Välieräennakko: GNT-KB

Artikkeli
183.png?1511541313


Giants - raivokkaalla yksilötaidolla finaaleihin?

Jo kausiennakossa, jos ei nyt mestarisuosikiksi, niin vähintään haastajaksi leimattu Giants on lunastanut kaikki odotukset kauden edetessä. Murskaavan runkosarjan jälkeen suoraan puolikkaissa esiintynyt rykelmä ei jättänyt Bernille sitä pienintäkään murua herkkupaloista. Sarjan edetessä puhtaaseen maalintekokisaan oli juuri sitä mitä Giants lähti lauantai-illalta hakemaan. Ainoa kauneusvirhe oli kuminallin päästäminen läpiajoon kolmannen ottelun jatkoajalla mutta kyllä jokaisen kiekkopelaajan paperilta löytyy tahroja.

Hieman epätyylimmisemmin pelaava Giants pyörittää pelaavassa nelikossa useampaa ylempää pakkia. Kokoonpanosta huolimatta heidän kentällinen on äärimmäisen iskukykyinen. Rosterista löytyy useampikin Kiekkoliigan joukkueissa pelanneita ukkoja - pelaavassa kokoonpanossa. Ja pikaisen tarkistuksen jälkeen, Giants nykyisellä kokoonpanollaan olikin vaikuttamassa Kiekkoliigassa vuosi takaperin. Sijoitus tuolloin yhdeksäs. Hienoa tilastofaktaa.

Palatakseni äskeiseen aiheeseen, Bern-sarjasta Giantsin miehityksestä puuttui kokonaan virallinen toinen hyökkääjä, kun Datsuk tai nyt lähinnä rennie loisti poissaolollaan. Tilannetta paikkasi jokapaikanhöyläksi siirtynyttä req, jonka palkintokaapista löytyy mm. Superliigan Paras alempi puolustaja (1/2017), eikä paljon moitittavaa jäänyt. 1-2-1 miehityksellä etenevä 60-minuutin paine jättää vastustajalle paljon rouskuteltavaa, sillä Giantsin kaltainen taitokiekkojoukkue on vaikea pala purtavaksi kenelle tahansa tässä sarjassa pelaavalle. Kärjessä viilettää monien mielestä kiekon kovin vispaaja, nitrik. Laadukkaana finisher-tyypin hyökkääjänä pidetty hyökkääjä omaa potentiaalin myös luoda maalipaikkansa täysin tyhjästä. Uniikilla tavalla kiekkoa pelaava nitrik namutteli runkosarjaan mehevät 41 maalia ja voisi nopeasti kuvitella vastustajan laittaa hänet suurennuslasin alle. En kuitenkaan suosittele, sillä suurin vaara piilee tämän kärkimiehen takana. Akpom, rennie, Datsuk kolmikosta löytyy Giantsin suurin pelillinen uhka. Ketkä heistä sattuukaan perjantaina pelaamaan niin ovat he luottovalintoja pelaamaan välieriä. 

Laajalla rintamalla tulosta tekevä joukkue pyrkii paljon hyödyntämään päätypasseja ja mikäli nitrik on onnistunut vetämään ns. kentän isoksi, jää keskialueelle huomattavan paljon tilaa. Tällöin edellä mainittu kolmikko Akpomin johdolla astuu esiin. Heillä on tähän sarjaan hyvä kyky pystyä tuomaan kiekko jopa jalalla ylös ja lopuksi vielä peliväline pelataan joko päädyn tai poikkikenttäsyötön kautta omille. Sekaan mahtuu jalkakyniä, laidan vieressä istumista ja noviympyrää mutta tärkein kuitenkin pääsääntöisesti onnistuu. Kiekko pysyy omilla.

