Pelaajaesittelyssä kuminalli

Artikkeli
Pelaaja- ja joukkue-esittelyjä julkaistaan kauden mittaan epäsäännöllisen säännööllisesti ja tuodaan näin niin yksilöt kuin joukkueetkin tutummiksi superliigalaisille.

Ensimmäiset sirklaukset liigakaukaloissa

Kuminallin (inen) tilastomerkinnät alkavat varsinaisesti keväästä 2011, jolloin kaveri aloitteli liigakaukaloihin siirtymistä Kiekkoliigan aladivareissa. Joukkueita vaihtui tiuhaan ensimmäisten kausien aikana, eikä menestystä tarttunut mukaan, mutta henkilökohtaisella tasolla kuminalli pystyi näyttämään oman potentiaalinsa heti ensimmäisistä kausista lähtien. Niin Kingsissä kuin Somersbyssa kuminalli oli molemmilla täysillä kausillaan joukkueensa paras pistemies. Nykyisen Superliigan alaisiin organisaatioihin tie vei vuonna 2014, jolloin joukkueena oli NYR ja organisaationa Eliittiliiga.
- Uran alkuun tuli pelailtua vähän siellä sun täällä, ei oikein vakituista kotia löytynyt. Kings ja Somersby olivat ensimmäisiä pidempiaikaisia jengejä ja liigoista olin aika pitkään pimennossa. Ferrarissa pelasin myös vuosia ennen kuin ne menivät Kiekkoliigaan pelaamaan.
Oikeastaan keväästä 2015 alkoi kuminallin dominointi Naisten Unissa Häärivien Adonisten paidassa Pro Leaguen puolella ja tulevien pistepörssien valtaaminen lähti Pro Leaguen pistepörssin voitosta. Nuhan stintti jäi finaalitappion päättyneellä kaudella vain yhden kauden mittaiseksi ja Kiekon pelaaminen oli tämän jälkeen vaakalaudalla. Kolmisen vuotta sitten pelatut regimatsit muuttivat kuitenkin tilanteen. Yhä jatkuva Bernin aikakausi alkoi kuminallin osalta samaisesta Pro Leaguesta, jossa vastuu jäi debyyttikaudella vielä pieneksi, mutta uuden menestystarinan alkutahdit olivat lyöty.
- Nuhassa oli silloinen hyvä kaveri, Leetch, jonka kanssa pelattiin pitkään samoissa joukkueissa (NYR, HC Nuha). Leetch päätti lopettaa kiekon pelaamisen ja omalta osalta pidin myös useamman kuukauden tauon, kun en jaksanut enää alkaa etsimään mitä sattuu jengiä. Jonkun kerran käytiin huvikseen pelaamassa hieman regiä, ja katsoin että inboxiin oli Circleltä tullut kysymys, kiinnostaisiko tulla joukkueeseen. Päätin lähteä vielä vilkaisemaan, mitä Bernillä olisi tarjota ja tässä on lopputulos.
- Toki Bernissäkin ensimmäisellä kaudella pelasin vain muutaman pelin, mutta jotenkin joukkueen dynamiikka salli itselle mieluisan pelitavan ja siitä sitten innostuin uudestaan pelistä.
Kuminallista Superliigan tehokkain pelaaja

Vuosi 2016 kääntyi jo tutussa Bernin paidassa, mutta tällä kertaa Eliittiliigassa. Yhden välikauden jälkeen ei ole tarvinnut kuminallin nimeä enää skrollailla tilastosivulla. Jo ensimmäiseltä kaudelta Eliittigiissa olisi tullut pistepörssin voitto ottelukohtaisen saldon perusteella, mutta tällä kertaa oli tyytyminen kolmanteen sijaan ja seuraavalla kaudella sama tarina toistui, mutta tällä kertaa edellä oli enää yksi kaveri.
Kausi 3/16 toi mukanaan fuusion ja Superliigan, eikä kuminalli ole antanut siimaa sen jälkeen muille pistepörssin voitosta haaveileville niillä kausilla, kun on itse täysipainoisesti osallistunut. Jokaisella kolmella SC Bernin normimuotoisella (ei liiga&divari) Superliiga-kaudella on haaviin jäänyt pistepörssin voitto ja kahdella vielä lisäksi pudotuspelien pörssivoitto. Kuminalli on dominoinut varsinkin maalintekijänä, sillä myös maalipörssi on merkattu jokaiselta näiltä kaudelta kaverin nimiin. Näistä kolmesta kaudesta on lisäksi muistona kaksi kultaista mitalia. Vaikka kuminalli on matkan varrella kehittynyt Superliigan tehokkaimmaksi hyökkääjäksi, on taustalla kuitenkin pitkään yhdessä pelanneen joukkueen tuki niin pelitavallisesti kuin yksilötasollakin.
- Varsinaisesti pohja Superliigaan siirtyessä luotiin jo Eliittiliigan viimeisillä kausilla, jolloin Bernin kanssa pääsin ensimmäisen kerran oikeasti mitalitaisteluihin mukaan (jos Proliigaa ei lasketa). NYR:llä homma tyssäsi aina joko runkosarjaan tai pleijareiden ekaan kierrokseen, mutta tietäen Bernin historian Eliittiliigan alkukausista, osasin odottaa menestysmahdollisuuksia siirryttäessä Proliigasta Eliittiin.
- Eliitti-/Superliigassa joukkueessa oli oman uran parhaita pelaajia omilla pelipaikoillaan. Eristyismainintana Circle, jonka kaltaisen yp:n kanssa en ole päässyt pelaamaan. Muutenkin joukkueen runko oli tiivis ja todella joustava, mikä mahdollisti meidän pelitavan sellaisenaan. Mitä tahansa halusin kentällä tehdä, niin muut kolme pelaajaa reagoivat tilanteeseen ja mahdollistivat lopulta pelin toimimisen. Eli käytännössä mun ei oo tarvinnut stressata liikaa puolustuksesta, vaan mulla on ollut koko ajan vihreä valo hyökkäyssuuntaan.
Mestaruusjuna poissa raiteiltaan

