Kirjoitus

Katsaus 1. jaksoon

Liiga

Liigan runkosarja pyörähti mukavan aktiivisesti käyntiin ja pelejä pelattiin tasaisesti ensimmäisellä jaksolla. Viime kaudella keskustelua herätti etenkin liigan puolella huomattavan paljon tiukka katto jaksojen pelimäärissä, mutta liigajoukkueet eivät olleet kuitenkaan nyt ensimmäisenä hyödyntämässä uusien jaksokohtaisten pelimäärien mahdollisuuksia. Liigan ennakossa povatut kärkijengit aloittivat kautensa pirteästi ja ottivat heti paikkansa runkosarjan kärjestä. Runkosarjan voitosta ensimmäisen jakson perusteella näyttäisi kilpailevan useampi joukkue tosissaan, eikä yksikään nippu pystynyt pelaamaan täydellisen vihreää kuuden tai seitsemän ottelun runia. Kärkijengien täydellistä jaksoa oli parhaiten sotkemassa SC Bern. Liiganousija onnistui olemaan piikkinä niin Helsingin Jokereiden kuin Paitsionkin lihassa nappaamalla molemmista täydet kolmen pisteen voitot. Bernin kauden alku oli täten vahvasti plusmerkkinen, sillä ennakkoon heille oli vaikeaa antaa voittoja kärkijoukkueista. Joukkue onnistui kuitenkin pelaamaan 1,5 pisteen keskiarvolla ensimmäisen jakso, mikä lupaa hyvää kamppailuun paikasta pleijareissa, sillä ensimmäisessä jaksossa nähdyillä otteilla Bern tulee nappaamaan pisteitä myös tiukimmilta kilpakumppaneiltaan. Paitsion jakson ainut tahra tilastoissa oli työtapaturma Berniä vastaan ja back to back -pelien toisesta kohtaamisesta Paitsio nappasikin puolestaan täydet pisteet. Muuten Paitsio pelasi täydellisen jakson, mutta varsinaisia asetelmia ei silti haettu vielä ensimmäisen jakson aikana, sillä otteluita pelattiin käytännössä vain keskikastin nippuja vastaan. Komeaa voittoa puolittain varamiehisestä Devilsistä ei saa kuitenkaan liikaa väheksyä. Devilsiltä ensimmäisen jakson aikana kentällä nähtiin jopa 10 kundia, mikä puhuu sen puolesta, ettei joukkue ole ollut täydellisessä valmiudessa alkavaan kauteen. Laatua löytyy kuitenkin kahden kentällisen verran, joten tarvittavat pelit hoituivat mallikkaasti ja must win -otteluista hoidettiin pisteet himaan (tosin molemmat voitot Hamburg Freezersia vastaan on nyt nollattu).

Helsingin Jokerit taipuivat Paitsion tapaan jakson aikana ainoastaan Bernille ja nostivat osakkeitaan entisestään yhtenä mestarisuosikeista kaatamalla tyylipuhtaasti niin Viimeiset Hitaat kuin Manhattaninkin. Etenkin Reto pelasi vahvan jakson ja otti heti haltuunsa liigan maali- ja pistepörssin. Viimeiset Hitaat joutuivat tylysti Jokereiden jyrän alle molempien kauden avausmatsissa. Muuten ViHi pelasi hyvän ensimmäisen jakson ja vältti esimerkiksi Bernin muille kärkijoukkueille asettaman miinan. ViHille hyvää kautta povaa myös back to back -peleistä napatut kaksi pistettä Oklahoma City Thunderia vastaan. Manhattan oli puolestaan matkalla täydelliseen saldoon ensimmäisen viiden ottelun jälkeen, mutta joutui nöyrtymään kohdatessaan ensimmäistä kertaa toisen kärkijoukkueen. Laspan pelikieltoa paikkaamaan värvätty tapsu on täyttänyt saappaita mallikkaasti, mutta Manhattanin peli kaipaa ajoittain laspan ratkaisuvalmiutta. OKC oli ehkä lähimpänä jakson joukkueista kokonaan vihreänsävyistä otteluriviä, mutta jatkoaikatappio ViHiä vastaan merkkautti yhden punaisen ottelun vihreiden sekaan. OKC oli kuitenkin ainut joukkue, joka nappasi jokaisesta pelaamastaan ottelusta pisteitä. Devilsin varamiehitystä lukuun ottamatta OKC kohtasi jakson aikana ainoastaan keskikastiin povattuja joukkueita ja joutuikin luovuttamaan yhden pisteen ensimmäisessä kohtaamisessa Phoenix Risingille. Mustaksi hevoseksi ennakossa tituleeraamani Phoenix Rising aloitti kautensa hieman synkästi, eikä pistekeskiarvo oikeuttaisi ensimmäisten kohtaamisten jälkeen edes pleijareihin. Valopilkkuja olivat ainoastaan piste OKC:ta vastaan sekä tyylikäs voitto Kamloops Blazersista. Edellisellä sesongilla vasta kauden jälkimmäisellä puoliskolla piristynyt Kamloops Blazers ei saanut alkaneellekaan kaudelle ihanteellista starttia. Hamburg Freezersilta saatujen pisteiden hävittyä jäi jäljelle ainoastaan voitto HC Tyrmäyksestä. Toki KB pelasi lähtökohtaisesti pelkästään top-6 jengejä vastaan, joilta he eivät varmasti olleet budjetoineet saavansa montaakaan pistettä kauden aikana, mutta tappioiden sävyttämä kauden alku ei ikinä ainakaan nostata fiilistä.

