Divarin runkosarjakatsaus

Artikkeli

Divarin runkosarjakatsaus 


 
Superliigan 1.divarin runkosarja on saapunut päätökseensä. Kulunut kausi oli poikkeuksellinen tasaisuutensa vuoksi. Ensimmäisen -sekä viimeisen pudotuspelipaikan lunastaneiden kesken oli ainoastaan yhdeksän pisteen ero ja välimaastossa olevat joukkueet taistelivat sijoituksista vielä pienemmillä piste-eroilla. 
 
 

Katsaus sijoituksiin verrattuna sijoitusveikkauksiin. Suurimmat onnistujat olivat selkeästi alienit sekä juusot. Varsinkin alkukausi oli alieneilta erittäin vahvaa tekemistä ja neljän pelatun ottelun jälkeen starttasi kymmenen ottelun voittoputki. Tätä kuitenkin seurasi viiden ottelun häviöputki, jonka jälkeen pelit olivat ailahtelevia. Tasapaksua suorittamista kaivataan pudotuspeleissä. Yksi asia joka myös herättää ainakin allekirjoittaneessa mielenkiintoa on Mahomeksen tilanne. Todella pistevahvoja kausia pelannut maaliruisku sai allensa vain 13 runkosarjaottelua, pääseekö Mahomes irti pudotuspeleissä vai jatkaako kaksikko HaraLoren taikojaan. 

Juusojen sijoitusta puolestaan ei olisi voinut arpoa oikein, kuin ainoastaan kristallipallon avustamana. Juusot selvitti itsensä divariin nappaamalla kärkipaikan omasta lohkostaan divarikarsinnoissa, mutta silti joukkue rankattiin alle pudotuspeliviivan. Toisaalta Beinin ensimmäisen jakson loppuun ulottuva pelikielto ja kysymysmerkit TheDoctorin aktiivisuudesta ja motivaatioista pyörivät ilmoilla eivät asettaneet hirveen vahvoja lähtökohtia juusoille. Kuitenkin Beinin vapauduttua pelikiellosta pääsi juusot pelaamaan lähes jokaisen ottelun samalla kokoonpanolla, jolla viimeksi voittivat divarin mestaruuden. Pudotuspeleissä huomio kiinnittyy siihen, että onnistuuko TheDoctor palaamaan entiselle tasolleen ja pystyykö Kovuus keskittymään ennemmin pelillisiin esityksiin, kuin puplahuuteluun ja violentteihin. 

Suurimmat flopit osoittautuivat PSG:n sekä Elmira Jackalsin suuntaan. Paris Saint-Germain pelasi koko kauden samalla kokoonpanolla, joten oletettavissa olisi ollut tasaista suorittamista. Sen sijaan kausi oli todella hajanaista ja kauden viimeiset yhdeksän ottelua tarjosivat ainoastaan yhden voiton ja kausi päättyi karvaasti sijaan 12. Myöskin Elmira Jackals tarjosi pienemuotoisen pettymyksen, viimekauden runkosarjan vitoselta olisi ollut odotettavissa enemmän. Toisaalta divarin taso oli korkeammalla kuin viimekaudella ja EJ kokoonpano oli kokenut muutoksia edelliskaudesta. Elmira Jackalsin kautta kuvastaa myös mainiosti päävastuuhenkilö & johtokuntajäsen joq:in kokoonpanon ulkopuolisten pelaajien peluutukset, jotka aiheuttivat joukkueelle yhden ylimääräisen tappion sekä varoituksen. 
 
 

Piste -sekä syöttöpörssin voiton nimiinsä nappasi Kucherov. Toiselta sijalta löytyy Caribbeanin sielu, johtaja, isähahmo ja mestari, kenet tunnetaan myös nimellä raiq. Kolmannelta sijalta löytyy kenties kiekon vaarallisimman vedon omistava perälä, joka myös nappasi itselleen runkosarjan maalipörssin voiton 44 osumallaan. Samoissa pisteissä perässä tulee Hara, joka on allekirjoittaneelle ainakin mielenkiintoinen nimi. Kulunut kausi oli taitavalle hyökkääjälle ensimmäinen Superliigan alaisuudessa kun tilille kerääntyi yli 10 runkosarjaottelua. Viidenneltä sijalta löytyy Kaunareiden stefano, jonka aisapari zälä löytyy sijalta seitsemän. Tämä kaksikko onnistui kylvämään todella kovaa tulosta hyökkäyspäässä, mutta kolmanneksi eniten päästettyjä maaleja runkosarjassa osoittautua Kauniiden ja Rohkeiden kohtaloksi tällä kaudella. Mikä olisi ollut tilanne, jos puolustus olisi ollut “kimanttia”.  
 
