Säälikierroksen ennakko: KB – IHT

Artikkeli


Tiukassa A-lohkon loppuväännössä lopulta säälipleijareihin lipsahtanut Kamloops Blazers  kärsi runkosarjan viimeisessä kymmenessä ottelussa peräti viisi tappiota. Heikohkoa loppuohjelmaa selittää osittain tuplaottelu ylivertaisessa vedossa olleita Lyhtyjä vastaan. Myös Bernin ryhdistäymisliike ja juusojen loppukauden vire olivat liikaa KB:lle. Ennakoissa vahvasti esillä olleen sampon ja taustavoimiin lasketun Zaborskyn pikavisiittejä lukuunottamatta Kamloopsin poffikokoonpano on viimeistä silausta vaille valmis. Ylempänä puolustajana jälleen urakoineen Jamon pelipaikka on yksinoikeutettu joukkueen värikkäänä keulakuvana, mutta Jamon esitykset kuluvalla kaudella oikeuttavat kehuja muussakin kuin mediaroolissa. 3.22 pisteen ottelukeskiarvolla pisteitä takonut hybridipelaaja sijoittui lopulta neljänneksi puolustajien pistepörssissä. Joukkueen maalisaldoon suhteutettuna tilasto näyttää vielä mairittelevammalta. Jamo oli pisteillä 64,4%:ssa joukkueen maaleista runkosarjassa, kun pakkipörssin voittanut bönthöö osallistui “vain” 55 prosenttiin Lyhdynkeittäjien täysosumista. Tämän vertailun ylivertainen ykkönen kärkiviisikon osalta on kuitenkin Kisikselle elintärkeä Jaska, joka merkkautti tehopisteen yli 74:ssa prosentissa joukkueensa maaleista.  Alemman puolustajan tontti onkin monimutkaisempi. Sisäpiirin tietojen mukaan sekä useasti palkittu timb että joukkueen uusi tulokas, Fettis, ovat mukana kilvoittelussa pelipaikasta. Pelipäivälle osuva vire tulleekin ratkaisemaan roolituksen. Fettis tuo KB:n puolustukseen mielenkiintoisia ratkaisumalleja. Klassisemmaksi varmistavaksi tukijaksi mielellään jättäytyvä timb on Fettistä etevämpi 1v1- tilanteissa ja ylimmän kärkyn pitämisessä. Fettiksen suurimmat vahvuudet pelaajana puolestaan tulevat esille puolustajaksi yllättävänkin härskeissä kiekollisissa ratkaisuissa. Fettis voi tarjota mielenkiintoisen vaihtoehdon joukkueen hyökkäyspeliin monipuolisella laukauksellaan, jos vastustaja sitoo liian yksiulotteisesti Jamon kiinni.  Tämän kauden Kamloopsin suuria vahvuuksia on ollut Vanilin ja TheDoctorin prototyyppinen höökkiroolitus. Tasapainoisesti toisiaan täydentävät hyökkääjät ovat pelifilosofisesti monella tavalla hyvin kaukana toisistaan. TheDoctor on aggressiivinen, yllätyksellinen ja äärettömän tarkka laukoja. Tohtorin rooli on yksiselitteinen maalintekijä ja sampoa lukuunottamatta Kamloopsin kokoonpano tukee yksittäisen haistelijan roolia. Parhaimmillaan 50 maalia 15 otteluun Superissa takonut Doctor ei kenties päässyt ihan parhaaseen lentoon runkosarjassa. Miehen rooli joukkueen pelissä oli muutenkin täysin auki vielä kauden alussa mutta tällä hetkellä näyttää siltä että 13 runkkisottelua kääntyy yksinoikeutetun vastuunkantajan muottiin poffeissa. Pelin henki on selvä, TheDoctorin pitää tehdä maaleja jotta KB:lla on mahdollisuuksia menestyä. Vanilin roolista tukevana wingmanina on kirjoitettu jo aiemmissa ennakoissa mutta kauden 1/2019  näkymä saattaa olla se että Vanil on joukkueen tasaisin suorittaja ja ainoa joka mahdollistaa tällä hetkellä KB:n pelitavan. Lopullisen läpimurtokauden pelannutta hyökkääjää ei voi asettaa sivullisen rooliin 4:n pisteen ottelutahdin jälkeen.