Tyrmäys lähti kauteen hyvin sekalaisesta asetelmasta kesän jälkeen, sillä käytännössä koko avaus oli lähtenyt jatkamaan matkaansa. Joukkue ei ollut missään nimessä valmis kauden alkaessa, mutta ainakin kokoonpanon laajuuden osalta on nähtävissä hieman valoa tunnelin päässä. Kauden avausvoitto antaa kuitenkin odottaa itseään ensimmäisen jakson kuuden ottelun jälkeen ja uhkakuvat Tyrmäyksen mahalaskusta ovat realisoitumassa. Voittoja kertyy varmasti kauden vanhetessa, mutta playoff-juna on karkaamassa nopeasti liian kauas. Toinen perinteikäs joukkue sen sijaan jatkaa liigataivaltaan tuttujen pelaajien pukiessa keltavihreää rotsia ties monennetta kautta putkeen. Jos etsit sanakirjasta määritelmää tasaiselle ja vakaalle liigajoukkueelle, tulee sieltä ensimmäisenä vastaan Anaheim Mighty Ducks. Anaheimin pyhät ankat aloittivat liigakautensa kohtaamalla heti ensimmäisissä otteluissaan liigan kärkeen povattuja jengejä, joilta ei ollut varastettavissa pisteitä. Anaheim ei kuitenkaan joutunut missään nimessä yliajetuksi, vaan pystyi kamppailemaan tasapainoisesti jokaisessa alkukauden ottelussaan. Palkintoa he saivat kuitenkin odottaa jakson viimeiseen otteluun asti, jossa pistetili aukesi EHC Yläpörsää vastaan maalirikkaassa ottelussa. EHC Yläpörsä aloitti liigataipaleensa niin ikään korkealta ja kovaa kohtaamalla heti alkuun kirkkaimmat mestarisuosikit ja jakson pistesaldokin on sen mukainen. Etenkin kauden ensimmäisessä kohtaamisessa Manhattania vastaan Yläpörsä oli lähellä isompaakin palkintoa, mutta kohtalona oli tyytyminen maalin tappioon tiukassa ottelussa. Myöhemmin samaisen sunnuntai-illan aikana aukesi kuitenkin Yläpörsänkin pistetili, tällä kertaa maalin erolla Yläpörsän hyväksi kaatui Phoenix Rising. Kumpikaan edellä mainituista joukkueista ei ole kirjauttanut itseään täysin ulos pudotuspelikamppailuista, mutta tulosrivistön pitää muuttua nopeasti vihreäksi tärkeimpiä keskikastin jengejä vastaan pelatessa.

 

