Katsaus 1. jaksoon (Liiga ja 1. divari)

Artikkeli
Pitkästä aikaa käydään ensimmäisen jakson tapahtumia läpi myös kirjallisen artikkelin merkeissä. Pahoittelut heti alkuun, että ensimmäisen jakson deadlinesta on kulunut jo viikko ja katsaus on täten auttamatta myöhässä, mutta palataan tämän myötä hieman ajassa taaksepäin. Allekirjoittaneen ohella jakson tapahtumia perkaa paatumaton kiekkoromantikko, triplamestari, autoplayn viihtyvyyden armoton puolustaja, Caribbeanin General Manager, raiq.
 
Haters gonna hate


Joka kausi löytyy muutama sellainen joukkue, jotka pääsevät esittelemään virtuaalisesti persettä Superliigan asiantuntevalle sijoitusarvioita laativalle raadille. Tällä kertaa liigan puolelta ensimmäisen jakson aikana selkein tällainen joukkue on farssi. Muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta farssi rankattiin liigassa viimeiseksi. Podcastissa heille asetettiin tavoitteeksi koko kauden osalta over 3,5 voittoa ja pleijaripaikkaa pidettiin täysin utopistisena ajatuksena. Kuinka ollakaan farssin kausi on lähtenyt suorastaan lentoon näihin ennakkoasetelmiin nähden ja podilaisten asettama voittotavoitemäärä klaarattiin jo ensimmäisten kahden viikon aikana. Lisäksi jatkoaikapisteet ja ainoat suorat tappiot PePosta ja HC Tyrmäyksestä laittoivat monen odotukset uusiksi farssin osalta. Hyny on sopeutunut erinomaisesti farssin pelaavaan nelikkoon ja Nissinen on ollut alkukauden mies paikallaan lopettamassa joukkueen hyökkäyksiä. Vielä on liian aikaista tehdä johtopäätöksiä farssin loppukaudesta, mutta pudotuspeleissä pelaaminen on jo täyttä realismia ja puheet mustasta hevosesta voidaan tämän ensimmäisen jakson myötä aloittaa.

Divarista nousee ensimmäisen jakson jälkeen vahvimmin esiin kaksi joukkuetta, jotka ovat suorittaneet ennakkoasetelmiin nähden positiivisesti. Toinen näistä on Sinappikone, joka oli raadin papereissa (niiden, jotka eivät ennen sijoitusveikkauksien julkaisua muuttaneet omia arvioitaan) käytännössä varma putoamiskamppailua käyvä joukkue. Sinappikone pelaa tunnetusti laajalla kokoonpanolla, jossa tasonheittelyt ja pelin ailahtelut ovat totuttuja, eikä ennakkoon heidän kaudestaan pysty usein sanomaan paljoakaan. Nyt kuitenkin ensimmäisen jakson aikana eturiviin ovat astuneet etenkin khalle ja Dezke, jotka olivat viitoittamassa Sinappikoneen ensimmäisen jakson tulosriviä vihreän sävytteiseksi.  Moni ei odottanut, että Sinappikone raapisi kauden ensimmäisistä seitsemästä ottelustaan 14 pistettä ja että päänahkoja kerättäisiin joukkueilta kuten Canucks tai alienit. Ensimmäinen jakso lupaa hyvää Sinappikoneelle ja heiltä voidaan odottaa saavutuksia kuluvan kauden aikana, mutta se tarkoittaisi auttamatta kuumien pelaajien painotettua peluuttamista.

Toinen järjestäen putoamisviivan alapuolelle sijoitettu joukkue oli viime kaudelta suoran nousun 2. divarista saavuttanut Alkuasukkaat, jolle ennakoitiin vaikeaa siirtymää sarjaporrasta ylemmäksi. Alkuasukkaat urakoivat ensimmäiseen jaksoon 10 ottelua ja pistesaldo karttui näistä jakson otteluista peräti 16:lla. Vahva steitmentti joukkueelta, jota kukaan ns. asiantuntija ei veikannut karsintarajaa ylemmäksi. Jebsu on sulautunut hyvin divarikiekkoon ja Alkuasukkaiden tutut ratkaisijat Fiala sekä Stana ovat pystyneet toimittamaan vahvasti myös sarjaporrasta ylempänä. Muutamaa mystistä ohipeliä lukuun ottamatta Alkuasukkaiden ensimmäinen jakso antaa luvan odottaa lopullista sijoitusta kahdeksan parhaan joukkoon ja farssin ohella heillä on paras mahdollisuus kuittailla sijoitusarvioon näkemyksensä laittaneille.

