Superliigan Finaaliennakko 1/18

Artikkeli
Ratkaisun hetket ovat käsillä. Finaalissa nähdään kaksi Superliigan ensikertalaista; oman lohkonsa voittanut Huittisten Huima sekä B-lohkon kolmannelta sijalta loppupeleihin ponnistanut The Presidents. Molemmat ovat joutuneet antautumaan pudotuspelitaipaleillaan vähintään kerran, mutta tässä kohtaa toisen täytyy alistua kolmesti. Tulossa on varsinainen titaanien taisto. Kiistattomasti parhaat joukkueet ovat päässeet loppusuoralle ja nyt on aika ottaa viimeinen ponnistus kohti kuolemattomuutta. Tervetuloa lukemaan Liigan finaaliennakkoa 1/18.



 Huittisten Huima

Huittisten Huima varmisti lohkovoittonsa vasta viimeisessä runkosarjapelissä joten he saivat yli viikon valmistautumisaikaa ensimmäiseen kohtaamiseen säälikierroksen ollessa käynnissä. Toistaiseksi pudotuspeleissä on kärsitty ainoastaan yksi tappio ja sekin vähämaalisen pelin jälkeen Kisastudiota vastaan puolivälierissä. Se tarkoittaa sitä, että Huimalla on kunnioitettava neljän ottelun voittoputki allaan. Seuraavan vastustajan ote peliin kuitenkin poikkeaa kaikista aikaisemmista kohtaamisista merkittävästi joten 7 ottelun voittoputki lienee tässä vaiheessa toiveajattelua.

Maalinteko ei ole ollut ongelma pudotuspeleissä. LoiB on tehnyt yli puolet joukkueensa maaleista HuHun seitsemässä pelissä. Vaikuttavasta maalintekoprosentista huolimatta heiltä ei puutu myöskään yhteispelin luovuutta ylhäällä. Kisastudio pakotti joukkueen entistä luovempiin ratkaisuihin heidän ottelusarjassaan. HC Tyrmäystä vastaan joukkue pelasi aggressiivisemmin ja HCT joutui peruuttelemaan antaen A-lohkon voittajalle liikaa tilaa ja tätä kautta avaimet voittoon, joka kaikista kolmesta pelistä tulikin. Erinomaista vastustajan pelityyliin sopeutumista tähän mennessä Huimalta.

Joukkue jatkoI vahvaa tekemistä puolustusalueella myös pudotuspeleissä. He onnistuivat erityisesti vastustajan maalipaikkojen minimoimisessa, josta voi kiittää koko kauden hyvällä mallilla ollutta nelikkopuolustusta. Erityisesti LeeSweattin tapa nähdä suurin osa vaaratilanteista ajoissa on hämmästyttävää. Takaiskut johtuvat pääasiassa huonosta tuurista tai vastustajan äärimmäisen hyvästä pelinluvusta. On hyvin mielenkiintoista nähdä saako Huima kiinni Presidentsin kiekonhallintapelistä joka on toteutettu heidän omalla twistillään. Sarjaan täytyy ottaa vahvemmin mukaan riskitön karvaaminen omalla alueella, sillä kukaan vastapuolen neljästä pelaajasta ei luovuta kiekkoa hevillä pois.



Murskavoittoja, tappio, vähämaalisia pelejä ja jatkoaikoja. HuHu on kokenut kaikenlaisia otteluita pudotuspeleissä.

Kolme faktaa Huittisten Huimasta

- Pitkästä Kiekkoliigahistoriasta huolimatta mitalit korkeimmalta sarjatasolta puuttuvat.

- HuHu on muun muassa asiallisuudestaan tunnettu. Heillä on silti joukkueessaan pelaaja, joka on toistaiseksi voimassa olevassa pelikiellossa Superliigassa.

- Ensimmäinen kerta kahdeksaan vuoteen kun pelaavat jonkun muun liigan kuin Kiekkoliigan alaisuudessa.


Haastattelussa Huittisten Huiman Lucci

Falco: Kahdeksan vuotta Kiekkoliigaa ja ei mitalia korkeimmalta sarjatasolta. Debyytti Superliigassa toi heti mitalin, mutta väri on vielä epäselvä. Mistä menestyksenne juontuu?
Lucci: Mahdotonta nostaa mitään yksittäistä esille. Kiekkoliigassa oltiin aikamme haastajan roolissa, mutta palkintoa niiltä kausilta ei saatu. Eikä nykyisessä pelaamisessa suuremmin mitään poikkeavia piirteitä esille nouse, olemme vain onnistuneet hyvin omassa pelissämme.