1. Divari

Divarijengit käyttivät uusien deadline-rajojen mahdollisuudet enemmissä määrin hyödykseen ja osa jengeistä paketoi puolet kaudestaan jo ensimmäisen kahden viikon aikana. Yksi näistä nipuista oli Apinalauma, joka porskuttaa hyvässä vireessä. Apinalauma pelasi tasan puolet kauden otteluistaan jakson aikana ja nappasi näistä kelvolliset kahdeksan voittoa. Pistekeskiarvo riittää kamppailemaan jopa kotiedusta, mikäli tahti jatkuu samanlaisena. Etenkin jatkoaikavoitto CSKAsta on hyvä päänahka, sillä juuri CSKA on ennakkoon yksi divarin terävimmistä nipuista. CSKA pelasi niin ikään puolet kauden otteluistaan jo ensimmäiseen jaksoon ja tulossarakkeessa on paljon yhtäläisyyksiä Apinalauman kanssa. Voittoja on yksi enemmän eli yhdeksän, mutta näistä kahdessa on pitänyt hakea ratkaisua jatkojen kautta ja jakaa pisteitä vastustajan kanssa. Jatkoajat ovat olleet vahvassa roolissa CSKAn peleissä sillä jaksoon mahtui myös kaksi jatkoaikatappiota. Toisen näistä aiheutti Kölner Haie. Paluun liigakaukaloihin tehnyt Kölner Haie oli myös aktiivisena kauden alkuun ja aloittikin kauden positiivisesti nappaamalla viidestä ensimmäisestä ottelustaan neljä voittoa. Trendi kuitenkin kääntyi lopuissa kuudessa ottelussa, sillä näistä oli tarjolla vain jatkoaikapisteitä yhteensä kolme. Kölner Haien pelissä on kuitenkin vahvoja viitteitä pudotuspelipaikan lunastamiseen, eivätkä tappiot Apinalaumalle tai Bull’s Hitille ole vielä syynä paniikkinappulan painamiselle. Bull’s Hit oli ennakkoon runkosarjan pistevähennyksistä huolimatta lähes yksimielinen ennakkosuosikki harjaamaan divarin läpi ilman ongelmia. Oliko syy Kyrpälehdon puuttumisesta penkin takaa vai heikosta valmistautumisesta, mutta Bull’s Hit aloitti kautensa kahdella tappiolla. Kurssi muuttui kuitenkin (Kyrpälehdon palattua ruoriin?) nopeasti ja Bull’s Hit harjasi jakson lopuista kahdeksasta matsista yhtä vaille kaikista voiton ja päätti jakson komeaan viiden ottelun voittoputkeen.

Yhdellä yli puolet kauden otteluistaan ja divarissa eniten pelejä jaksoon pelannut joukkue oli Bears. Rankasti uudistunut joukkue oli iso kysymysmerkki kauteen lähdettäessä, mutta karhut ovat pystyneet osoittaman taistelevansa tälläkin kaudella pudotuspelipaikasta. Jakso alkoi synkästi, sillä CSKAta ja HPKta vastaan ei ollut asiaa pisteille back to back -peleissä. Tämän jälkeen pisteitä on kuitenkin kertynyt tasaisesti ja Bearsin hyökkäys on näyttänyt persettä epäilijöille latomalla maaleja kärkijengien tahtiin. HPK starttasi kauden ja ensimmäisen jakson hieman maltillisemmalla yhdeksän ottelun runilla ja he joutuivat pelaamaan nämä ottelut ilman GM:n pallilta kiellon myötä tiputettua zälää. Jakso sujui kerholta melko asiallisesti, ainoat tahrat syntyivät kahdesta tappiosta CSKAta vastaan sekä hieman yllättäen fassi pääsi yllättämään HPKn fudisnumeroin 1-0. Farssille kauden alku oli muuten nimensä mukainen sikäli, että voitot karttoivat joukkuetta ja tiukoista maalin erolla päättyneistä matseista huolimatta pistesaldo ei karttunut kuin kahden voiton verran. Uskoa ei ole kuitenkaan syytä menettää, sillä farssi osoitti kamppailevansa varsinkin keskikastin jengejä vastaan tasapainoisesti ja pomppu sinne toinen tänne voi kääntää kauden suunnan vielä pudotuspeliviivan tuntumaan ja jopa sen paremmalle puolelle. Ensimmäisen jakson jälkeen pudotuspeliviivan yläpuolelta kuitenkin löytyvät niin IHT Guerrillas kuin juusotkin. Guerrillasin kausi sai kevyen startin, kun joukkue klaarasi rutiinilla voitot niistä otteluista, joista täydet pisteet olikin budjetoitu, mutta väliin mahtui myös synkempi kolmen ottelun tappioputki. Viime kaudella Guerrillas näytti heräämisen merkkejä vasta aivan kauden lopussa, mutta nyt tappioputki jäi vain kolmen ottelun mittaiseksi ja jakson viimeisteli tärkeä voitto CSKAsta. Joukkueelta voidaan kuitenkin odottaa vielä tasaisempia otteita ja nyt, heilläkin kauden puolenvälin kolkutellessa, ei ole enää varaa menettää juurikaan pisteitä, mikäli haluavat kamppailla kotiedusta pudotuspeleissä. Juusot olivat puolestaan ehkä ensimmäisen jakson positiivisin yllättäjä, sillä heidän ei odotettu saavan ennakkoon 10 ensimmäisestä pelistään jopa seitsemästä pisteitä. Juusot ovat alkukauden otteidensa perusteella tiukasti kiinni pleijaripaikassa ja osoittivat pystyvänsä pelaamaan tasaisia otteluita aivan divarin kärkijengejäkin vastaan.