Ykkösnelikko poffeihin:

timb
Jamo

Vanil
TheDoctor




Kamloopsiakin huterammin runkosarjan lopettanut IHT Guerrillas lähtee yllättävänkin selkeänä altavastaajana ensimmäiselle kierrokselle. IHT:n kauden voi toistaiseksi leimata pettymykseksi. Ennakkokaavailuissa Lohko B:n kakkoseksi arvioitu joukkue hävisi kuudesta viimeisestä ottelustaan huolestuttavasti peräti viisi, jokaisen vielä varsinaisella peliajalla. Muutenkin ottelulistaa katsottaessa joukkueen ainoa selkeästi kova päänahka tuli kauden alkupuolella Kisastudiota vastaan. IHT keräsi runkosarjassa 10 pistettä vähemmän kuin Kamloops ja saalisti leijonanosan näennäisen positiivisesta maalisaldostaan lohkonsa pahimpia heittopusseja vastaan. Guerrillasin selkeät vahvuudet, maltillinen rakentelu ja puolustussuuntaan korostuva identiteetti ovat olleet suht harvakseltaan esillä kauden peleissä toistaiseksi mutta joukkue sijoittui silti onnistuneesti neljänneksi runkosarjan puolustustilastoissa.  Viimeistelevissä otteluissa runsaasti esiintynyt mersu_22 tulee todennäköisesti kilpailemaan Auban kanssa kokoonpanon viimeisestä paikasta. IHT:n hyökkääjistö on kokenut kauden aikana jatkuvia muutostiloja ja ennakkoon ykköspiikeiksi veikatut Donskoi ja MrGreen ovat aikoja sitten siirtyneet uusiin seuroihin. Paperilla Auban luulisi soveltuvan IHT:n ryhmään paremmin. TheDoctorin tapaan Auba on pelaaja joka pystyy omalla intensiteetillään rikkomaan Guerrillasin pahimmillaan lakoniseksi yltyvän pelityylin. Auba on muutaman kauden kutitellut läpimurtoa Superliigan tähteyteen ja laadukkaat pistekeskiarvot antavat toivoa paremmasta huomisesta. Kaikki edellytykset mersun tai Auban tehoilulle on jimin rinnalla. IHT:n ykköshöökki joutui muokkaamaan rooliaan pelintekijästä viimeistelijäksi ja päätyi lopulta 30 liigamaaliin. Ennakkoon tuntuisi järkevältä että Auba ottaa selkeämmin snaipperin roolin Kamloopsia vastaan ja jimi pääsee pelaamaan parhailla vahvuuksillaan. 

Puolustuksessa jatkaa tutusti jemiboi – immOt- duo. IHT:n tapauksessa hyökkääjän ja ylemmän puolustajan roolit sulautuvat niin pitkälle että jemiboin defensiivinen roolitus on ainoa selkeä kiintopiste joukkueen hyökätessä. 28 pistettä runkosarjassa nakuttanut immOt on parhaimmillaan äärimmäisen vaikeasti luettava pelaaja. Jamon tapaan immOt nauttii toisen aallon hyödyntämisestä ja poikittaissyöttöjen ahkerasta viljelystä. Kamloops on Superliigan innokkaimpia keskittäjiä ja rännikiekon viljelijöitä, kun taas immOt:n ollessa jäällä IHT rakentaa pienemmällä alueella, osittain varmasti sen takia että jimi hakee kiekkoa suht vapaassa roolissa. Kaikki taidolliset edellytykset myös hyökkäävämpään roolin omaava jemiboi on suora vastine timb:lle, menneen Kiekon perinteinen alempi puolustaja. Kiekottomassa pelissä dominoiva jemiboi pitää linjat tiukasti kiinni ja on laadukas ylivoimahyökkäyksien katkaisija. 

Ykkösnelikko poffeihin:

jemiboi

immOt
jimi
Auba


Arvio:

Kamloopsin kärkikolmikon tasapaino ja tehokkuus on liikaa sekavassa tilassa olevalle Guerrillasille. Ainoa konkreettinen kysymys on Kamloopsin hyökkäävien pelaajien pään kestäminen lyhyessä sarjassa. KB jatkoon voitoin 2-1.

Tietoja
Kirjoittanut: Django
Julkaistu: 21.01.2019 23:15
Luettu: 1213 kertaa

Kommentit (6)

kesä2018, 22.01.2019 00:54
Kamloops Blazers, Kamlob B losers, Cambodian Lazer, Khmer Rouge. Doesn't matter. IHT in fo'
TheDoctor, 22.01.2019 06:47
osuva kommentti tämä hyökkäävien pelaajien pään kestäminen ko nyt meinaa jo kiehua yli
Juraj, 22.01.2019 07:04
Bein; kylmäsuihku vai jatkoon ?
Bein, 22.01.2019 13:18
Toivoisin että kylmäsuihku
isoisä, 22.01.2019 14:42
feta kesälomille toivottavasti
Juraj, 22.01.2019 15:18
Asennetta pls..

Kommentoi

Kirjaudu sisään, jotta voit kommentoida.