-humble
 

Selvät sävelet?


Kiekko Cupin päätyttyä triplamestari sai zuper:ilta päiväkäskyn ”Sano sille veljelles, että alkaa pelaamaan ja palaa sitten, kun käännökset onnistuvat taas.” Tämä entinen kiekkovirtuoosi nimeltään Trn, on vain varjo entisestään, mutta muutosta on ehkä ilmassa. Manhattan on aloittanut kautensa poikkeuksellisen vahvasti jo heti runkosarjan alussa. Aikaisemmin tyyli on ollut runkosarjassa pelleilyä ja laspalle pistepörssi siinä sivussa lajin helppouden vuoksi. Tällä kertaa tulokset kertovat aivan muuta, PePo on lyöty selvin numeroin kaksi kertaa ja vain yksi tappio varsinaisella peliajalla. Tässä kohtaa kautta edes minun asiantuntemuksellani en pysty teille kertomaan, onko Manhattan nostanut rutiininsa uudelle tasolle Veikan johdolla vai suorittavatko he äärimmillään jo tässä kohtaa kautta. Usein pudotuspeleihin mentäessä joukkueen tärkeimmäksi valopilkuksi on noussut Yan, joka ei toistaiseksi ole toipunut muutosta tasolle, jolla olemme tottuneet hänet näkemään. Kuinka joukkue käsittelee nämä asiat, triplamestari seuraa tilannetta.

Divarin ennakossa HC SpeddyCat nousi tapetille laajan kokoonpanonsa vuoksi. Epäilyt on osoittautunut oikeaksi ja joukkue suorastaan kuhisee pelihaluja kahden kentällisen voimin. Joukkueen hyökkäys on varsin runsas ja vastuuta onkin jaettu tasaisesti. Joukkue oivalsi vihdoin optimoida peluutustaan mm. penkittämällä Dumpen ja tulokset ovat muuttuneet kohti haluttua, joukkue etenee odotetussa vauhdissa sijoilla 4-7. Ulospäin joukkuehenki vaikuttaa olevan kohdallaan, mutta onko puolet pelaajista valmiina hymyilemään katsomossa, kun kovimmat karjut raahaavat joukkueen pudotuspeleihin ja omivat vielä nämäkin kekkerit? Ihminen on luonnostaan ahne ja tavoittelee omaa etuaan, koostuuko SpeddyCat poikkeusyksilöistä vai onko ämmämäistä draamaa luvassa jo pian? Vastauksen tarjoaa vain aika.

Divarissa on myös toinen joukkue muutoksen keskellä. Puhumme nyt Kuolemasta ja näkymät ovat yhtä synkkiä, kuin yleensäkin näin vakavasta asiasta puhuttaessa. Liigakarsinnoissa viimeiseen peliin asti paikasta taistellut joukkue on kulkenut kärsimysten tietä divarin ensimmäisen kolmanneksen. Yhdeksästä pelistä kaksi voittoa ei ole se, mitä tältä joukkueelta sopisi odottaa. Syitä taustalla on vaikea ulkopuolisena avata, mutta heittäisin ilmoille divarin yleisen tason nousun, jonka vuoksi puolustukseen nojaava pelityyli ei välttämättä runkosarjassa tuo odotettua tulosta. Pistepörssiin kurkatessa voi myös todeta, että joukkueen hyökkäys jalokuninkaan johdolla ei ole vielä esittänyt parastaan. Kuolema luultavasti tiedostaa pudotuspeleissä olevansa vaikea voitettava, eikä liikaa stressaa tilannettaan, mutta tappioputkeen ei ole enää varaa.

-raiq
 

Kauden ainoat pisteet imagosta?