Kiekon Vastaisuudelle nousu divaria korkeammalle on realisoitunut karulla tavalla. Ensimmäisen jakson aikana KiVa ei onnistunut saalistamaan yhtään pistettä ja otteluista kolme päättyi ennen varsinaista peliaikaa. Kausi on kuitenkin pitkä, eikä KiVa varmasti tule jäämään pisteittä 24 ottelun jälkeen, mutta kakkosdirren kultajengin avaus on enää muisto ja KiValla on kova työ taistella kausi läpi 1. divarissa. Asenne vaikuttaisi kuitenkin olevan kohdillaan, vaikka vääjäämättä edessä on hissiliikkeenä siirto takaisin alempaan divariin. Kiekon Vastaisuuden kanssa tiukimmille jakson aikana joutui Elmira Jackals, joka sai kerättyä back to back -peleistä täydet pisteet, mutta joutui tekemään täyden työn näiden pisteiden saavuttamiseksi. Elmira Jackalsin kausi lähti komeasti liikkeelle voitolla Apinalaumasta, mutta jatkui kolmen ottelun tappioputkella, jonka täydensi Bearsin tyly tyrmäys. Kiekon Vastaisuudesta saadut kuusi pistettä käänsivät jakson kuitenkin positiiviseksi, mutta vielä ei ole syytä juhlaan, sillä ennakkoon Elmiran kuuluikin saada näistä peleistä täydet pisteet. Divarin häntäpään kamppailussa etulyöntiä otti Löylynheittäjät, joka päätti surullisen kahdeksan ottelun tappioputkensa deadline-iltana saavutettuun voittoon Knightclubista. Viime kauden sensaatiojoukkue Godsentista napattu kirves86 (Kucherov) pääsi irti jakson viimeisessä ottelussa ja näytti heti hauistaan ottamalla Löylynheittäjät reppariin ja johdattamalla omalla hattutempullaan joukkueen kauden ensimmäiseen voittoon. Löylynheittäjiltä löytyisi eväitä napata voittoja ilman stunttiapujakin, mutta viime sesongilla nähty asenne on kantanut syksyyn ja meno kentällä on monesti sen mukaista. Knightclubille ensimmäinen jakso oli tasaista vuoristorataa. Varsinaisella peliajalla kertyi kaksi voittoa ja kaksi tappiota sekä niin ikään jatkojen kautta saldona oli voitto ja tappio. Pudotuspelipaikkaan on tavanomaisesti riittänyt, mikäli noin puolet otteluista merkataan vihreälle pohjalle, joten ritarikerhon juna on ainakin vielä ensimmäisen jakson jälkeen hyvin raiteillaan.


2. Divari – Firmino

57 pelatun matsin jälkeen on aika siirtyä seuraavaan jaksoon ja nyt on aika julkaista ensimmäinen jaksokatsaus. Tämän kauden 2. divarissa uuden sääntöuudistuksen myötä ollaan nähty vanhoja konkareita, 1. divarissa ja jopa Liigassa enemmän tai vähemmän pelanneita pelureita ja meitä viime kauden kakkos divarilaisia. Taso on parantunut selkeästi viime kauteen verrattuna, mutta pelit ovat pysyneet suht tasaisina, muutamia 8-0 matseja lukuunottamatta. Käyn viime kauden tyyliin läpi joukkueittain tätä jaksokatsaustani. Ottaisin mielelläni myös palautetta vastaan!

Sinappikone

Sijoitus 1.jakson jälkeen #1

Kausiennakossa toiseksi sijoitettu Sinappikone on aloittanut kautensa erinomaisesti voittamalla neljässätoista pelistä yhdeksän (kolme jatkoaika voittoa ja kaksi tappiota) pistekeskiarvolla 2,36 (#1). Sinapit hävisivät itseasiassa kauden ensimmäisen pelinsä KiTulle 0-1, mutta sen jälkeen nappasi täydet pistepotit Oulun Kärpiltä ja Celticistä, sekä 2 pojoa allekirjoittaneen joukkueesta ja jälleen Kärpistä. Kauden toinen häviö tapahtui kotikaukalossa Breamsille joka voitti 2-3 erittäin jännittävässä matsissa. Joukkue lähtee toiseen jaksoon peräti kahdeksan ottelun voittoputkella.  

Joukkue on peluuttanut kaikkia paitsi BuBBaa ja etenkin nelikko Eepi (5+26), Favor (17+15), trek (12+9) ja ansq (12+10) ovat pelanneet loistavasti. Pelaajasiirtoja on tullut kolme kappaletta, 2. divari kausiennakon Podcastissa mainitsemani Urgic siirtyikin heti kauden alkumetreillä HC Breamseihin ja Eke saapui paluumuuttajana Elmira Jackalsista ja unQaa siirrettiin kokoonpanoon.

