävät kysymysmerkkejä. Voittoja olisi pakko ruveta kairaamaan, jotta paikka pudotuspeleihin aukeaisi. Divarista nousseet alienit sekä Caribbean selkeästi vasta totuttelevat menoon liigassa. Molemmat joukkueet ovat pelanneet vahvoja otteluita ja pisteitä voisi olla enemmänkin. Molemmilla joukkueilla viidestä ottelusta saldona yksi voitto.



Vauhtia ja kuumia tunteita.


Jo heti ensimmäisen jakson aikana joutui johtokunta turvautumaan kurinpitotoimenpiteisiin peräti kahteen otteeseen. Kamloops Blazersin pelaajat Tiskikone sekä Reaves saivat molemmat varoituksen epäasiallisestä käytöksestä. Divarista liigaan nousseet romuluiset pelaajat ovat selkeästi johtokunnan kovassa tarkkailussa. Harmi, että "Ice guardians" on katoava perinne nettijääkiekossa. laspan ja jortin kadottua liigajäiltä on kuitenkin mukava nähdä, että heidän tilalleen ollaan saatu näinkin laadukkaat korvaajat, jotka varmasti pystyvät jatkamaan liigansa vihatuimpien pelaajien listalla.

Tiskikoneen wikipedia sivuilta suoraan lainattu teksti: "Tiskikoneen ärsyttävä pelityyli, törkeät kommentit ja käyttäytyminen muita pelaajia kohtaan tekivät hänestä yhden Superliigan vihatuimmista jääkiekkoilijoista"



(Kuva liittyy tapaukseen. vas. Fettis (Johtokunta), oik. Reaves (Kamloops Blazers)



Mitä tapahtuu pelaajamarkkinoilla?


Suuret saappaat kauden alussa jalkaansa pukenut jlo kerkesi viilettää Viimeisissä Hitaissa ainoastaan neljä ottelua kunnes ovi kävi. Tästä ei kuitenkaan kauaa aikaa kerennyt vierähtää, kun jo eläkepapereita käsissään pyöritellyt Fice sai puhelin GM-Jannelta ja pien sopimus oli nimeä vaille valmis. Myöskin paljon esillä ollut lupaava nuorukainen ribe palasi edelliskauden joukkueeseensa Caribbeaniin. Kausi on nuorukaisen ensimmäinen liigan korkeimmalla sarjatasolla ja vielä ensimmäiseltä kaudelta odotukset eivät ole vielä kovin korkealla, mutta parin kauden päästä varmasti kovalla työllä ja raiqin mentoroinnilla voidaan puhua yhdestä kiekon parhaasta hyökkääjästä. Erittäin tärkeä siirto myös Caribbeanille, sillä hyökkäysosasto ei näyttänyt kovinkaan vahvalta ennen kauden alkua.






1. jakson kolme kuuminta pelaajaa



Anakin - Kolmatta kauttaan Tyrmäyksessä pelaavalle Anakinille kyseinen kausi tulee varmasti olemaan sekä tilastollisesti, että pelillisesti vahvin. Potentiaali on aina ollut tiedossa, mutta vasta viimeisten kausien aikana on kyseisestä kaverista ruvettu saamaan viimeisetkin mehut irti ja ensimmäisen jakson vahvat otteet näyttävät, että suunta on vieläkin vain ylöspäin. Tilastot 1. jakson jälkeen; 10 ottelua (12 + 24 = 36)
Nissinen / TheKulli - Kun puhutaan maalintekijöistä niin voidaan nämä kaksi herraa lisätä keskusteluun. Kumpikin näistä herroista varmasti taistelevat kauden päätteeksi liigan maalipörssin voitosta. Jo viimekaudella Nissinen oli maalipörssin kärkikahinoissa mukana ja tälläkaudella tahti on varmasti kiihtymään päin. Ensimmäisen jakson jälkeen 11 ottelusta kasassa on 19 maalia. Puolestaan TheKullin maalintekotaidot ovat varmasti jokaisen tiedossa, mutta miten puhdas maalintekijä pärjää liigassa, kun tarvitaan muutakin kuin hyvä laukaus. Potentiaalia kyllä maalipörssin voittoon on sillä TheKulli vastaa käytännössä kokonaan Kamloops Blazersin maalinteosta.
shed - Nightmare koostuu taitavista yksilöistä, mutta on ollut erittäin kaunista katseltavaa millä tavalla shed rakentaa peliä ja luo vuorotellen paikkoja kahdelle taitavalle hyökkääjälle. Yhdeksään peliin tehot 1 + 18 ovat todella kaunista katsottavaa näin allekirjoittaneen silmiin, joka itse pelaa samaisella tontilla. Ehdottomasti yksi liigan parhaita, tai jopa paras ylempipuolustaja.



1. jakson kolme lumihiutaletta


Free Snowflake Png Transparent, Download Free Clip Art, Free Clip Art on  Clipart LibraryFree Snowflake Png Transparent, Download Free Clip Art, Free Clip Art on  Clipart LibraryFree Snowflake Png Transparent, Download Free Clip Art, Free Clip Art on  Clipart Library HC TeamJoukkue - Nimivahva joukkue, mutta harkka-aktiivisuus ja aktiivisuus lähes mitätöntä. Nopeasti kasaan lyöty joukkue ja se näkyy kentällä. Koko joukkueen tilannetta kuvastaa täydellisesti joukkueen ykköspuolustaja Jenbbin tilanne. Pupu söi laturijohon eikä koneessa akkua.
Free Snowflake Png Transparent, Download Free Clip Art, Free Clip Art on  Clipart LibraryFree Snowflake Png Transparent, Download Free Clip Art, Free Clip Art on  Clipart Library farssi - Viimekauden yllättäjäjoukkueen kausi on alkanut erittäin takkuisesti. Eritoten joukkueen puolustuspelaaminen on suoraansanottuna karmeassa kunnossa ja 11 otteluun on farssi päästänyt 50 maalia, joka tarkoittaa 4,55 maalia per ottelu. 
Free Snowflake Png Transparent, Download Free Clip Art, Free Clip Art on  Clipart Library Mediatiimi / johtokunta - Mihin katosi liigapodcastit?



Tietoja
Kirjoittanut: Bein
Julkaistu: 21.12.2020 00:41
Luettu: 716 kertaa

Kommentit (1)

Juraj, 21.12.2020 01:14

Peukut ? jamolle. 

Kommentoi

Kirjaudu sisään, jotta voit kommentoida.