Jokaiseen kauteen mahtuu yllättäjiä ja ylisuorittajia, mutta myös alisuorittajia. Liigan puolella suurin mielenkiinto on kehkeytynyt jumbotaistoon Devilsin ja Löylynheittäjien välillä. Toistaiseksi tätä trilleriä hallitsee maalieron turvin Löylynheittäjät. Löylyjen #10 aka Littii arvosteli podcastin sijoitusarvioita rajusti ja uhosi, että löylyt näyttävät epäilijöille, mutta nähtyjen pelien perusteella nuo kommentit voinee jättää omaan arvoonsa. Löylynheittäjät ovat tulleet tähän kauteen harrastelemaan eivätkä voittamaan. Kyseiseen #10 vielä palaten, sirkusmusiikki on ollut vahvasti läsnä, kun tämä kaveri harjoittelee autoplayssa muiden riesana päivittäin kerjäten buustausta. Joukkue on kärsinyt liian suppeasta kokoonpanosta, josta uupuu salonkikelpoinen hyökkääjä PAGUEL:in rinnalle. Sääli, sillä puolustus riittäisi aina puolivälieriin asti.

Liigan toinen alisuorittaja on lievästi yllättäenkin Devils. Kukaan tuskin odotti heitä kärkikahinoihin, mutta paatuneet kiekkoromantikot löysivät Pisun johdolla kokoonpanosta yllätysmomentteja. Karsinnoissa peli vaikutti olevan balanssissa, mutta kauden alkaessa on pelikirjalle löydetty parempaa käyttöä kuin lukeminen ja noudattaminen. Toisin kuin Löylynheittäjien kohdalla, triplamestarin tuntosarvet ennustavat Devilsin parantavan asemiaan kauden lähestyessä puoliväliä.

Divarin puolella kausi on ollut odotetun tasainen ja yhtä joukkuetta lukuun ottamatta kaikki ovat taistelemassa pudotuspelipaikasta. Elmira Jackals on onnistunut jopa saamaan pistesaldonsa miinuksen puolelle, pelkkä heikko pelaaminen ei riittänyt vaan pelejä jäi myös pelaamatta kaksi kappaletta ensimmäisellä jaksolla. Ennen kauden alkua hehkutetusta tasapainosta tässä organisaatiossa ei ole enää tietoakaan. Tätä laivaa ei onneksi ohjaa kuka tahansa hupiukko, vaan armoitettu kippari joq, joten voisi olettaa, että kausi päättyy vaseliinin ja ulosteen hajun sijasta taisteluun.

Kausi on vasta alussa ja joukkueilla pelejä takana keskimäärin 25-30% kauden kokonaismäärästä, mutta mikäli pudotuspelit houkuttavat, niin tämä teksti tulisi löytyä pukukopin seinältä motivaattorina. Jos kuitenkin käy niin, että pelit eivät ihan lähde, niin iloksenne tiedotan, että imagokysely lähenee päivä päivältä ja joukkueita tuntien uskoisin, että teistä 2/3 ainakin on avaamassa pistesaldon viimeistään siellä.

-raiq


Back in Business


Korona ajoi kiekkoon taas takaisin suuren joukon vanhoja pelimiehiä ja heistä ilahduttavasti muutamat ovat pukeneet sarjaotteluihin vielä näin syksylläkin. Vanhoja starboja on mukava nähdä jälleen liigakaukaloissa, mutta on myös ilahduttavaa, että tutkan alla kulkeneet pelaajat ovat tehneet kesän aikana paluuta Kiekkoon ja Superliigan tämän kauden joukkuemäärä saatiin nostettua ennätyslukemiin.

Seurataan kuitenkin hieman tarkemmin kahden paluumuuttajan alkukautta. Ensimmäinen heistä on hampi, joka löytyy tällä kaudella Viimeisten Hitaiden pelaavasta kokoonpanosta. Hampi muistetaan parhaiten Genesiksen ja Turtlesin kokoonpanoista Kiekkoliigan kaukaloissa. Saavutuslista hampin tilastosivulla olisi tarpeeksi pitkä omaksi artikkelikseen, joten jätetään sen tarkempi läpikäynti välistä ja todetaan, että hampin viimeisin kokonainen kausi ajoittuu vuoden vaihteeseen 2014-15, tarkemmin kauteen 1/15. Tästä on kulunut aikaa siis reilut viisi vuotta, joten paljon on ehtinyt tapahtua hampin viimeisimmän kauden jälkeen. Kuluneella kaudella hampi on pukenut neljään liigaotteluun ylemmän puolustajan paikalla ja auttanut ViHin näistä kolmeen voittoon. Yhtä dominoivaa kaverin pelaaminen ei ollut liigan avauspäivänä, jolloin hän pelasi kaikki neljä otteluaan, mutta liigavauhti ei ole selkeästi kuitenkaan unohtunut vuosien varrella. Nähtäväksi jää, tuleeko hampi olemaan isompi osa Viimeisten Hitaiden kautta vai jäivätkö nämä yhden illan ottelut kertaluontoiseksi visiitiksi.