Falco: Mitä vastaat väittämään siitä, että osaatte muovata itsenne vastustajan pelityylin mukaiseksi? Oletko samaa mieltä?
Lucci: Kyllähän tuo pitää joissain määrin paikkansa. Kuitenkaan mistään sen kummemmasta tuskin on kyse, kuin siitä että osataan rauhoittaa pelaaminen, jos se tahtoo mennä puskemiseksi. Muutaman epäonnistuneen yrityksen jälkeen tajuamme lähteä pelaamaan eri tavalla.

Falco: Onko LoiB tärkein maalintekijänne finaalisarjassakin vai ottaako joku muu vastuuta? Kyseinen kaveri on siis tehnyt jo 16 maalia pudotuspeleissä tähän mennessä.
Lucci: LoiB on ollut kyllä tehokas ja muilta ei olla vielä vaadittu suuria urotekoja maalien osalta. Taitaa jatkossakin sinne suuntaan maalit mennä, sillä toista yhtä kliinistä maalintekijää meiltä ei löydy.

Falco: Onko finaalissa paras mahdollinen vastus, vai olisitteko odottaneet vastaanne jotain tiettyä joukkuetta?
Lucci: On. Muutama joukkue ajateltiin ennakolta finaaliehdokkaiksi, joista The Presidents on yksi. Onnistuttiin heidät välttämään ensimmäiseltä kierrokselta ottamalla piste runkosarjan vikassa pelissä. The Presidents pelaa myös todella tiukkaa pudotuspelikiekkoa ja olisikin ollut raskata lähteä taistelemaan heidän kanssaan heti alkuun

Falco: Miten uskot loppuotteluissa käyvän?
Lucci: Lähtökohtaisestihan sarja näyttää siltä, että tässä tullaan pelaamaan todella nihkeät viisi ottelua, joista voittajaa ratkaistaan usein jatkoajalla. Maalipaikat tulevat olemaan varmasti kortilla, joten se kumman ruuti on kuivempaa tulee marssimaan ensimmäiseen Superliiga-mestaruuteensa.


 The Presidents

The Presidentsin vahva ponnistus pudotuspeleissä tuotti tulosta. Muun muassa selänne10:n kiekonhallintataidot ovat olleet tärkeässä roolissa matkalla kultaan. Joukkue ei ole murskannut ylivoimaisesti yhtäkään vastustajaa, mutta he ovat pelanneet järkevästi koko pudotuspelitaipaleen ajan ja heillä on tapana vetää lähes aina se pidempi korsi tasaisissa pelissä.

Hyökkäys on ollut hyvin mielenkiintoista seurattavaa. Jokaiselta pelaajalta löytyy omat vahvuutensa ja nämä yhdistettäessä syntyy toimiva sekametelisoppa. Akselissa selänne10-playa on kaksi niin erilaista pelaajaa mutta he täydentävät tehoduoa omilla vahvuuksillaan. Sekä Bisc että selänne toimivat eräänlaisina pelinrakentajina ja itse kokisin selänteen joukkueen toiseksi ylemmäksi puolustajaksi, mikä on kaikista pelitavoista poikkeavaa. Se on onnistuttu valjastamaan eläväksi ja toimivaksi tavaksi menestyä.

Puolustuksessa ei ole nähty merkittäviä muutoksia kauden aikana. Presidents puolustaa tarkasti ja varmasti tukkien maalintekosektorit kiitettävästi, mutta onko heidän kaavansa liian simppeli finaalisarjaan? Luovuutta vastapäädyltä ei puutu joten etenkin hyökkääjien ja ylempien puolustajien täytyy löytää sitä samaa ennalta-arvaamattomuutta mitä skede8 omaa. Muussa tapauksessa heidän täytyy laittaa koko puolustussuunnitelma täysin uuteen uskoon lyhyellä varoitusajalla. skede8 vaikuttaa päällisin puolin peruspakilta, mutta hänen osaamisensa tulee esiin varsinkin tiukoissa tilanteissa joissa hän saattaa käyttää kohoavaa autopassia edukseen. Harvat tajuavat nykyisin autopassin väkevyyden eivätkä osaa käyttää sitä hyödykseen parhaalla mahdollisella tavalla.