Viimeisen pudotuspelipaikan nappasi Kuolema, joka ainakin sijoitusveikkaukseen nähden alitti aidan sieltä mistä se oli matalin. Toisaalta kyseiset lainaukset “karvataa nykyää ja näkyy sarjataulukossa” “en muista koska viimeks ollu omas pääs ite” antavat ymmärtää, että Kuolema on siirtynyt passiivisesta park the bus taktiikasta hieman hyökkäyspainotteisempaan peliin.  Ennen viimeistä vaihtopäivää onnistui Kuolema solmimaan sopimuksen Liigasta saapuvalle voimahyökkääjä Pisulle, joka antoi erittäin kovat näytöt pelaamassaan neljässä ottelussa. Mutta mikä on Pisun tilanne pudotuspeleissä, kun joukkueen hyökkäyksestä löytyy myös nimet perälä ja Falco, jotka varmasti haluavat näyttää kyntensä tosipelien alkaessa. 
 
 
"Playoffs. Pudotuspelit. Pleijarit. Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Tuo kaikkien kiekkoniilojen innolla odottama kevään huipennus. 
Toiset sanovat, että ensin pelataan täysin turha runkosarja, jonka jälkeen vasta alkaa oikeat pelit. Toisten mielestä pudotuspelit ovat hieno mahdollisuus myös niille joukkueille, jotka ovat syttyneet pelaamaan kunnolla vasta marraskuussa."
Tästäkö vain onkin kyse viidenneksi sijoittuneella Ferrarilla? Syttyykö Reto ja kumppanit vasta kunnolla tosipelien alkaessa. Allekirjoittaneen papereilla Ferrari on yksi vahvimmista mestarisuosikeista runkosarjasijoituksesta huolimatta. Saa nähdä mitä pudotuspelit tuo tullessaan.
  
 
Ja jotta tänne kirjoitukseen saataisiin oikeasti jotain mielenkiintoista luettavaa niin tässä vaiheessa olisi oiva tilaisuus ottaa esille joukkue Caribbean. 
Kaikkien rakastama raiq on jälleen osoittanut omistautumisensa joukkueensa eteen ja luotsannut tämän sakin runkosarjan toiseksi. Kaiken tämän ohella on mestari tehnyt arvokasta ja korvaamatonta työtä tämän hienon yhteisömme eteen joista viimeisimpänä autoplayn trollilista. Mielenkiintoista on myös mikä on Caribbeanin nuoren rääväsuun tilanne joukkueessa, kun riben saldo näyttää kolmea ottelua. Päästääkö koutsi tämän nuorukaisen irti pudotuspeleissä vai revitäänkö hänestä vasta tulevalla kaudella loputkin potentiaalit irti. On myös mukava nähdä miten pari vaikeaa kautta Kamloops Blazersissa läpi käynyt nut on kivunnut takaisin omalle tasolleen ja löytänyt taas motivaation pelaamiseen,  omasta mielestä yksi Divarin kovimmista ylemmistä puolustajista. Miten käy, pokaako raiq jälleen yhden mestaruuskannun kaappiinsa? 
 