Puolustuksessa Shark on pelannut lähes idioottivarmasti koko kauden. Viivamiehenä hän ei ole se aktiivinen "minä veän!" pakki vaan pikemminkin järkevä puolustaja jonka tehtävä on vain siirtää kiekko heti muualle mikäli hänen kautta hyökkäys pelataan. Köyhän miehen hari on ehdolla ihan ansaitusti paras puolustaja kategoriaan. Aggressiivinen oman pään puolustus ei jätä vastustajan kiekolliselle hyökkääjille liikaa aikaa miettiä seuraavaa siirtoa. Shark ajaa fiksusti syöttölinjaa pitäen suoraan päälle ja suurella todennäköisyydellä myöskin riistää kiekon. Tällä kaudella Giantsin joukkuepuolustusta ei ole liiemmin vieläkään testattu. Heidän tapa puolustaa joukkueena on toiminut. Kiekon pitäminen omalla joukkueella antaa 99,5% mahdollisuuden siihen, ettei vastustaja tee maalia. 
Giantsin pelaavaan kokoonpanoon löytyy monta eri variaatiota ja vain tämä ilta näyttää, että ketkä siellä pelihuoneessa ovat. Vaihtopenkki on äärimmäisen vahva. Nelikosta huolimatta heillä on kaikki eväät voittaa tämä sarja puhtaasti 3-0.
 

22.png?1542650044

Kamloops Blazers - kylmää suihkua vai joko tärppää?

Tasaisena suorittajana etenevä Kamloops Blazers on jälleen ison palapelin edessä. Hieman yllättäen A-lohkossa vasta neljänneksi jäänyt Jamoloops on joutunut kulkemaan tämän kauden kevään pelit poikkeuksellisen kivisempää polkua mitä on totuttu näkemään. Tyylipuhtaasti "sääleistä" jatkoon IHT Guerrilasin kustannuksella ja puolikkaissa altavastaajan asemasta lähti Lyhdynkeittäjät lauluun. Win the right games saattaisi muuan Aurinkokuningas todeta.

Pitkin kautta positiivista aktiivisuutta esittänyt Kamloops Blazers on kuitenkin nyt alkanut hiipumaan pitkän kauden myötä. Erittäin tiiviillä, käytännössä viiden pelaajan kokoonpanolla ei jätetä mitään mahdollisuuksia mussutuksiin, että peli on sekaisin. Hyökkäyksen ydin on pysynyt koko kauden lähes muuttumattomana ja alemman pakin paikkaa kierrättävät Fettis ja timb. Pienessä kokoonpanossa on omat etunsa. Se pitää pelaavan kokoonpanon kokoajan moodissa mutta kolikon kääntöpuolena vaatii jopa yliaktiivisuutta. Toistaiseksi tämä on vielä toiminut ja pelipäivät on onnistuttu sopimaan kivuttomasti.

KB on yksi harvoista joukkueista, jotka pyrkivät noudattamaan omaa pelisuunitelmaansa. Heidän peli on kehittynyt paljon kauden edetessä ja sitä tuttua kaavaa (kiekko tohtorille ja katotaan mitä tapahtuu) ei juurikaan enää näy. Suurimpana syynä näen tähän Vanilin liittymisen joukkueen mukaan. HC Oilersin oma kultapoika on tuonut joukkueeseen puuttuvan rauhallisuuden ja samalla uutta pelitapaa. Kiekkoa ei nykyään räiskitä suoraan ylös target-pelaajille vaan lyhyt syöttöpelin ja kiekonhallinnan kautta eteenpäin järkeviä ratkaisuja käyttäen. En tiedä mitään faktaa nyt tästä mitä länkytän mutta aiemmilla kausilla on voinut olla jotain eripuraa hyökkääjien kesken roolituksista. Aiemmin pakkina tunnettu Vanil on ottanut tälle kaudelle poikkeuksellisen isoa steppiä kohti hyökkääjän pelipaikkaa mutta korjataanpa tämäkin asia. Vanil ja Jamo pelaavat molemmat tuota alemman hyökkääjän tonttia ja hoitavat sijoittumisen kentällä täysin tilanteen mukaan vaikkakin paperilla edellä mainittu on merkattu hyökkääjäksi ja toinen puolustajaksi. Tämä on toiminut, sillä tulosta syntyy nyt muualtakin kuin maaliruisku TheDoctorilta. 