The Presidents on vetänyt tasaisista peleistä lähes aina sen pidemmän korren.

Kolme faktaa The Presidentsistä

- Debyytti liigailun maailmaan tehty vasta noin vuosi sitten.

- Urho Kekkonen on ollut esikuvana joukkueelle. Hän on esiintynyt mm. joukkueen logossa.

- Heti Haverisen lähdettyä The Presidents pääsi finaaliin ensimmäistä kertaa ikinä.


Haastattelussa The Presidentsin selänne10

Falco: Joukkueenne teki ihan hiljattain debyytin liigailun maailmaan. Miltä on tuntunut liigailla ja odotitteko pääsevänne finaaliin tällä kaudella?
selänne10: Hyvältä on maistunut. Muuten kiekko hieman taas hiljentynyt, niin liigapelit jaksaa piristää. Ei ollu sen suurempia odotuksia kauteen, pelit lähdettiin pelaamaan huolella ja hyvällä tsempillä katsoen mihin se riittää.

Falco: The Presidentsin uskomaton kiekonhallinta. Kuinka te sen teette ja voitko suositella jotakin tiettyä liimamerkkiä?
selänne10: Riittävän hyvä liike ja oikeanlainen kemia. Tiedetään mihin se kaveri liikkuu seuraavaksi ja mihin se kiekon haluaa. Kiekos ei oo mitää erilaisia liimoja t.iro

Falco: Pääseekö skede maalin makuun myös pudotuspeleissä finaalisarjassa vai oletteko tottuneet jättämään alemman pakin taka-alalle hyökkäyksessä?
selänne10: Alempaa pakkia tarvitaan myös hyökkäyksissä tukemiseen. Eiköhä se skede pääse maalin makuun finaaleissa. Huomannut, että ruukaa syttyä yläkerrassa kun omat jätkät ailahtelee liikaa.

Falco: Huittisten Huimalla ei tunnu olevan heikkouksia. Riittääkö luovuutenne heidän pelinsä selvittämiseen?
selänne10: HuHu on kyllä kieltämättä erittäin tasapainoinen jengi jokaisella osa-alueella, koettu useita kertoja kiekkoliigaan puolella, sekä ihan harkkapeleissä. Edelliset kohtaamiset olleet aina tiukkoja vääntöjä ja uskon saman jatkuvan nyt. Paikkoja syntyy kun jaksetaan jauhaa omaa peliä.

Falco: Veikkaisitko vielä finaalisarjan lopputulosta?
selänne10: En.


Tarkastelussa pudotuspelien tilastot





Analyysissä pelaajat

Tässä osiossa annetaan molempien jengien todennäköiselle finaalissa pelaavalle nelikolle pelaaja pelaajalta risut ja ruusut pelikentän näytöistä tähän mennessä.

 Huittisten Huima

LoiB
+ Tasavahva, osaa myös puolustaa aggressiivisesta pelityylistään huolimatta. Taitava maalintekijä.
- Peli kaipaisi ripauksen luovuutta.

Lucci
+ On parhaimmillaan HuHun pelaajien kanssa, erinomaista pelinlukua.
- Maalintekotahti hyytynyt sitten runkosarjan. Liekki pitäisi löytää uudelleen.

Winnik
+ HuHun paras kiekonhallinnassa, pelisilmässä löytyy.
- Winnikin harvat menetykset ovat yleensä niitä kriittisimpiä oman joukkueen kohdalta.

LeeSweatt
+ Erittäin fiksu molempien suuntien pelaaja. Taitaa maalinteon ja on yleisesti yksi koko kiekon monipuolisimmista puolustajista.
- Ei huonoja puolia. Saattaisi olla enemmän hyödyksi ylempänä pakkina.

 The Presidents

selänne10
+ Kenties kiekon paras kiekonhallinnassa. Ei murru paineen alla ja lukee peliä uskomattoman hyvin.
- selänteellä on joskus tapana pysähtyä tyystin kiekon kanssa ja rakentaa peliä siitä. Maltti ei ole aina hyvä ratkaisu - joissain kohtaa pitää vain pysyä liikkeessä ja pyörittää reippaalla asenteella.

playa
+ Kunnostautunut maalintekijänä. Väkivahva pelaaja, pääsee lihamuureista usein läpi kiekon kanssa. Laittaa verkon heilumaan vähän hankalammastakin paikasta.
- Puolustustusta voisi terästää pienellä lisätarkkuudella.