 
Hyökkäys on paras puolustus. Näin vaikuttaa ainakin olevan Canuksin kohdalla. Joukkue mätti runkosarjassa peräti 109 kaappia ollen divarin tehokkain joukkue. Mutta toimiiko tämä taktiikka pudotuspeleissä, kun jopa TheDoctorin kaltaiset pelaajat ovat valmistautuneet pyörähtämään omalla puolustusalueella? Todella vaikea sanoa miten Canuksien pudotuspelitaival tulee etenemään, sillä ainakin omasta mielestä joukkue on pitkälti Kucherovin sekä jupazun varassa. Näiden kahden herran ympärillä oleva roosteri on kyllä taitavaa sakkia, mutta ei silti läheskään divarin kärkipäätä, riittääkö kahden miehen orkesterilla päätyyn saakka. Maininnan arvoista myös, että Canukseilta löytyy kaulasta viimeisimmän Kiekko Cupin kupariset mitalit. 
 


Sympaattinen, Mediaseksikäs ja Rakastettu, alias HC SpeddyCat. Joukkue jonka imagokyselytulokset ovat sitä luokkaa, että allekirjoittanut voi tämmöisistä vain haaveilla.  
 
Joukkueen markkinoinnista voi antaa kouluarvosanoilla täydet 10, mutta mihin arvosanoihin päästää kentän puolella, kun tosipelit alkavat. Nimivahva joukkue pelasi tasaisen runkosarjan ja saaliiksi jäi runkosarjan neljäs sija. Joukkueesta löytyy muutama astetta kovempikin nimi, kuten HoldenDumpe, HytönenUlja sekä viileä, mutta mikä on kokoonpano jolla Speddyt lähtevät taistelemaan kultaisesta maljasta. 



Mikä on Obsessiven tämän kauden päätöspysäkki. Päällisinpuolin melko tasapainoinen kausi takana, mutta mitkä ovat eväät tämänkauden pudotuspeleihin ja millä miehistöllä lähdetään sotimaan. Pukeeko vermeet yllensä nelikko Groovy - boy - Olofsson - Hedman vai tarjotaanko kenties joukkueen viimeisimälle vahvistukselle, novice (aka. Vanil) vastuuta pudotuspeleissä. Toisaalta pikkulinnut lauloivat, että seuraava kausi tulisi vasta olemaan se, kun totisesti lähdetään pystiä metsästämään, joten onko näissä pudotuspeleissä paljon odotettavissa vai laitetaanko tässä pieni ihmeenpoikanen käytäntöön.





Loppuun vielä pieni arvonta. Veikkaa Divarin puolivälieräparien jatkoonmenijät, kolmelle oikein veikanneelle jaetaan yksi pelimerkki per peluri :)
Esimerkkivastaus:
Alienit - Kuolema (Kuolema)
Caribbean - Obsessive (Caribbean)
Canucks - juusot (juusot)
HC SpeddyCat - Ferrari (Ferrari)

 
Yleisestiottaen tämä kausi oli erityisen tasainen ja valinnat onnistuneita. Myöskin kaatuneilta joukkueilta vältyttiin mikä on aina positiivinen asia eikä pelikieltojakaan rapissut liikaa. Toivottavasti pudotuspelit hoidetaan yhtä mallikkaasti ja nautitaan johtokunnan & mediatiimin tarjoamista podcasteista ja ennakoista, jos vain niitä saadaan. Onnea kaikille tasapuolisesti pudotuspeleihin ja pahoittelut jos aivan kaikkia joukkueita ja pelaajia tässä ei käyty lävitse. 
Tietoja
Kirjoittanut: Bein
Julkaistu: 29.10.2020 01:47
Luettu: 1117 kertaa

Kommentit (35)

vesisika, 29.10.2020 07:06

nams

TAPPOKONE, 29.10.2020 10:16

Alienit - Kuolema (alienit)

Caribbean - Obsessive (beans)

Canucks - juusot (juusot)

HC SpeddyCat - Ferrari (Ferrari)

 

Yt. TAPPOKONE

paju, 29.10.2020 10:48

Alienit - Kuolema (Kuolema)

Caribbean - Obsessive (Obsessive)

Canucks - juusot (Canucks)

HC SpeddyCat - Ferrari (HC SpeddyCat)

murra, 29.10.2020 11:04

Alienit - Kuolema (Alienit)

Caribbean - Obsessive (Caribbean)

Canucks - juusot (Canucks)

HC SpeddyCat - Ferrari (HC SpeddyCat)