Sinappikoneen top kaksi kentällistä tilastojen muodossa näyttää tältä

Oulun Kärpät

Sijoitus 1.jakson jälkeen #2

Kausiennakon ykköseksi sijoitettu Oulun Kärpät on aloittanut kautensa ihan hyvin, kahdestatoista matsista voittoja löytyy kahdeksan, kaksi jatkoaika tappiota ja kaksi tappiota. Kausi lähti nihkeästi starttiin 1-4 tappiolla Sinappikoneelle ja 4-5 yllätystappio HC Spartak Moskoville, voittoja tuli mm 2x Liverpoolilta (3-2 ja 0-1) sekä 4-3 voitot KiTusta ja Breamseistä.

Kärpissä on paljon siirtoja tapahtunut suuntaan kuin toiseen tässä ensimmäisessä jaksossa, kun mm. Groovy ja xop lähtivät 1. divarin Bearsiin ja Kölner Haieen. Kärpät sai kuitenkin 1. divarin juusoista Zaran, jolta löytyy viime kauden 2. divarin kultamitali ja Taetto.

Kärppien tehokkaimat pelaajat ovat Japezu , pöynäke sekä Ropsukka.

HC Breams

Sijoitus 1.jakson jälkeen #3

Lahnat löytyvät kausiennakosta sijalta kuusi. Neljätoista ottelua pelattuna, joista neljä niukkaa tappiota mm. Celticsiä (4-5), Kärppiä (0-2) ja Charlotte Checkersiä (3-4 JAT) vastaan. Lahnat ottivat voiton mm. Liverpoolista (2-4), Celticseistä (6-7 Jatkoaika) ja Sinappikoneista (2-3). Lahnojen peli on ollut ihan mallikasta tähän saakka muutamaa peliä lukuunottamatta, etenkin uusi hankinta Urgic on ollut erinomainen; hän ja Jusa löytyvät pistepörssin kärjestä. Puolustuksessa etenkin kaksikko Mulkqjuho ja CAPSFAN8 ovat pelanneet hyvän alkujakson.

Tämänhetkinen pistepörssin top 2 näyttää tältä

 

Liverpool Liverbirds

Sijoitus 1.jakson jälkeen #4

Kausiennakon sijoitettu yhdeksäneksi, Liverbirds on pelannut hyvin paria matsia lukuunottamatta. Neljässätoista ottelussa tuli kuusi voittoa (mm. 2-1 TuVesta ja tuplat KiTua ja Charlottea), seitsemän tappiota (mm. 2x niukat tappiot Kärpille, Sinappikoneelle ja 2x Celticsille) ja yksi JA-tappio. Alkujakson ehdoton onnistuja oli Bearsista napattu Darmian (4+17). Joukkuepeli on alkanut toimimaan, etenkin 2x Kärppiä vastaan ja TuVe matsissa nähtiin Liverpoolilaisten vahvuudet kentällä. Pakkipari Trotter-Darmian on tulevissakin jaksoissa tärkeässä roolissa ja allekirjoittanutkin pääsee varmasti haastamaan tämän duon peliajasta. Pelaajasiirrot: Bene ja eme (Viime kaudella hopeamitalistit KiTussa) ja Trotter (The Unit).

Vaikka Liverbirds löytyy 4.sijalla sarjasijoitus voi heiketä riippuen miten muut pelailevat. Onkin kiintoisa nähdä missä Liverpool menee 2.jakson loputtua.

Celtics

Sijoitus 1.jakson jälkeen #5

Kausiennakossa yhdeksänneksi sijoitettu Celtics on aloittanut kautensa kohtalaisen hyvin. Kahdeksasta alkujakson peleistä voittoja kertyi viisi, jatkoaika tappio + kaksi tappiota. Voittoja tuli mm. 2x meikäläisen joukkueelta ja HC Breamseistä kerran (4-5). Tappiot tulivat KiTulle (4-8) ja Sinappikoneelle sekä Lahnoille jatkoajan jälkeen.

Ribe ja Mutu, joka on entinen joukkuetoverini, ovat olleet hyökkäyksessä todella tehokkaita, tehden kolmekymmentä maalia. Puolustuksessa pag (monelle tutumpi nimimerkki: scar) on pelannut loistavasti ja tehoillut pisteet 7+16. ara ja Xattar (-> KiVa) lähtivät joukkueesta kesken alkukautta. Joukkue hankki alakertaan Kalevan Palloissa pelanneen Suson, joka taistelee nenun kanssa alemman puolustajan paikasta. Myös hyökkääjä Anchor saapui joukkueeseen ja taistelee peliajasta.  