Bisc
+ Tukee hyökkäystä ja puolustusta erinomaisesti.
- Joskus, vaikkakin harvoin voi olla ennalta-arvattava.

skede8
+ Uniikki pelityyli alemmaksi puolustajaksi. Hyvin ennalta-arvaamattomia ratkaisuja.
- Ei ole valitettavasti maalipyssyksi yltynyt vaikka hyökkäystä hyvin tukeekin.

The Presidents saattaa olla kiekon ennalta-arvaamattomin joukkue. Sitä kannattaa ehdottomasti hyödyntää. Alun perin uskoin joukkueen olevan heikompi tappioasemassa, mutta he kääntävätkin sen vahvuudeksi ja yllättäen vastustaja on paineen alla tämän monipuolisen nelikon saartamana. Huittisten Huima tarvitsee entistä enemmän Winnikin otteita ylhäällä jotta tiiviisti puolustavan Presidentsin lukkoon saadaan hivutettua tiirikka. Tosin nykyinenkin kierrättävä peli LeeSweattin kautta on toiminut tähän asti. Huima tarrautuu joukkueena vastustajan peliin kiinni ja se rattaiden toimivuus on pääosin siitä kiinni.



Kiinnitä huomiota näihin:

1. LoiB on ollut maalintekopäällä koko pudotuspelien ajan ja tehnyt yli 50% oman joukkueensa maaleista. Tarkoittaako se sitä, että LoiB on parantanut peliään vai onko kenties Huiman muulla miehistöllä ruuti märkää?
2. Seuraa, kuinka vahva HuHun tahdonvoima on loppupeleissä. Se tulee näkymään kentällä heidän pelissään hyvin selvästi.
3. Muun muassa Luccilla on tapana nousta tällöin arvaamattomasti vastustajan puolustuksen läpi maalintekosektorille ja iskeä “puun takaa” -tyylisesti kiekko reppuun. Valitettavasti siitä on koitunut myös pari läpiajoa ja vaaratilanteita toiselle joukkueelle viime vuosien aikana.

1. Haitaksi on koitunut pari kertaa sekä liigoissa että harjoituspeleissä liian tiivis liikkuva neliöpuolustus omalla alueella. Tämän takia usein toiselle puolelle kenttää jää yksi mies vapaaksi. Levittäytyminen olisi fiksumpaa sen sijaan, että yrittää koko kentällisellä painostaa kiekollista ja tätä ympäröiviä pelaajia.
2. Vastustajan on syytä olla kärsivällinen joukkueen pitkien hyökkäysten kanssa. Presidents on pitkäjänteinen porukka joka ottaa aikansa hyökkäysalueella ja rakentaa vaaralliset tilanteet rauhassa. Joskus he tosin äityvät aktiivisempaan peliin, mikä saattaa olla harmaita hiuksia aiheuttava temponmuutos toisessa päässä majailevalla tiimille.
3. Kärkikolmikon eli playa-selänne10-Bisc vireydessä on ollut sekä pudotuspeleissä että runkosarjassa ylistämistä. Kolme näin vaarallista maalintekijää voi olla hankala pitää niin, ettei kukaan lipsu omalta tontiltaan.

Asiantuntijoiden kommentit:

Falco (Lighthouse X)

Parhaat joukkueet pääsivät finaaliin, siitä ei kysymystäkään. Varsinkin Presidenteille täytyy nostaa hattua siitä, että kaatoivat kaksi suurta tiimiä joita pidettiin jonkinlaisina menestyjinä jo ennen kauden alkua. HuHulta sen sijaan vahvaa näytöstä molemmissa sarjoissa ja sitä kautta vain seitsemän voiton siivittämänä finaaleihin. Henkilökohtaisesti uskon sarjan ratkeavan yllätysmomenttiin. Molemmilta löytyy tietoa ja taitoa antaa itsestään enemmän ja nyt on sen aika.

Laittaisin puntariin Huittisten Huiman loistavan kokonaisuuden ja Presidentsin muista massapelityyleistä poikkeavan tavan lähestyä vastustajaa kuin vastustajaa. Huima on hyvä, maailmanluokan joukkue, mutta koen viihdyttävämmäksi katsoa vierasjoukkueen menoa. Viidenteen otteluun tämä menee. Veikkaan oman tuntemuksen mukaan The Presidentsiä mestaruuteen otteluvoitoin 2-3 viidennessä ottelussa, joka päättyy 1-2 jatkoajalla.