Falco, 29.10.2020 11:10

alienit - Kuolema (alienit)

Caribbean - Obsessive (Caribbean)

Canucks - juusot (Canucks)

HC SpeddyCat - Ferrari (Ferrari)

jim, 29.10.2020 11:24

Hieno teksti!!

jim, 29.10.2020 11:28

Alienit - Kuolema (Kuolema)

Caribbean - Obsessive (Caribbean)

Canucks - juusot (Canucks)

HC SpeddyCat - Ferrari (HC SpeddyCat)

Firmino, 29.10.2020 11:32

alienit - Kuolema (alienit)

Caribbean - Obsessive (Obsessive, #VIKTUR)

Canucks - juusot (Canucks)

HC SpeddyCat - Ferrari (HC SpeddyCat)

_peppo_, 29.10.2020 11:41

Alienit - Kuolema (Alienit)

Caribbean - Obsessive (Caribbean)

Canucks - juusot (Canucks)

HC SpeddyCat - Ferrari (HC SpeddyCat)

raiq, 29.10.2020 11:55

Kiitoksia loistavasta tekstistä. Itelle(kiekkoromantikkona) sopii hyvin tää, että on podcasti ja kirjotuksella sit viel täydennetään ja tehää sisältöä lisää. Kirjotuksessa saadaan vangittua se intohimo ja tietämys lajia kohtaan aina ajattomasti ja näiden pohjalta ku lähetään sarjoihin, niin kiekkoviihdenautinto on taattu. Hattua päästä Beinille ja vielä toistamiseen podcastin riipasseille.

 

Kiekko nauttii ja voi hyvin.

Kucherov, 29.10.2020 12:33

alienit - kuolema (alienit)

caribbean - obsessive (caribbean)

canucks - juusot (canucks)

hc speddycat - ferrari (hc speddycat)

bartowski, 29.10.2020 12:59

alienit - Kuolema (alienit)

Caribbean - Obsessive (Caribbean)

Canucks - juusot (Canucks)

HC SpeddyCat - Ferrari (Ferrari)

perälä, 29.10.2020 13:25

alienit - Kuolema (Kuolema)

Caribbean - Obsessive (Caribbean)

Canucks - juusot (juusot)

HC SpeddyCat - Ferrari (Ferrari)

heikki, 29.10.2020 13:37

Alienit - Kuolema (Kuolema)

Caribbean - Obsessive (Caribbean)

Canucks - juusot (Canucks)

HC SpeddyCat - Ferrari (HC SpeddyCat)

Kuntti, 29.10.2020 14:10

Alienit - Kuolema (Alienit)

Caribbean - Obsessive (Caribbean)

Canucks - juusot (Canucks)

HC SpeddyCat - Ferrari (Ferrari)

Ulja, 29.10.2020 14:14

Alienit - Kuolema (alienit)

 

Caribbean - Obsessive (Beans)

 

Canucks - juusot (Canuks)

 

HC SpeddyCat - Ferrari (Kissat)

mäyrä, 29.10.2020 14:31

alienit - Kuolema (alienit)

Caribbean - Obsessive (Caribbean)

Canucks - juusot (juusot)

HC SpeddyCat - Ferrari (HC SpeddyCat)

Chronic, 29.10.2020 14:33

Alienit - Kuolema (alienit)

Caribbean - Obsessive (Caribbean)

Canucks - juusot (Canucks)

HC SpeddyCat - Ferrari (Ferrari)

 

crept, 29.10.2020 14:47

Alienit - Kuolema (Kuolema)

Caribbean - Obsessive (Caribbean)

Canucks - juusot (canuks)

HC SpeddyCat - Ferrari (Hc Speddycat)

 

behis, 29.10.2020 14:49

Alienit - Kuolema (Alienit)

Caribbean - Obsessive (Caribbean)

Canucks - juusot (juusot)

HC SpeddyCat - Ferrari (Ferrari)

Groovy, 29.10.2020 15:09

Alienit - Kuolema (Kuolema)

Caribbean - Obsessive (Obsessive)

Canucks - juusot (Canucks)