Celticsin tärkeimmät pelaajat tähän saakka.

Tuomisen Veljekset

Sijoitus 1.jakson jälkeen #6

Kausiennakon kahdeksanneksi povattu TuVe löytyy sijalta kuusi ensimmäisen jakson lopulla. Taskussaan kuudesta pelistä on neljä voittoa, yksi jatkoaika voitto ja tappio. Samalla viisikolla operoivat Veljekset aloitti kautensa erinomaisesti voittamalla Liverpoolin 4-2 ja murskaamalla Lahnat 8-2.  Ainoa tappio tällä hetkellä oli revanssi Liverbirdsejä vastaan (1-2). Veljeksillä on tällä hetkellä toisteksi paras p/o 2.33. Ainoa kysymysmerkki joukkueen sisällä että pelaako yawn vai Hobber ylemmän pakin roolia enemmän? Olettaisin että Veljekset löytyvät top 5 sijoituksesta kakkosjakson jälkeen.  

Veljesten ensimmäisen jakson avauskokoonpano näytti tältä

 

Sikalauma

Sijoitus 1.jakson jälkeen #7

Viidenneksi povattu SIAT kausiennakossa aloitti kautensa kohtalaisesti ja löytyy kahdeksan ottelun jälkeen sarjataulukosta 7. sijalta. Voittoja löytyy mm. murskajaisvoitto Spartakista, Blassyista 3-5 ja 5-1 sekä 2-3 vierasvoitto Charlotte Checkerseistä, kun taas tappioita Liverpoolille 4-2, Oulun Kärpille 7-4 ja ohipeli 8-0 Sinappikone. Joukkueen alkujakson tähti oli kuudessa pelissä 11+11 pisteet tehtaillut Pissis. Ei pelaajasiirtoja tällä hetkellä. Etenkin viime pelissä Sinappikone murskatappiossa Tuomari raportoi että ylempi puolustaja termiä ei tunneta joukkueen sisällä. Mielenkiintoista nähdä kuka ottaa sen tontin ensi jaksossa.

 

HC Spartak Moscow

Sijoitus 1.jakson jälkeen #8

Vancouver Rocketsina tunnettu joukkue vaihtoa nimeään ensimmäisen jakson alussa HC Spartak Moscow. Maikol sai hyvin kasattua joukkuetta jakson ensimmäisellä viikolla, kun riveihin saapuivat JokkeBest, devil, ElPugi ja Apinalaumoista siirtynyt Dani aka Edit. Etenkin kolmikko JokkeBest, devil ja ElPugi on vakuuttanut 2. divarissa ja ovat erinomaisia pelureita. Joukkue pelasi viisi ottelua, joten sai -1 pojon rangaistuksen yhdestä pelaamattomasta pelistä; voitti todella vakuuttavasti Lahnat 2-9 sekä mestarisuosikin, Oulun Kärpät 4-5.  Maikol on itse tippunut takaisin hyökkääjän roolista totutumpaan puolustajan rooliin, missä JokkeBest ollaan nähty ylemmän pakin tontilla. Spartakilla on kaikki edellytykset haastaa pudotuspeli sijoja ja nähtäväksi jää sujuuko myös toinen jakso yhtä hyvin kuin ensimmäisellä.  Paljon on ollut spekulointia, että ketä kaksikko ElPugi ja JokkeBest oikeastaan ovat?

1.jakson avausnelikko; kenen paikan Dani ottaa kun tulee peleille vai riittääkö motivaatio edes 2. divariin?

 

Kiekon Tulevaisuus

Sijoitus 1.jakson jälkeen #9

Kiekon Tulevaisuudella oli heikko ensimmäinen jakso, voittaen vain kahdesti kuudessa pelissä. Ensimmäinen peli näytti todella lupaavalta, kun vieraskentällä KiTu voitti yhden ennakkosuosikeista, Sinappikoneen 0-1 ja hävisi niukasti Oulun Kärpille 4-3. Celtics 4-8 voitto näytti taas näyttävän oikeaa suuntaa Tulevaisuudelle, mutta sitten alkoi tapahtua: KiTun häviessä 2x Liverpoolille, niin neljä päivää myöhemmin joukkueen yksi tähdistä Neula ilmoitti jättävänsä seuran ja menevän 1. divarin HPKhon. Joukkue sai vahvistuksen kun entinen Detroit Red Wings peluri, puujalka saapui. Samalla viikolla kuitenkin lähti kokenut Rodr ja myös joukkueen toinen tähti N.Jensen lähti sarjaporrasta ylemmäksi, Apinalaumaan.  Onkin mielenkiintosta nähdä tuleeko viime kauden komeetta Below kentille ja ketkä muut joukkueen kokoonpanosta tulevat peleille.