Keskialueella pelaaminen on Blazersin suuri vahvuus. Kuin Giants, niin myös KB käyttää hyödykseen 1-2-1 taktiikkaa. Kiekko tuodaan sisään laitoja ja päätyä hyväksi käyttäen, jonka jälkeen mahdollisen kulmapainin jälkeen kiekko pelataan viivan kautta omille. Keskialue on heille se pyhä spotti, jossa ei lähdetä hakemaan mitään kuningassyöttöjä ja tekemään urheiluruutu kikkoja. He tiedostavat sen, että kiekon menetys keskialueella mahdollistaa vastustajalle potentiaalisen maalipaikan. Tiivis keskialueen träppi on ajoittain aiheuttanut parran pärinää ja tätä taktiikkaa käyttämällä myös suurin osa Lyhdynkeittäjien arsenaalista oli syöty.

Joukkueena puolustaminen onkin sitten Kamloopin seuraava parannuksen kohde. Tiiviinä neliönä kiekkoa seuraava pakka jättää ajoittain paljon tilaa nille ratkaisusektoreille ja alemmat pakit joutuvat peittämään jopa turhankin paljon vetoja. Blazersin onneksi sekä Fettis että timb ovat erinomaisia blokkipelissä. Tästä kaksikosta Fettis on saanut pelata näissä playoffeissa ja kutsu käyneen myös tänä iltana hänelle. Fettiksen vahvuudet löytyy kiekollisesta pelistä ei niinkään kiekottomasta. Törkeän hyvät pitkät avaukset mahdollistaa Doctorin hakemisen nopeasti tarvittaessa mutta apu löytynee läheltä. 1vs1 tilanteissa Fettis on vaikea ohitettava.

Edelleen kuitenkin Kamloops Blazers elää ja kuolee Jamon mukana. Jamon pelisuoritukset ovat kaikki kaikessa joukkueen pelilliseen menestykseen. Jengin sielu tekee paljon töitä joukkueensa eteen ja on varsin tunteellinen persoona. Hävityn playoff-sarjan jälkeen onkin mahdollista, että Kamloops pudottaa lopettamisilmoituksen lehdistötiedotteen muodossa mutta parin viikon jälkeen joukkue jatkaakin ilman kuin mitään olisi tapahtunut. Alla on erittäin maistuva voitto Lyhdynkeittäjistä, lehdistötiedote ei anna vielä tietoa lopettamisesta mutta tämän hetken joukkueen fiilis on odottava. Heiltä puuttuu palkintokaapistaan saavutukset Superliigasta nykyisen joukkueen alaisuudesta ja ovat jälleen ison haasteen edessä.

Lopputulema:
Kolmella voitolla finaaleihin Kuoleman kimppuun. Käytännössä ensimmäinen tämän kauden pareista joka lähtee sarjaan noin 50-50 luvuilla. Giantsia ei ole vielä kunnolla testattu ja heidän vire onkin pienoinen kysymysmerkki. Rutiinia heitlä kuitenkin löytyy yllinkyllin. Hyvällä hengellä menevä Kamloops tulee varmasti tarjoamaan täyden viiden ottelun sarjan tähän iltaan. Tämä pari on kolikonheitto. Kello 19.00 alkaen peliväline tippuu jäähän.


7ff047e1b2c52d5a3c2f88e7d2d40be9.pngVuosien edetessä jatkuvaa harhaanjohtamista ennakoiden kanssa.
Tietoja
Kirjoittanut: Spears
Julkaistu: 08.02.2019 16:19
Luettu: 926 kertaa

Kommentit (2)

Bein, 08.02.2019 17:07
Mukavaa luettavaa, hienoo duunii jälleen kerran!
Fettis, 08.02.2019 18:36
Hyvä okenuub! Hieno ennakko, toivottavasti peleistäkii tulee hianoja. :)

Kommentoi

Kirjaudu sisään, jotta voit kommentoida.