HC Speddycat - Ferrari (Ferrari) 

wehi, 29.10.2020 15:50

Alienit - Kuolema (Kuolema)

Caribbean - Obsessive (Caribbean)

Canucks - juusot (Canucks)

HC Speddycat - Ferrari (Ferrari) 

joq, 29.10.2020 15:54

Hyvä kirjoitus, mutta haluaisin hieman korjata kirjoituksesta kohtaa, joka koski joukkuettani Elmira Jackalsia. Kirjoituksessa lukijalle annetaan herkästi kuva, että kokoonpanon ulkopuolisia peluutuksia olisi ollut useampiakin, vaikka tälläsia virheitä ei tapahtunut kun yhden kerran, luojan kiitos. Lisäksi tuo kokoonpanon ulkopuolisen pelaajan virheellinen peluuttaminen ei varsinaisesti tuota tappiota aiheuttanut, sillä hävisimme kyseisen ottelun joka tapauksessa varsin selkein lukemin, mutta virheen merkiksi ottelu lopulta kirjattiin ansaitusti vastustajan 5-0 voitoksi. Tsemppiä kaikille ratkaisupeleihin ja muistakaa nauttia!

joq, 29.10.2020 15:56

Alienit - Kuolema (Kuolema)

Caribbean - Obsessive (Caribbean)

Canucks - juusot (Canucks)

HC SpeddyCat - Ferrari (Ferrari)

Savior, 29.10.2020 16:03

Alienit - Kuolema (alienit)

Caribbean - Obsessive (Caribbean)

Canucks - juusot (juusot)

HC SpeddyCat - Ferrari (HC SpeddyCat)

Pönppö, 29.10.2020 16:21

Alienit - Kuolema (Kuolema)

Caribbean - Obsessive (Caribbean)

Canucks - juusot (Canucks)

HC SpeddyCat - Ferrari (Ferrari)

Nissinen, 29.10.2020 17:12

Alienit - Kuolema (alienit)

Caribbean - Obsessive (obsessive)

Canucks - juusot (canucks)

HC SpeddyCat - Ferrari (Ferrari)

KimJongUn, 29.10.2020 18:41

Alienit - Kuolema (Kuolema)

Caribbean - Obsessive (Obsessive)

Canucks - juusot (juusot)

HC SpeddyCat - Ferrari (HC SpeddyCat)

Zegras, 29.10.2020 18:56

Alienit - Kuolema (Alienit)

Caribbean - Obsessive (Obsessive)

Canucks - juusot (Canucks)

HC SpeddyCat - Ferrari (Ferrari)

What do you want to do ?New mailCopy

P.Ton87, 29.10.2020 19:16

Alienit - Kuolema (Alienit)

Caribbean - Obsessive (Caribbean)

Canucks - juusot (Canucks)

HC SpeddyCat - Ferrari (Ferrari)

Spears, 29.10.2020 19:58

Hyvä teksti! Loistavasti tuotu näkökulmia esiin ja tilastoniilona tykkäsin nähdä myös vertailua tuohon kauden alussa tehtyyn taulukkoon. Lisää näitä.

Cruel, 29.10.2020 20:13

Alienit - Kuolema (Alienit)

Caribbean - Obsessive (Caribbean)

Canucks - juusot (Canucks)

HC SpeddyCat - Ferrari (Ferrari)

Bein, 29.10.2020 22:05

Divarista ensimmäinen pari saatu päätökseen, joten arvontaan ei voi enään osallistua

boy, 30.10.2020 15:01

Alienit - Kuolema (Alienit)

Caribbean - Obsessive (Obsessive)

Canucks - juusot (Canucks)

HC SpeddyCat - Ferrari (Ferrari)

Bein, 01.11.2020 22:15

Ensimmäinen kierros on nyt ohitse ja oikeita vastauksia saatiin vain kaksi kipaletta, TAPPOKONE sekä bhg. Näille kavereille lähtee siis 1,5pm per mieheen. Oikein vastanneiden määrä olisi ollut huomattavasti suurempi mikäli juusot eivät olisi yllättäneet Canukseja.

Kommentoi

Kirjaudu sisään, jotta voit kommentoida.