Pistepörssi KiTulla ensimmäisen jakson jälkeen: Neula, N.Jensen, Chronic(pari päivää 1.jakson päätyttyä) ja Rodr ovat jättäneet seuran

Unstoppable Pressing

Standing after 1st deadline phase #10

After 1st deadline phase, Pressing are at tenth place. So far the only wins of season are two times against Champions (OT 2-1 and 2-3) and were really close to getting three points against HC Breams where in fact Unstoppable played their best match of this season so far; Only an Urgic 2-2 equalizer goal on 3rd period at exactly 6.00 minutes crushed Pressing’s 3 points; Yes, I was as amazed as the Breams and Pressing players were after that equalizer. Unstoppable weren’t playing that bad, especially the tight 3-4 loss against Sinappikone and 3-1 loss to Spartak Moscow showed that they are more than capable in this division fighting for wins. I’m positive that Unstoppable will continue their excellent fighting spirit and will shock a few teams over the regular season.

HoB. Leads the standings of their team after 1st deadline phase

 

Charlotte Checkers

Sijoitus 1.jakson jälkeen #11

Charlotte Checkersin kokoonpano on täysin muuttunut, sitten hakemuksen ja uusia pelureita on saapunut kuusi. Charloten alkukausi oli loppujen lopuksi vaisu; kuudesta ottelusta vain yksi jatkoaika voitto (Lahnoja vs 3-4), jatkoaika tappio ja neljä tappiota. Ymmärrettävää sinänsä, kun nämä uudet kasvot eivät ole pelanneet yhdessä kuin alle viisi ottelua. Uusista hankinnoista etenkin kaksikolla Elixyr ja isofaija povaan vastuuta, kokeneita pelimiehiä molemmat. Nähtäväksi jää, miten Checkersin toinen jakso menee, kun vahvistuksetkin ovat pikkuhiljaa ehtineet sopeutua.

Nähdäänkö Felix, arc ja pvh Balkov pelikentillä toisessa jaksossa?

 

Blashyrkh Frost Demons

Sijoitus 1.jakson jälkeen #12

Blashyrkh Frost Demonsien kausi on lähtenyt surkeasti käyntiin; seitsemästä pelatusta pelistä vain yksi voitto ja se oli vakuuttava (jatkoajalla) 3-2 Oulun Kärppiä vastaan. Toisaalta Blassyt ovat pelanneet jo tässä vaiheessa molemmat kerrat Oulun Kärppiä ja Sinappikoneita vastaan joten Frost Demonsit alkavat taatusti napsia pisteitä seuraavassa jaksossa. Alkujakson pirteimmät pelurit ovat olleet hyökkääjäpari Darck&Mäyrice.; he ovat tehneet yhteensä kymmenen maalia. Odotan kaksikolta myös tulevalla jaksolla tekevän tärkeitä maaleja Blassyille

Blassyjen sisäinen pistepörssi

 

Champion

Standing after 1st deadline phase #13

Champion started their campaign miserably, losing twice (one OT loss) against their rivals Pressing 2-1. Karlo has been their MVP player so far as has shown his quality on the rink and is a vital part of this team when they are playing against tougher opponents. Patrik has played okay but needs more help from the offensive defender who at times has been attacking leaving Patrik alone with lots of 2vs1 per game. Interesting to see, will I54I play any part in the next deadline phase? Will we see any transfers to Champions?

Standings in Champion



Posit ja negat

Jaetaan loppuun vielä posit ja negat. Erittäin ilahduttavaa oli nähdä hakemusten deadlinen koittaessa, että Superliigaan hyppäsi mukaan ennätysmäärä jengejä, 39. Peli selkeästi voi vielä jokseenkin hyvin ja liigatoiminta kiinnostaa. Yritetään omalta osaltamme tehdä duunia sen eteen, että näin on myös jatkossa ja ensi kaudella saadaan myös 40 jengin raja rikki. Thumbs up vielä etenkin vastuuhenkilöiden suuntaan, jotka ovat aktiivisesti ja kattavasti vastailleet meidän alkukauden kyselyihin. Meillä ei ole tavoiteena kehittää liigaa tai sisältöä mielivaltaisesti omien mieltymystemme mukaan, vaan saada ne toimimaan parhaalla tavalla ja siihen tarvitaan usein jeesiä. Jos ja kun kyselyitä tulee vielä lisää, niin vastaukset ja mielellään kattavat sellaiset ovat paras tapa vaikuttaa liigatoiminnan kehittämiseen.

