Sijoitusarviot 3/18

Artikkeli
Jo perinteeksi muodostuneet sijoitusarviot ovat tälle kaudelle tässä. Tällä kertaa kuka tahansa sai halutessaan veikata lopullisia runkosarjasijoituksia. Mukaan saatiin yhdeksän eri pelaajan arviot.



Eniten mielipiteitä jakoi CSKA, joka rankattiin parhaimmillaan toiseksi, mutta kesä2018 uskoo joukkueeseen vasta kymmenenneksi eniten kaikista. Sama herra luottaa oman joukkueensa tekemiseen - laittoi Lyhdynkeittäjät ykköseksi.

Toisaalla sitten Falco uskoo omaan joukkueeseensa kaikkia muita selvästi vähemmän. Kuudes sija ei imartele keskiarvosijoituksen ollessa rapeat kolme. Se johtikin Kuoleman niukasti toiselle sijalle. Kärjessä on melko selvästi viime kauden mestari SC Bern, joka onnistui nappaamaan seitsemän ykkössijaa yhdeksästä.

Perää pitävät yli 13 keskiarvolla Hellhounds, Spirits sekä Golden Knights. Kukaan ei rankannut heitä luvulle, jossa ei ole kahta numeroa. Ainoastaan Spears uumoilee Spiritsille viimeistä paikkaa pudotuspeleihin.

Loppujen lopuksi arvioiden välillä ei ole paljoakaan eroa muutamia yksityiskohtia lukuunottamatta. Kuinka sitten lopulta käy? Aika näyttää.
Tietoja
Kirjoittanut: Johtokunta
Julkaistu: 20.08.2018 11:28
Luettu: 2041 kertaa

Kommentit (6)

kesä2018, 20.08.2018 23:41
superliigan paras ja koko kiken 3. paras voittoprossa Reeni peleis ja sijotusarviois 9.1 :D dont @ me
Teemu, 21.08.2018 18:43
Teillä on harkkapelien voittoprosenttina 64,7%. Ainakin lähiaikoina teitä suurempi voittoprosentti on ollut harkoissa mm. seuraavilla tiimeillä: Boston Bruins, Brasilia, Colorado Avalanche, Detroit Huskies, einsöls, Electricians, Extreme Stars, HC Kometa Brno, HC Onnettomat, HC Vermesa, hevy metal, Husle, Jallun Pihtaajat, jimit, joni fan club, Josephine's Lovers, Keijjut, käisiröllit, Last Hope, Los Blancos, Mehutytöt, Men, MKL Development, Oasis, Quality, Raisins Rustled, Revolvers, SA-Int, Tehotytöt, The Flying Dutchman, Total Recall, Toukolan Eväs, Umpisurkeat, Unbeatable, Valkeakosken Haka, Virtahevot, WINWINWIN, Zero no Tsukaima, Ak Bars Kazan, rock stars, Canadiens, Final Boss, Lemminkäinen, Ak Barz Kazan, kekäläisen aapinen, alin vr t huima, France, Golden State Warriors, Feyenoord, Mylly, Super Heroes In Training, Tammela, Kiina, Fc klitta masters, San Jose Sharks, GSW, Maanviljelijät, Tammi OY, University of Aesthetics, Seventh Heaven, HC Green Alligators, Dunkin' Donuts, teamkamut, La Coka Nostra, Anaheim Ducks, Girls, Pelle Hermannit, Czech Republic, Pissaliisat, hc älyämpäri, Respect, Disenchanted, SC Heerenveen, Bananas, Juutalaiset koukkunokat HC, Kuopion KalPa, Oasis, Blackhawks, Defqon One, FC Porto, Royals, YOLO, York Sharpshooters, Tigers, Killamonjaro, Maroc, Meksikon Pikajunat, Stampeders, Russia, contingent purpose, Slovan Bratislava, Dodgers, Finland, Futuremark, Galatasary, Karelian Division, Mr.Asialliset, Mutsu, Nettansproffs, NoManners, OLYMPIC ATHLETES FROM RUSSIA, Phantom Menace, Spain, Splyce, Steelers, Taikasauvapojat, rusan shelli, Saint Louis Blues, Ninjat, Spectacular, WTA Tennis, tomaties, mint chocolate, Colorado, Selänteen oppipojat, Team Canada, Inter, noobs, Spurs, Tussuruhtinaat, Passion, KooKoo, Hypebeasts, Panthers, Lahden Pelicans, Yakuza, Urgik a spol, KEPU, Drama Queen's, HC Davos, Lagi Losers, Lamborghini, Neftyanik Almetyevsk, Olympique Lyon, reikkalaine jogurtti, Yugra, Ärsytetty Karhu, ;LIHAS, myö, Stars, Neal Chaucer, Arsenal, TsSKA, Gold edition, HT Poromafia Oulu, Nahkafagotti, nen, Red Army Hockey, Warberg, FCK, kaveri jengi, FCB, Allahu Akbar, Kiekko-Nikkarit, Brutal Killers, Gunz For Hire, VKI, VESA-MATTI LOIRI, St.Louis Blues, Trackers, Salaseura, Kiekko-32, Oklahoma City Thunder, SWAG, HC Ylikunto, Voodoo, BMR, Portland Winterhawks, Taatelin Tallaajat, Jukurit, Rupusakki, al-Qaeda, Bayern Munchen, Columbus Blue Jackets, Default Colors, Denver Broncos, Fc Gepardi, Flyers, Get Fit Or Die Tryin, Gladiatus, Hob ja operaatio FREEraiq, Hokisarja, Jemeninrapit, Jokerit, Jäähypenkki, kts RTN, Liimalavat, Magic, Manchester United FC, Marijuana, Mikot, Never Lucky, Oklahoma City, p0sse, Psychobilly, Sibir Novosibirsk, Suddenly, Taika, Team Valio, Töölön Vesa, |CandyKings|, The Presidents, Power Rangers, Hartford Whalers, Lampparinpääty, Päättömät, VALO, Restart, Dial Square, Wolves of Sions, MäVi, Terroristit, Pelikamut, The Red Devils, sissik kääkättäjät ja Trenton Devils.
kesä2018, 21.08.2018 19:27
en kaikki superliiga jengejä tiedä nimeltä mutta ei taida yksikää tolta listalta olla. ja siisti lista ku mun joku 10v vanha team Valio päässy listoille. Voi vittu Teemu
raiq, 21.08.2018 23:19
Luultavasti vaivaton, mutta mielenkiintonen jatko tälle olis kysyä uudestaan vaikkapa 2-3deadlinen aikoihin ja kattoa mihin suuntaa muuttunu. Mutta mä oon vaa töissä tääl, joten älkää kuunnelko
raiq, 21.08.2018 23:20
Ja tarkoitan tällä siis poffeja lähinnä, koska runkosarja alkaa olemaan jo osittain annettavansa antanut joidenkin kohdalta tuolloin.
Mythology, 27.08.2018 15:45
Joo näköjään lipsahtanu vähä yläkanttiin toi lyhdynkeittäjien sijotusarvio.

Kommentoi

Kirjaudu sisään, jotta voit kommentoida.