Toinen maininnan arvoinen paluumuuttaja Kiekon pariin on nykyisin pönttö nimellä HC Tyrmäyksessä vaikuttava puolustaja, joka tunnetaan paremmin nimimerkillä joni Kouvola Sabresista sekä nimellä Kozel Nightmaren pelipaidasta. Pöntöllä viimeisimmistä liigassa tilastoiduista otteluista on vierähtänyt aikaa vieläkin enemmän, sillä viimeisen piirron kaveri teki Kiekkoliigan pixelijäähän kaudella 3/13. Nyt kuluvalle kaudelle pönttö on tullut selkeästi pelaamaan Tyrmäyksen aloittavaan nelikkoon ja näyttäisi siltä, että on syrjäyttämässä Fettistä pelaavasta kokoonpanosta. Kauden ensimmäisissä otteluissa pelaamattomuus ei juurikaan heijastunut katsomoon ja pönttö teki jatkuvasti oikeita ratkaisuja joukkueensa alimpana pelaajana. Mitään tähtiloistoa otteet eivät olleet kiekollisena, mutta sitä häneltä ei varmasti odotetakaan. Pöntön kohdalla ei ilmeisesti tarvitse jännittää peliminuuttien määrää, mutta mahdollisissa pudotuspeleissä on mielenkiintoista seurata, miten vanhat opit ovat palautuneet kaverilla mieleen.
 
-humble
 

Pelaajamarkkinat


Liigassa ehkä jopa odotetusti ei olla nähty pelaajamarkkinoilla suurta liikehdintää kauden alkupuolella. Moni joukkue on pääsarjatasolla jo vakiinnuttanut pelaavan kokoonpanonsa ja harvoin ensimmäisen jakson aikana nähdään suuria liikehdintöjä. Orastavan kriisin kauden kynnyksellä kokenut Project One tekee kuitenkin tähän massaan poikkeuksen. Ei ole varmasti mikään valtakunnan salaisuus, että Donskoi harkitsi ennen kauden alkua omaa rooliaan joukkueessa ja tekikin siirtonsa liittymällä jo tälle kaudelle SpeddyCatin harjoitusrinkiin, vaikka pelaakin sarjaottelut P1:sen paidassa. Donskoi ei kuitenkaan pukenut kauden avausotteluihin ja liigakarsinnoissa esiintyneistä pelaajista myös pitsu sekä joninho ovat jättäneet joukkueen kauden kynnyksellä. Liigakaukaloihin astuvat pelaajat vakiintuivatkin siis vasta ensimmäisen jakson aikana, kun joukkueeseen liittyivät jlo, wilperi, teippi ja G-piste. Mukaan tuli siis käytännössä kentällinen uusia pelaajia kauden alkaessa, mikä ei tietenkään ole se optimitilanne runkosarjaan lähdettäessä.

Divarin puolella suurinta pelaajarulettia on pyörittänyt Obsessive. Viime kaudesta alunperin runkopelaajina säilyivät ainoastaan Groovy sekä Olofsson ja kauteen lähdettiin hybridijoukkueena, jossa täydennyksen teki Renegadesissa vaikuttaneet kaverit. Karsintojen jälkeen Obessiven riveihin on kuitenkin liittynyt käytännössä koko viime kauden runko, kun boy ja Hedman liittyivät jälleen mukaan. Lisäksi aivan jakson loppuhetkillä vahvistuksena kokoonpanoon liittyi vielä bonkers (aka. Meira). Liikettä on ollut myös ulospäin, sillä karsinnoissa yhden ottelun pelannut Kaunis vaihtoi seuraa heti kauden alussa ja vajaat pari viikkoa joukkuetta edustanut Torspo sai nopeasti lähtöpassit. Obsessivella on jälleen kasassa sama runko, jolla se pari kautta taaksepäin eteni aina divarin finaaliin asti, joten heiltä voidaan odottaa kauden ennakkoasetelmiin nähden enemmän.