Instagram (Phoenix Rising)

No niin, liigan puolelle saatiin todella hienojen pudotuspelien päätteeksi mainiot joukkueet taistelemaan siitä kirkkaimmasta. Mestarikandidaatteja oli monia kauden alussa, mutta lopulta Huittisten Huima ja The Presidents vetivät pidemmät korret. Viimeksi kyseiset joukkueethan kohtasivat pudotuspeleissä Kiekkoliigan puolella kaudella 2/17, jolloin HuHu voitti helpohkosti Pressat.

Sinänsä perusidea pysyy samana, että joukkueet ovat toisilleen varsin tutut eikä mitään kokoonpanoon tai pelityyliin liittyvää käänteentekevää yllätyselementtiä ole luvassa. Ylläolevan kauden pudotuspelien tulos ei kuitenkaan sinänsä ole vertailukelpoinen nykytilanteen kannalta, koska Presidenteillä kuluvan kauden pelaava pudotuspelikokoonpano on jokseenkin erilainen. Lisäksi 2/17 Kiekkoliigakausi oli The Presidentsiltä pienehkö farssi yleisesti ottaen.

Jos otetaan kuluneesta kaudesta huomioon runkosarjan ja pudotuspelien tilastot (voitot, tappiot, pisteet, TM, PM) huomioon, paperilla saadaan jengit näyttämään keskenään äärimmäisen tasaisilta, mikä kuvastaa tulevaa finaalisarjaa täydellisesti.

Pudotuspeleissä HuHu pääsi ehkä hieman kevyempää väylää pitkin etenemään aina finaaliin asti. The Presidentseillä taas ei mielestäni ollut missään kohtaa päivänselvää, että käsillä olevasta pudotuspelisarjasta edetään voitolla yöhön. Kuitenkin presidentit hoitivat homman maaliin asti erittäin kurinalaisella pelillään ja yksittäisiä vaikeampia hetkiä lukuun ottamatta saivat tuotua pelin helppouden katsojalle esiin. Tekemisestä näkyi läpi aito halu voittaa kamppailu.

HuHu käytti hyväkseen viidennettä pelaajaa ja onkin mielenkiintoista nähdä, astuuko finaalisarjassa askiin Lucci vai set. Kenties kuitenkin nykykiekolle ominaiseen tyyliin ”se pelaa kummalla ei ole muita menoja”. Neljän perättäisen pudotuspelivoiton myötä huittislaisetkin saavat lähteä finaalisarjaan hyvin mielin. Sankarin viittaan sai kietoutua LoiB tekemällä valtaosan HuHu:n pudotuspelimaaleista. Varsinainen pelinkääntäjä tuo LoiB! Huittislaisten pelistä ei tule mieleen juuri mitään mainitsemisen arvoista kehityskohdetta tai muuta vastaavaa seikkaa. Kyseinen pelaava ketju on pelannut tosissaan mielettömän kauan yhdessä ja lihasmuistiin on rutinoitunut, miten homma hoidetaan perusvarmalla ja virheettömällä pelillä.

The Presidentsit kaatoivat fc koiran juuri sellaiseen tyyliin, kuin ennakoin aiemmin. Pressat hallitsivat kiekkoa valtaosan ajasta ja onnistuivat saamaan vastustajansa ikään kuin turhautumaan. Näistä sitten oli mukava päästä rankaisemaan. Kiekko vaihtoi haltijaa mielettömällä pelitempolla tarkkojen veto- ja autopassien voimin ja samanlaista tekemistä odotetaan myös finaalisarjassa. HuHu vastaa tähän muun muassa Winnikin erinomaisilla 1v1-kamppailutaidoilla.

Näkisin ja haluaisin sarjan päättyvän vasta viidennessä ottelussa jatkoajalla. Kun rauta on kuumaa, sitä pitää takoa ja juuri tätä Presidentit ovat toteuttaneet. Heillä on hyvä pelivire ja yleisilme päällään, aito halu voittaa HuHua enemmän mestaruus ja näiden seikkojen puitteissa se tulee voittamaan sarjan 2-3.