Kausi 3/18 oli poikkeuksellinen Bernille, sillä kahdella aikaisemmalla normimuotoisella kaudella on SC Bernin nimi kirjoitettu mestaruuspokaalin kylkeen. Nyt kuitenkin kausi oli niin henkilökohtaisella mittarilla, vaikka pistepörssin voitto tulikin, kuin joukkueenkin menestyksen huomioiden huonoin superin aikajaksolta ja Superliigaan ei kruunattu ainakaan toistaiseksi ensimmäistä tuplamestaria. Voittamaan tottuneella porukalla ei heikko menestys jäänyt kuitenkaan valmistautumisesta kiinni, sillä mestaruuskrapulaa yritettiin vihtoa pois ja herkullisella kaalilaatikolla lähdettiin hakemaan vielä lisää kierroksia peliin, mutta lopulta lopputulokseksi jäi varsin mauton laatikko.
- Herkullisen kaalilaatikon piti olla menestyksen kulmakivi, joka hiottiin mestaruuden jälkeisessä saunaillassa. Muutenkin meillä on kerran kaudessa pyritty pitämään saunailta ja jatkot KSH:lla (Kotkan Seurahuone). Ehkä se on auttanut kausien varrella. Viime kaudella Circle keskittyi ymmärrettävästi dominoimaan oikeassa elämässä virtuaalisen sijaan. Ei oikein lopulta löydetty niihin saappaisiin "täydellistä" pelaajaa, joskin monta hyvää pelaajaa meillä kävi ja on edelleen joukkueessa. Pelityyli meillä on vain ollut sen verran omintakeinen, että siihen on vaikea hypätä mukaan. Tunnuttiin jäävän hyökkäyspäässä Jopin kanssa liikaa kahdestaan tai sitten vaihtoehtoisesti miiq jäi puolustuspäähän yksin.
- Myös harkkamatsit jäivät oikeastaan olemattomiin ja pelattiin pelkästään liigaa. Omalta osaltani voin ainakin sanoa runkosarjan pituuden vaikuttaneen oleellisesti kauden loppua kohden.
Ennen vuoden 2019 ensimmäisen kauden alkua moni varmasti ounasteli, nähdäänkö Berniä ja kuminallia enää alkavalla kaudella. Näin vain niin Bern kuin kuminallikin jatkavat kolmannen Superliiga-mestaruuden metsästämistä ja päällimmäisenä tavoitteena on varmasti palauttaa joukkue niille pudotuspelikierroksille, jonne se eittämättä kuuluu. Superliigan kolminkertaisen pistepörssin voittajan kohdalla on turha edes spekuloida, onko tavoitteena sen voittaminen neljännen kerran. Yksilötasolla tavoitteet ovat kuitenkin asetettu vielä napsua pidemmälle ja mielessä on käynyt myös menestyminen aivan Kiekon eliitin seassa.
- Ainakin omalta osalta on halu pestä joukkueena kasvot viime kauden jälkeen. Runkosarja on nyt omaan silmään sopivan mittainen. Toivottavasti saadaan joukkue heräteltyä pelaamaan myös harkkaa ja Kapanen pysymään jengissä sekä pois pelikielloista. Usko on ihan hyvä meidän mahdollisuuksiin. Jos tällä kaudella homma on yhtä kuollutta, niin huvittaisi käydä kokeilemassa Kiekkoliigassa jossain potentiaalisessa mitalijengissä vielä siipiään. Hiljaista on vain sen osalta ollut.
- Ja vaikka pistepörssin voitto tavoitteena kuulostaa kovin yksilötavoitteelta, niin kyllä se olisi tarkoitus taas pokata. Mun pelillinen tarkoitus hyökkääjänä on auttaa joukkuetta menestymään ja meidän pelityylillä teen sen parhaiten mättämällä tehoja enemmän kuin muut. Tämä ei siis varsinaisesti ole omaa ahneutta, vaan joukkueen taktinen ratkaisu pelata hyökkäävää kiekkoa (mikä lienee ihan viihdyttävää vaihtelua nykyisen puolustuskiekon aikakaudella).
Nimimerkki jää elämään

Jos joskus Superliigan taival on niin pitkällä, että voidaan nimetä palkintoja pelaajien mukaan, niin ei tarvitse kahta kertaa miettiä, kenen nimellä annetaan pistepörssin voittajan palkinto. Kuminalli on viimeistellyt runkosarjassa Bernin paidassa (ei lasketa taaskaan "liiga"kautta) 68 matsiin vaatimattomat 393 pongoa, eli matsikohtaiseksi keskiarvoksi saadaan hävytön 5,78.
Tietoja
Kirjoittanut: humble
Julkaistu: 02.12.2018 22:39
Luettu: 1098 kertaa

Kommentit (0)

Ei vielä kommentteja.

Kommentoi

Kirjaudu sisään, jotta voit kommentoida.