Merkittävimpiä yksittäisiä kiinnityksiä on nähty divarissa muutama. Reilun vuoden takaa Apinalauman divarin mestaruuteen jeesannut Jebsu liittyi tältä goldikaudelta tuttujen jätkien seuraan Alkuasukkaisiin. Nähtäväksi jääkin, mikä on Jebsun rooli Alkuasukkaiden divarikauden aikana ja onko miehestä jeesaamaan joukkuetta aina pitkälle mahdollisissa pudotuspeleissä. Toinen merkittävä kiinnitys on jenbin liittyminen juusojen kokoonpanoon. Tyrmäyksessä poppareille ajautunut pelimies on etenkin divaritasolla iso lisä minkä tahansa joukkueen puolustukseen ja nostaa ainakin paperilla juusojen osakkeita divarin mestaruuden uusimiseen. Juusoilla alkukausi ei kuitenkaan ole ollut pelkkää juhlaa, joten paljon on tällä kokoonpanolla vielä todistettavaa. Yksittäisenä nostona otetaan vielä esiin paistin (michu) liittyminen Caribbeanin kokoonpanoon. Beansin GM taustoitti paistin siirron saaneen sysäyksen riben pelikiellon myötä ja on luottavainen uuden hankinnan suoriutumiseen niin kentällä kuin sen ulkopuolellakin, vaikka paistilla onkin synkkä historia pelikieltojen osalta.

-humble
 

Paras maalintekijä -veikkaus


Cursed lähetti liikkeelle ennen kauden alkua maalintekijäveikkauksen liigan osalta ja sai mukaan yhteensä seitsemän kuponkia. Seurattavat pelaajat veikkauksen osalta ovat welu, miktok, Janne, Hjerpe, nitrik, frou sekä Pisu. Huomiolle pantavaa on se, ettei Manhattanin hyökkäyskaksikosta valittu tähän veikkaukseen pelaajia, mikä näyttäisi alkukauden osalta olleen virhe. Muuten veikkaukseen napatuilla hyökkääjillä on ollut ensimmäisten otteluiden jälkeen melko samanlainen maalitahti, eikä suuria eroja ole vielä repäisty. Selkeänä peränpitäjänä on kuitenkin Pisu, joka on ottanut ensimmäisissä otteluissa ison dropin siihen nähden, että hävisi viime kaudella maalikuninkuuden ainoastaan yhdellä maalilla.

-humble
Tietoja
Kirjoittanut: humble
Julkaistu: 21.09.2020 03:06
Luettu: 1042 kertaa

Kommentit (9)

raiq, 21.09.2020 05:58

No jopas on titteleitä *punastuu*

Tunde, 21.09.2020 13:06

Vaikka olen tunnettu Kuolema jengin heitteri pakko laittaa eriävä näkökanta. Jengit joille hävinnyt on ihan kärkijengeiksi veikattuja teidän sijoitusveikkaus artikkelissa mm. Ferrari + kärkeen veikattuja jengejä vastaan pelattu jopa tuplapelejä, joten aika haastava aloitusohjelma takana, joka mielestäni väärästää kyseisen jengin taitotasoa. :)

raiq, 21.09.2020 13:10

Meritoitunut joukkue, joka tursuaa menestystä. Ennakossa jo ounastelin top2, jolloin nähty suorittaminen ei mene edes otteluohjelman piikkiin. Hyvä huomio kuitenkin, jäädään seuraamaan.

Tunde, 21.09.2020 13:13

Kyllä, näin me teemme. 

welu, 21.09.2020 14:11

hyvä jätkät, hienoa työtä

veetirdo, 21.09.2020 14:57

hyvä jos farssi saa yhen pisteen kaudella

Sloggi, 21.09.2020 14:59

Cama Stenkka näytä niille persettä!!

Määd, 21.09.2020 15:31

Dumpe, soittele. 

sampe, 21.09.2020 15:54

hyvä jos farssi saa yhen pisteen kaudella

Kommentoi

Kirjaudu sisään, jotta voit kommentoida.