Superliigaan sinällään liittymätön, mutta massive respectin ja maininnan ansaitsee Bogdan, joka klaarasi Kiekolle tilan pelitapahtumasta ja jengille mahiksen päästä pelaamaan Kiekkoa stagelle. Realiteetit tulee siinä vastaan, ettei Kiekkoa tulla näkemään ikinä muiden trendaavien pelien tapaan suurissa tapahtumissa isot fyrkat palkintopotissa, mutta pienet askeleet on siistejä, eikä kukaan varmaan osannut odottaa, että Kiekko voisi joskus kuulua jonkun pelitapahtuman ohjelmaan. Jengiä on lähdössä Turkuun näköjään hyvin ja ehdottoman suositeltavaa on hypätä jousille, mikäli vähänkin vielä spennaat. Oletettavasti tapahtumasta ei ole tulossa missään nimessä liian jäykkää ja Kiekolle varatun tilan anniskelualue pitää siitä viimeistään huolen.

Negaosioon on ensimmäisenä nostettava, että niinhän siinä jälleen kävi ja yksi porukka jätti leikin kesken jo heti ensimmäisellä jaksolla. Hamburg Freezers sai pelattua ainoastaan neljä ottelua, kun lumipalloefekti lähti liikkeelle tuksun nimimerkin poistosta. Nopeasti tämän jälkeen ilmeisesti loputkin runkopelaajat ilmoittivat pelien jäävän tähän ja Nissinen koki ainoaksi ratkaisukseen ilmoittaa Hamburg Freezersin vetäytyvän liigakentiltä. Sinällään on ymmärrettävää, että kesken kauden on hankalaa lähteä rakentamaan voittavaa joukkuetta nollapisteestä, mutta Hamburgin game ykkösestä lähtien näki, ettei focus ollut tälläkään kaudella tapissa. Melkein voisi tietämättömänä väittää, että viitteitä jengin hajoamisesta olisi voinut olla nähtävissä jo viime kaudelta, eikä riskin konkretisoitumista tarvinnut odottaa kauaa, sillä Hamburg lähti käytännössä samalla yhdellä kentällisellä pelaamaan toista kauttaan. Tästä tapauksesta jotain positiivista hakiessa voidaan todeta se, että kaatuminen tapahtui onneksi jo kauden alussa, eikä turhia nollattavia pelejä ollut kuin neljä.

Kauden aikana ainakin yhden joukkueen kaatumista voidaan pitää jo standardina, mutta pintansa pitävät myös raskaasti käyttäytyvät pelaajat. Vielä jokunen vuosi sitten pelikieltoja olisi varmasti jaettu jo ensimmäisen jakson aikana enemmän kuin nyt nähty yksi varoitus, mutta itse en ainakaan koe pelikieltojen jakamista enää tänä herran vuonna niin tarpeenmukaisena. Pelikieltojen ideana ei ole yksittäisitä vitun paska -huudoista heittää ketään filaan, vaan kitkeä turhat ja rasittavan jatkuvat huutelut pois ruudulta, joita en jostain syystä enää odottaisi näkeväni täällä. Kääntöpuolena on kuitenkin se, etteivät huutelut ja muut spedeilyt kuitenkaan ota lähteäkseen kiekkoskenestä. Kiekkoa on vaivannut koko olemassaolon ajan se, ettei kevyen vittuilun taitajia ole ollut läheskään samassa suhteessa kuin mukahassuttelijoita. Kuten jo aikaisemmin totesin, ei pelikieltojen jakaminen näppäimistön kuluttamisesta kuuluisi olla relevantti mietinnän aihe enää tässä kohtaa liigatoimintaa, mutta viitteitä on silti liian vahvasti siihen suuntaan, että käytökseen liittyviä pelikieltoja ei voida vielä haudata. Toivottavasti pystyisimme pelaamaan tämän vuoden 2019 viimeisen kauden läpi ilman pelikieltoja ja siitä olisi hyvä jatkaa trendiä kohti seuraavaa vuosikymmentä.


Kirjoittanut: humble
Julkaistu 05.09.2019 15:26
Luettu: 664 kertaa

Kommentit
Samila 06.09.2019 00:47
Sitä muistelee vaan et miten puuduttavaa puuhaa oli kirjotella jotain suppeita kausiennakoita, niin te väännätte sit näin helkkarin kattavan välikatsauksenki! Nostan hattua, helvetin hienoa duunia.
PaagEl 09.09.2019 09:08
Tais kirves olla löylyjen repparis. Ja vihut ihan vittun kovia! En pärjää :(
Kommentoi

Voit lähettää kommentteja vasta sisäänkirjautumisen jälkeen.

© Superliiga 2019