Liigan säälikierroksen ennakko: Kauniit ja Rohkeat - HC Tyrmäys

Artikkeli

Yleistä ja lyhyt katsaus kauteen

Viime kaudella Kiekkoliigan alaisuudessa pelanneet maineikkaat ja perinteiset joukkueet lähtevät ensimmäiseen pudotuspelikohtaamiseen Superliigan alaisuudessa. Eri liigasta huolimatta moni asia on muuttunut siinä missä osa pysynyt samana. Ensiksi huomio kiinnittyy siihen, että HC Tyrmäyksen kaltainen mahtijoukkue onnistui kairamaan vain kolme voittoa varsinaisella peliajalla koko runkosarjan aikana. Runkosarja ei nähdäkseni ollut ainakaan tällä kertaa menestystarina HC Tyrmäykseltä. Pelaajat ovat kuitenkin pysyneet melko samana edelliseen Kiekkoliiga-kauteen nähden. Tähän kohtaamiseen lähdetään luultavasti tutulla ja turvallisella kalustolla, joka koostuu pitkälti pelaajista akselilta Tanguay, Hjerpe, uatu, sydis sekä sanfor.

Lähes vastaavanlaisessa tilanteessa on KjR, mutta se onnistui pelaamaan odotukset ylittävästi varsin tasokkaassa sarjassa. Kiekkoliigan puolella runkosarjakohtaamisissa HC Tyrmäys on kuitenkin voittanut kuudessa viimeisimmässä kohtaamisessa KjR:n viisi kertaa eli sen puolesta ainakin tilastollisesti Tyrmäys on vahvoilla. Positiivisena yllätyksenä alkujaan Phoenix Risingista lähtenyt kultakimppu-stefano on niittänyt tehopisteitä varmasti KjR:n vastuuhenkilöportaankin mielestä erittäin hyvällä prosentilla. Kauden puolivälissä muiden liigan joukkueiden rinnalla pieneltä vaikuttanut KjR onnistui kaatamaan erittäin tasokkaita joukkueita ja keräsi tarvittavat pisteet ainakin kotipuolen puolesta etulyöntiaseman saavuttamiseen säälikierroksella.

Lopputulos

Kaunarit ovat takoneet rautaa, kun se on ollut kuumaa runkosarjan puolella. En mene kuitenkaan ihan takuuseen, että sama meininki jatkuu pudotuspelien puolella, kun katsoo, millainen joukkue vastassa on. Tyrmäyksen huonosta runkosarjamenestyksestä huolimatta. Mikäli Tyrmäys ei ole jo runkosarjassa lyöty ja saa kasattua itsensä säälikierrokselle täysiin voimiinsa, se tulee voittamaan 0-2.

Pahoittelut ennakon lyhyyttä! Alun perin oli tarkoitus ettei säälipoffeista/neljännesvälieristä tehdäkään ennakkoa, koska kaikilla on aika niin kortilla. Yritän tuottaa kaikista ottelupareista kuitenkin jotain luettavaa tiukalla aikataululla.

Tietoja
Kirjoittanut: Instagram
Julkaistu: 30.01.2018 18:45
Luettu: 864 kertaa

Kommentit (0)

Ei vielä kommentteja.

Kommentoi

Kirjaudu sisään, jotta voit kommentoida.