Fettis (Lighthouse X)

Kaksi erinomaisen vahvaa joukkuetta on tiensä jälleen raivannut Superliigan finaaleihin. Presidenttien tie oli kuitenkin näistä kahdesta finalistista ehdottomasti se mutkikkaampi, kun matkalla vastaan tulivat Helsingin Jokerit sekä fc koira. Pressat kuitenkin näyttivät taitonsa ja pitivät Jokerien maalintekijät kurissa ja koirat voitettiin pelaamalla vahvaa hyökkäyspeliä paremmin kuin hyökkäävänä joukkueena tunnetut koirat itse.

Toisaalta väheksyä ei pidä Huittisten Huimaakaan. Paljon puhutaan Pressojen selänteen loistavista kiekonhallintataidoista, mutta mielestäni aivan samaa voi sanoa HuHun Winnikistä. Kaverista on hyötyä kentän molemmissa päädyissä ja hoitaa oman roolinsa hienosti. Mestaruus tullaan ratkomaan Pressojen päädyssä. Jos skede vain kestää loppuun asti, niin The President marssii Superliigan mestariksi otteluvoitoin 2-3.


Veikkauskilpailu!

Seuraaviin kysymyksiin oikein vastanneelle luvassa pieni pelimerkkipalkinto! Kisaan voi osallistua kommentoimalla vastauksensa kommenttiosioon malliin vastaus1-vastaus2-vastaus3. Jos oikean rivin vastanneita on useampi, palkinto arvotaan oikein vastanneiden kesken.

Kysymys1: Kumpi voittaa finaalisarjan ja millä lukemin?
Kysymys2: Kuka tekee eniten maaleja koko finaalisarjassa?
Kysymys3: Kuka tekee eniten syöttöjä koko finaalisarjassa?

Kirjoittanut: Falco
Editointi ja kuvitus: Fettis

Tietoja
Kirjoittanut: Johtokunta
Julkaistu: 22.02.2018 09:51
Luettu: 1874 kertaa

Kommentit (21)

Juraj, 22.02.2018 10:13
Vastaus-1: Huittisten Huima 3 - 2 Vastaus-2: LoiB Vastaus-3: playa
P.Ton87, 22.02.2018 11:37
Vastaus-1: The Presidents Vastaus-2: LoiB Vastaus-2: playa
rekku, 22.02.2018 11:38
Vastaus-1: HuHu 3-1 Vastaus-2: LoiB Vastaus-3: Winnik
perälä, 22.02.2018 11:44
1: Presidents 3-1 2: selänne10 3: Bisc
P.Ton87, 22.02.2018 12:23
No voe. Korjaus. SMP 22.02.2018 11:37 Vastaus-1: The Presidents 3-2 Vastaus-2: LoiB Vastaus-2: playa
Spears, 22.02.2018 12:38
HuHu 3-0 Winnik Leesweatt
Spears, 22.02.2018 12:39
Kuin myös edelliseen ennakkoon. Erittäin vakuuttavaa jälkeä!
Mustafa, 22.02.2018 12:52
Huhu 3-2 LoiB Winnik
Mythology, 22.02.2018 13:07
HuHu 3-1 LoiB playa
snidi, 22.02.2018 13:12
hyvä ennakko! HuHu 3-2 LoiB Winnik
Jaska, 22.02.2018 13:23
1: HuHu 3-1 2: LoiB 3: selänne10
Pasiphae, 22.02.2018 15:11
1. Pressat 3-1 2. Loibbi 3. Playa Piti katella jotain jota vielä laitettu :P parit ekavaihtoehtokombot oltiin varattu PIRU
cero, 22.02.2018 15:20
1. Huhu 3-1 2. LoiB 3. LeeSweatt
Falco, 22.02.2018 15:23
TPR 2-3 playa Bisc
Muzzin, 22.02.2018 15:34
1. HuHu 3-1 2. LoiB 3. Winnik
SÄKÄKONE, 22.02.2018 15:45
1. Pressat 2-3 2. playa 3. Winnik
Etelä, 22.02.2018 15:51
1. The Presidents 1-3 2. selänne10 3. LoiB
Pönse, 22.02.2018 16:22
1. HuHu 3-2 2. LoiB 3. playa
Mos, 22.02.2018 16:55
Pressat 3-1 LoiB Bisc
sharb, 22.02.2018 17:38
Hatunnoston arvoinen suoritus, hyvä Falco! Instagramille myös iso käsi tämän kauden ahkeroinneista. Ja Fettis 6/5 - niin kuin aina :)
Latex, 22.02.2018 19:28
1: HuHu 3-2 2: LoiB 3: selänne10

Kommentoi

Kirjaudu sisään, jotta voit kommentoida.